Pallontallaajat.net
Valikko

Mitäpä tässä sitten sanomaan

Yhdeksän tunnin päästä pitäis astua Brittien maalle. Pelottaa, ahdistaa, jännittää, kutkuttaa vatsassa, ei nukuta ja ei tee mieli syödä muutako domino-keksejä ja fazerin sinistä, mutta mikäpä olis sen parempi aamupala.

Näitä tunteita on nyt vähän vaikee selittää, oon samalla innoissani, mutta kauhuissani. Kaikkia ihmisiä tulee valtava ikävä, viimeset päivät on menny enemmän ja vähemmän itkeskellessä heippoja sanoessa. Läksiäiset oli mahtavat ja mummun ja papan halaaminen vikaa kertaa ennen lähtöö tuntu mahdottomalta. Tänään pitäis sanoo vielä heipat maailman parhaalle veljelle ja ihanimmalle äidille.

Mutta toisaalta, en jaksa olla olematta ilonen siitä, että saan tämmösen mahdollisuuden ja että ennen kaikkee kaikista mutkista huolimatta uskallan tarttua siihen. Ja ekse mee niin, että ne unelmat, jotka pelottaa kaikista eniten, on just ne, jotka pitää kaikista eniten toteuttaa? Ja kaikki ne uudet ihmiset joita voin tavata (entä jos en tapaakaan ketään?!), kaikki ne kokemukset mitä voin saada (entä jos en osaa tarttua niihin tilaisuuksiin?!) ja ylipäätään kaikki uudet asiat saa mut kuitenkin pääasiassa hymyilemään! Ja oikeesti, vaikka sitä on ainakin mun nyt just hankala uskoo, niin kuulemma vuosi on lyhyt aika ja menee uskomattoman nopeesti, kohtahan me jo nähdään taas!

Mutta koittakaa pärjätä, mäkin koitan pärjätä tuolla isossa maailmassa! Seuraavan kerran kirjottelen sitten Briteistä…

Ilonen ja haikee
On vaikee olla pyhimys
Kun on keuhkot täynnä ilmaa
Ja ilma täynnä katseita

Kaikki hetken tässä, kaikki valuu
Onko vielä pitkä matka Moskovaan?

Olet uusi ihminen
Nuori sielu
Olet uusi ihminen
Nuori sielu

Onneni on olla pieni osa kokonaisuutta
Anna mulle pallo niin mä puhallan sen täyteen
Oodi ilolle
Oodi vapaudelle
Oodi ilolle
Oodi vapaudelle

-Laura

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus