Pallontallaajat.net
Valikko

Kuulumisia

Nyt taas tylsää kuvatonta kuulumispostausta ilman suurempaa teemaa, kun kamera jäi kotiin ja tää kahvilakin menee kohta kiinni, niin en jaksa mitään hurjan hienoa alkaa viritellä 🙂

Täällä viikolla tuli kuukausi lähdöstä täyteen ja täytyy myöntää, että aika on juossut hurjaa vauhtia. Tää viikko on varmasti ollu tähän astisista rankin, niin henkisesti kun fyysisestikkin. Oon tehny töissä pitkää päivää ja päässyt reissaamaan työtehtävissä ympäri suur-Bristolin aluetta. Alan myös saada kokoajan vastuullisempia hommia harteilleni, mikä on hienoo, mutta täytyy myöntää että viikonloppu on tervetullut paussi juoksemiseen. Uudet työtehtävät on olleet hurjan kiinnostavia ja hauskoja, mutta haastavia ja jatkuva kulkeminen ja uusien ihmisten kanssa englanniksi toimiminen itsenäisemmin on myös ollut aika rankkaa.

Pääsin torstaina tutustumaan ensimmäistä kertaa myös Welcoming Centreen, jossa tulen tekemään tähän vuoteen pakollisena kuuluvan Red Cross-elementtini, eli vapaaehtoistöitä Punaiselle Ristille 3,5h/vko. Kyseessä on maahanmuuttajien keskus, jossa on avoimet ovet joka torstai. Tarjolla on ilmainen lämmin ruoka, hengailua ja eri järjestöjen tarjoamaa neuvontaa ja ohjausta. Punaisen Ristin rooli on ottaa vastaan kaikki, joiden asioille ei vielä ole löytynyt hoitajaa ja ajajaa. Monenmoisia tapauksia näkyi jo yhdessä iltapäivässä, tavattiin mm. mies, joka ei ollut saanut asianmukaista hoitoa terveyskeskuksessa, nainen, jonka piti allekirjoittaa lainapaperit, joista hän ei ymmärtänyt sanaakaan (enkä muuten minäkään, joten vielä on pitkä matka siihen, että mä oikeesti teen jotain, enkä vaan seuraa ohjausta) ja perhe, jonka vuokranantajan mielestä ei ole ongelma, että talo on täynnä rottia ja perhe ei tästä syystä uskalla käyttää keittiötä. Ensi viikolla aloitan tiukan kouluttautumisurakan ja ehkä sitten joulun jälkeen pääsen jo tositoimiinkin, tosin haasteena haastavien tilanteiden lisäksi on tietysti myös se, että asiakkaat ei puhu kovin hyvää englantia, eikä munkaan englanti (vielä) hio täydellisyyttä. Mutta paikka jokatapauksessa vaikuttaa kauhean kiinnostavalta ja juuri sopivalla tavalla haastavalta ja oon melko varma, että rankoista jutuista huolimatta tuun viihtyyn tuolla, enkä vähiten sen takia että maahanmuuttajavapaaehtoisten tekemä etninen ruoka oli loistavaa!

Yleisesti ottaen tämä viikko on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa. Arki alkaa vihdoin muodostua ja alkaa huomata myös vähän huonompia puolia täällä olosta (esim. ettei meillä oo VIELÄKÄÄN nettiä ja että ihmiset ei osaa olla ajoissa…). Isoin juttu mulle kuitenkin on ollu se, etten oo koskaan oikeen ollut kovin kotona viihtyvää sorttia, kuten varmaan suurin osa teistä tietääkin, joten mulle on ollu aika haastavaa se, kun ei vielä oo kovin paljon paikallisia tuttavuuksia, joille voi vaan soittaa, että tehdään jotain jossain. Mun kämppikset on ihania, mutta joka ilta kotona samalla sohvalla samojen naamojen kanssa alkaa vähän puuduttaa. Toisaalta asialla on se toinenkin puoli, eli myös jatkuva uusien ihmisten tapaaminen puuduttaa, kaipaan semmosia kavereita, joitten luo voi vaan mennä, näyttää rumalta ja puhua mitä sylki suuhun tuo. Ja sitä, että tietää tasan tarkkaan mistä kaupasta löytää mitäkin!

Onneks tähän pieneen turhautumiseen ja tuskailuun on tuonu pelastuksen mikä muukaan kun paikalliset hyppääjät, joiden piireihin alan vähitellen päästä sisään, tai sit oon vaan niin säälittävä, ettei ne kehtaa olla pyytämättä mua ulos tai kolmantena vaihtoehtona ne pitää mun huonoo englantia ja kyvyttömyyttä seurata keskustelua kun ne puhuu hullun nopeeta niin hyvänä viihteenä (mitä se varmasti on), että ne kutsuu mut mukaan touhuihinsa 😀 Oltiin torstaina istumassa iltaa (ja lopulta myös yötä) paikallisessa kuppilassa ja oli mukavaa. Hyppääjähuumori ja -jutut tuntuu kyllä olevan ihan samat maasta riippumatta. Porukassa alkaa olla jo tuttuja naamoja ja uusia hyppykavereitakin on löytynyt, nyt kun sain vihdoin luvan hypätä muiden kanssa. Sunnuntaina mennään juhliin yhden paikallisen hyppääjän synttäreitä ja ens viikolla minä (?!?!?!) meen muiden kokeneempien hyppääjien kanssa opettaan oppilaille pakkaamista, ehheee, sanoin kyllä että mää en sitten näytä yhtään kenellekkään mallia miten varjo “sujautetaan” pakettiin 😀 Oon siis lähinnä hengaillu yliopiston hyppykerhon ihmisten kanssa, joista suurin osa on ihan tuoreita kelppareita tai oppilaita, joten mä olin esimerkiksi torstaina muutaman superheron jälkeen kokeneimmasta päästä hyppääjänä, hullua 😀

Muttamutta, jokatapauksessa fiilikset on kuitenkin edelleen pääosin hyvät ja en mä vielä liikaa kaipaa kotiin, varsinkin nyt kun elää toivo, että joulun alla tulee useampikin tuttu käväsemään, ihanaa nähdä tuttujakin naamoja, eikä kokoajan vaan uusia ihmisiä! Nyt suunta taas viikonlopun viettoon, tällä kertaa kuitenkin ihan kotosalla ja Bristolissa, sain kämppiksiltä kiellon lähtee hyppään tänä viikonloppuna, koska missasin meijän yhteisen illallisen viime sunnuntaina kun hyppypäivä vähän veny, hups…

Hauskaa viikonloppua, koitan taas kirjotella kun aikaa riittää! Ja saa lähettää lisää kirjeitä ja kuulumisia ja terkkuja ja kaikkee, mää haluan kans kuulla mitä teille kuuluu!
-Laura

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus