Pallontallaajat.net
Valikko

Sängyn pohjalta

Heippa!

Vihdoin päästiin eilen kotiin koulutuksesta ja aika onkin aika pitkälti menny ihan sängyn pohjalla. Angelika on ollu viimeset viikot enemmän tai vähemmän kipeenä ja nyt taisin sitten minäkin vihdoin saada tartunnan. Kurkku huutaa hallelujaa ja joka paikkaa särkee, ei hyvä ei. Ja kuviakaan ette nyt saa, en yksinkertaisesti jaksa/kykene kävelemään alakertaan kameraa hakemaan…

Nyt kuitenkin muutama sana EVS-koulutuksesta, jossa oltiin arkipäivät tiistaista perjantaihin. Koulutus järjestettiin siis Bathissa, jota taisin jo aiemminkin tässä blogissa kehua, vallan sympaattinen pienehkö kaupunki, kivoja kauppoja, mukavia kahviloita ja upeita rakennuksia, suosittelen. Koulutukseen meitä osallistui noin parisenkymmentä henkeä, joista puolet oli jo aiemmin tuttuja eli muita Punaiselle Ristille EVSää tekeviä nuoria. Muut olikin sitten mitä erilaisimmista projekteista pääasiassa Lontoon esikaupunkialueilta.

Koulutuksen sisältö keskittyi pitkälti uudessa kulttuurissa elämiseen ja Brittiläiseen elämänmenoon. Moni asia oli selvästi suunnattu juuri maahan saapuneille (hurjaa, me ollaan oltu jo kohta 2kk täällä!?), mutta paljon uutta tietoa tuli varmasti kaikille. Käytiin myös läpi EVS:n toimintaa yleisesti ja saatiin paljon infoa siitä, mitä muuta kivaa nuoret voi EU:n rahoilla järjestää. Pidettiin myös huippu maisteluilta erilaisten brittiruokien parissa, osa oli ihan hyviä, mutta suurin osa noh, vähän tylsiä, ei oo tää maa ihmeellisen hyvästä ruuasta tunnettu 😀 Kouluttaja oli muuten ihan huippu, osasi asiansa tosi hyvin ja onnistui kyllä hienosti hommassaan.

Käytiin myös läpi paikkoja, joissa täällä olon aikana ehkä kannattais käydä ja oma to do&see-lista kasvoi taas ihan valtavasti, nyt alkaa olla kiire jo alotella reissujen suunnittelua ja toteutusta, jos meinaa kohtuuhinnalla reissut tehdä. Täällä homma nimittäin toimii ihan selvästi niin, että mitä aiemmin liput jonnekin varaa, sitä halvemmalla ne saa ja ainakaan ite en oo onnistunu erikoisia äkkilähtö-tyyppisiäkään tarjouksia löytään. Kuten kouluttaja sanoikin, on ihan liian helppoo ajatella, että kun on vuoden täällä, että vielä on aikaa ja äkkiä huomaakin, että koko aika on menny siellä omassa kaupungissa. Vaikka väsyttää työviikon jälkeen, niin kannattaa silti reissata ja ottaa kaikki irti vuodesta!

Vaikka päällisin puolin koulutus oli huippu, niin vähän paha maku siitä jäi suuhun lähinnä sen takia, että oon tällä hetkellä ainut etelä-Englannissa Punaselle Ristille EVSää tekevä ihminen, joka ei oo Saksasta. Saksalaiset on kyllä ihania, mutta vähän tuli ulkopuolinen olo, kun jouduin vähän väliä pyytään, että josko käännettäis keskustelu englanniks tai edes että joku kertois mulle mistä puhutaan. Onneks koulutukseen osallistui se vajaa kymmenen tyyppiä muualtakin, eli uusia naamoja tuli paljon, mutta olis kiva ollu hengata vanhojen tuttujenkin kanssa.

Nyt jatkan sairastelua sängyn pohjalla, toivotaan että olo tästä paranee ja huomenna jaksaa jo tehdä jotain muutakin kun löhötä peiton alla ja ajoittain käydä jääkaapilla. Terkut taas kaikille rakkaille siellä!

Ps. Opin muuten koulutuksessa, että pelkästään Lontoon alueella on noin 1.5 miljoonaa ihmistä enemmän kun koko Suomessa. Aika pelottavaa, kuinka isossa maailmassa oon 😀

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus