Pallontallaajat.net
Valikko

Leireilyä, läksiäisiä ja viime hetken ostoksia

Heippahei!

Kuvatonta kuulumislätinää tällä kertaa täältä vikan viikon kiireiden seasta. Viralliset läksiäiset on nyt vietetty, vika kerta pakolaiskeskuksella ohi, työpöytä siivottu, kakkua mässytetty ihan liikaa, kamojen pakkaustuskailu aloitettu ja monet heipat jo sanottu. Huomenna vielä päiväks töihin, sit viikonloppu ihan Bristolissa ja sit alkaakin seikkailu kohti Suomea Skottien ja Tanskan kautta, ihan uskomatonta, että kolmen viikon ja yhden päivän päästä oon jo takas siellä.

Koska tätä matkatavaraahan ei oo vielä tarpeeks kertyny, niin päätin viime sunnuntaina repästä ja lähtee tutustumaan Streetin kylässä olevaan Outlet-villageen, jossa viimeks oon käyny silloin muutama vuosi sitten, kun olin ekaa kertaa täällä Enkkulassa. No, samalta se näytti vieläkin ja hirveet nostalgiavibat kyllä tuli silloisesta reissusta, voi niitä aikoja. Ja ihan huomaamatta sain kädet täyteen ostoksia, kun oli vaikka mitä tarjouksia, joille ei vaan voinu sanoa ei ja koitin kovasti perustella ostoksiani sillä, että tarviin tätä ja tätä kuitenkin pian ja täällä on halvempaa kun Suomessa. Hupsistakeikkaa, nyt kostautuu homma kun pitäs saada tavaroita kasaan… Noh, nyt on ainakin uusia farkkuja, paitoja, kirjoja (oikeesti, kuka ostaa kirjoja kun tietää, että laukut on jo täynnä!?!) ja kiitoslahjoja tutuille täällä.

Sitten yhteen siisteimpään juttuun, mitä oon koko vuoden aikana päässy tekeen täällä. Lähdin tiistaina siis vierailulle Kentiin, jossa CHIVA eli HIV-positiivisten lasten ja nuorten oma tukijärjestö järjestää joka vuotisen kesäleirinsä. Paikalla oli noin 120 nuorta, joista jokainen oli HIV-positiivinen. Lisäksi porukkaan kuului noin parisenkymmentä tiimiläistä, ohjaajaa ja muutama sairaanhoitaja, jotka hoitavat leirin pyörittämisen. En itse ollut leirillä kuin yhden päivän, mutta jo siinä ehti tajuta, miten iso merkitys vertaistuella onkaan. Juttelin muutaman nuoren kanssa vähän pidempään ja tarinat siitä, millaista kohtelua vielä tänäkin päivänä voi kohdata, jos vahingossa paljastaa olevansa HIV-positiivinen, olivat rajuja ja uskomattomia. Kertomusten mukaan jopa hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden tiedot ja taidot kohdata HIV-positiivinen potilas voivat olla vieläkin todella puutteellisia ja suoraan kuin 80-luvulta, uskomatonta… Moni kertoi, että leiri on ainut paikka, missä lääkkeitä voi säilyttää avoimesti ja ei tarvitse pelätä puhua itsestään. Uskomattoman hieno meininki, ja jos en itse ensi kesänä ole kiireinen, sain jo kutsun tulla vapaaehtoiseksi leiriohjaajaksi leirille, joten pitää katsella, miltä kalenteri näyttää, noitten nuorien kanssa viettäisin enemmän kun mielelläni viikon! Ja tän myötä ei jääny tääkään kesä ihan leirittömäks!

Eilen vietin sitten läksiäisiä työporukalla ja voih, en ollu yhtään varautunu siihen, että niin moni vaivautuisi tulemaan paikalle. Oli ihana nähdä monia vapaaehtoisia, työkavereita ja Punaisen Ristin väkeä yhdessä viimeistä kertaa ja sanoa heipat. Kai siinä muutama kyynelkin vierähti, kun pidettiin puheita ja vuoronperään mää kiittelin jotakuta tai sain kiitoksia joltakulta. Oisin kyllä voinu tässä porukassa viettää toisenkin vuoden ja oon kyllä niin onnekas, että päädyin näin mahtavaan projektiin! Läksiäislahjaks sain mitäs muutakun paikallista siideriä, paikallisen mukin ja unelmieni laukun, jonka olin jossain vaiheessa näyttäny yhdelle työkaverille ja se sitten muisti sen vieläkin! Ja toivottavasti nää ei kuitenkaan ollu lopulliset heipat, vaan että monien kanssa vielä törmäiltäis jossain elämän varrella 🙂

Mutta nyt koitan jatkaa pakkailua, koska Lion ja Angelika lupas huomenna roudata vaatteita Punaselle Ristille, kun oletettavasti kaikki ei kuitenkaan messiin mahdu… Ja roskatkin ois kiva saada ulos tänään, kun muuten en enää torstaisin oo kotona (täällä siis roskat kerätään vaan kerran viikossa.) Heippa ja palaillaan vielä toivottavasti tällä viikolla Balloon Fiestan tunnelmilla!

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus