Pallontallaajat.net
Valikko

HIV-työtä kenialaiseen tapaan

Moi!

Nyt se viimeinen terkkaripostaus tämän vaihdon osalta, eli tiukkaa analyysia viimeisestä harkkapaikasta. Vikat kaksi viikkoa vietin siis Kisumun aluesairaalassa, eli kaupungin toiseksi isoimmassa sairaalassa, jossa sijaitsee myös FACES-nimisen (Family Aids Care and Education Services) järjestön HIV-klinikka. HIV oli mulle jo entuudestaan sairautena tuttu kiitos Englannin isoimmalla HIV-järjestöllä vietetyn vuoden, mutta siellä toiminta painottui HIV-tartuntojen ennaltaehkäisyyn, sukupuolitautien testaamiseen ja positiivisten tukiryhmiin, eli varsinaisesti en siellä päässyt HIV-potilaan hoitotyöhön perehtymään, joten tämä harjoittelu oli loistavaa jatkoa brittivuodelle!

DSC_0926

Tuolla oikealla näkyvän halliteltan takana sijaitsi tuo klinikka

Ihan hirmuisesti en päässyt tässä harkkapaikassa itse tekemään, mutta onneksi harjoittelulle sattui mitä mahtavin ohjaaja, joka jaksoi selittää asioita juurta jaksaen ja esitellä oman työhuoneensa lisäksi myös muita klinikan toimintoja ja kuunnella tyhmiäkin kysymyksiä. Ehdottomasti reissun paras ohjaaja! Ja niin, tuolla klinikkalla ei muita olekkaan kun labratyöntekijöitä, sihteereitä ja hoitajia, eli lääkäreitä ei lainkaan, vaan jonkin sortin lisäkoulutuksen saaneet hoitajat hoitavat lääkemääräykset, lääkemuutokset ja kaiken muunkin sen jälkeen, kun lääkäri on diagnoosin vahvistanut potilaalle, eli hoitajien perehtyneisyys HIV:hen ja kaikkeen siihen liittyvään oli kyllä ihailtavaa.

DSC_0885

Suurin osa päivistä pidettiin ohjaajan kanssa aikuisten HIV-positiivisten vastaanottoa, jossa asiakkaat kävivät hoitotasapainosta, yleisestä voinnista ja diagnoosin tuoreudesta riippuen joko 2 viikon, kuukauden, kahden kuukauden tai maksimissaan kolmen kuukauden välein hakemassa lääkkeet ja labrakokeissa, joissa seurataan CD4-auttajasolujen ja hi-viruksen määrää veressä. HIV-lääkitys vaatii tiukkaa sitoutumista, koska jos lääkkeitä ottaa epäsäännöllisesti tai huolimattomasti, heikkenee lääkkeiden teho nopeasti ja ihmisen vastustuskyky lääkkeille kasvaa. Siksi klinikalla järjestettiin myös ryhmäohjauksena tunteja, joissa puhuttiin lääkitykseen sitoutumisen tärkeydestä ja autettiin löytämään keinoja onnistua lääkehoidossa. Valitettavasti paljon kuitenkin jouduttiin tekemään lääkitysmuutoksia, koska virus oli muuttunut vastustuskykyiseksi aiemmalle lääkitykselle. Lisäksi HIV:hen liittyy paljon liitännäissairauksia ja osalle lääkkeistä tulee pahojakin sivuvaikutuksia, joiden sivuvaikutuksien ja liitännäissairauksien hoidosta keskusteltiin asiakkaiden kanssa. Opin myös arvioimaan HIV:n etenemistä tai tasoa (mikäköhän tämä on suomeksi…) WHO:n staging-systeemin mukaan.

DSC_0870

Aikuisten vastaanoton lisäksi pidimme kahden viikon aikana kahtena päivänä lasten vastaanottoa, jonne jopa alle 10-vuotiaat lapset saattoivat tulla aivan yksin. Periaatteessa homma toimi ihan samanlailla kuin aikuistenkin klinikka, mutta lisäksi tarkasteltiin lapsen kasvua ja kehitystä ja tarkistettiin, onko painon nousun takia syytä nostaa lääkemääriä. Yhtenä päivänä oltiin myös tekemässä kohdunkaulansyövän seulontoja ja vetämässä perhesuunnitteluklinikkaa hiv-positiivisille naisille.

DSC_0872

Haluaisitko itse hypätä tälle tutkimussängylle…

Täällä muuten oltiin jos sen verran pitkällä, että HIV-klinikalla juttuja kirjattiin myös koneelle ja tässä pääsin loistamaan, hoitajia tuli ihan toiselta puolelta taloa asti katsomaan kuinka sujuvasti kirjoitan koneella… No, onneksi kaikki kuitenkin kirjattiin myös niihin kirjoihin, mitä jo terveyskeskuspostauksissa nähtiin, eli ei päässyt itsetunto nousemaan liikaa, kun taas hämmästeltiin, että eikö muka oikeesti meillä kirjata juuri mitään paperille ja miten oon niin hidas käyttämään sataa kirjaa vierekkäin.

DSC_0924DSC_0920

Lisäksi HIV-klinikan yhteydessä sijaitsee tuberkuloosiklinikka, koska yli puolet Kenian tubi-potilaista on myös HIV-positiivisia (HIV-positiivisia on noin joka yhdeksäs kenialainen). Tämä olikin sitten ihan kokonaan uutta juttua minulle näin käytännön elämässä, mutta googlailujen perusteella homma toimii kutakuinkin samalla tavalla kuin Suomessa, eli hoito kestää puoli vuotta, josta ensimmäinen kaksi kuukautta on tehostettua hoitoa ja viimeiset neljä kuukautta ylläpitävää hoitoa. Myös täällä tubi on niitä harvinaisia tartuntatauteja, joita voidaan myös pakkohoitaa, jos potilas ei vapaaehtoisesti sitoudu hoitoon. Erikoisinta täällä oli kuitenkin se, miten tartuntoja pyrittiin estämään. Uudet tubi-epäilyt kulkivat ihan surutta samoissa tiloissa muiden kanssa, tosin tuulettimet lyötiin päälle ja ikkunat auki, jos joku kovasti yski. Sitten kun diagnoosi varmistui, ensimmäiset 3 viikkoa hoidosta toteutettiin niin, että potilas istuu ulkona ja hoitaja huutelee ikkunasta kysymykset ja ojentelee lääkkeet. Ja täälläkään ei mitään tietoa yksityisyydensuojasta, pihalla kulki kokoajan väkeä ja edes tavallisilla klinikoilla ei ovia pidetty kiinni ja yleensä huoneessa oli aina kaksi hoitajaa, joilla molemmilla oli asiakas.

DSC_0918

Tuolla ulkona se asiakas istui…

DSC_0923

Ja hauskana yksityiskohtana pääsin viime perjaintaina osallistumaan myös paikallisten hoitajien koulutuspäivään, joka alkoi ensin tunnin jumalanpalveluksella, jota seurasi tunnin osastonhoitaja paasaus siitä, että toimintaa tulee tehostaa. Sitten päästiin itse koulutukseen, joka käsitteli infektioiden torjuntaa. Käsien pesua, käsidesiä tai vaikka yskimistä kyynärtaipeeseen ei mainittu sanallakaan, vaan sen sijaa puhuttiin mm. pehmeiden rasvojen infektioita torjuvasta vaikutuksesta ja siitä, kuinka usein lattiat on syytä lakaista… Tämän tietoiskun jälkeen oli kuumottavin osuus, eli mun ohjaaja esitteli minut koko henkilökunnalle ja oli mahdollisuus kysellä minulta kysymyksiä. Olin valmistautunut puhumaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä ja HIV:n hoidosta Suomessa, mutta kysymykset keskittyivät lähinnä siihen, mitä pidän Keniasta, olenko sinkku ja mikä on lempiruokani… Ei ihan sitä mitä odotin, mutta melkein puolituntia  vastailin noihin kysymyksyksiin ja muutaman kosintaehdotuksenkin sain…

Että semmoinen viimeinen harkka, nyt uupuneena, mutta vaikka mitä oppineena ja nähneenä lomalle! 🙂

DSC_0868 1

DSC_0880 Kiitos ja kuitti…

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

2 Kommentit

  • Vastaa Nina 6.5.2016 11:48

    Pakko sanoa että nauroin ääneen pariin otteeseen tätä lukiessani vaikka eihän tässä mitään nauramista oikeasti ole 😀 On se lattioiden lakaisu kuitenki tärkeää tubin ehkäisyssä!

    • Vastaa Laura 6.5.2016 22:30

      No kyllä mäkin ehkä välillä vähän mielessäni repeilin kun näitä ihan koulutettujen hoitajien juttuja kuunteli, mutta kuten sanottu, eipä siinä mitään nauramista oo, itkemistä välillä ennemminkin…

    Jätä vastaus