Pallontallaajat.net
Valikko

Afrikan junaseikkailut osa 2: junalla Sambiasta Tansaniaan

Moikka!

Ollaan saavutettu vihdoin reissun viimeinen etappi, Sansibar. Täällä vietetään seuraavat pari viikkoa kierrellen eri puolilla saarta ja suunnitelmissa on myös muutaman bucket list-jutun hoitaminen pois listoilta, niistä lisää myöhemmin! Nyt kuitekin juttua kolmen päivän junaseikkailusta Sambian ja Tansanian halki.

Blo (17)

Hypättiin viime tiistaina aamubussiin Sambian pääkaupungista Lusakasta ja matkustettiin ensin Kapiri Mposhiin, josta junat kohti Tansaniaan lähtevät. Bussimatka venyi venymistään, mutta onneksi ollaan jo jotain opittu täällä reissulla ja oltiin varattu reilusti useampi tunti ekstraa tuohon bussin arvioidun saapumisajan ja junan lähtöajan väliin eli paniikkia ei päässyt syntymään ja ehdittiin hyvin vielä kaupan kautta junaan. Eikä ollut hinnalla pilattu tuo kauppareissu, taksikuski vei mut asemalta keskustaan kauppaan, odotteli kaupan ulkopuolella sen parikymmentä minuuttia ja vei takaisin asemalle alle vitosella, kelpais Suomessakin!

Blo (41)

Junaliput oltiin ostettu jo Lusakasta, josta löytyy Tazaran toimisto ihan bussiaseman huudeilta. Netistä lippuja ei ilmeisesti saa Kapiri Mposhi-Dar Es Salaam välille, mutta ainakin meidän tapaamat sveitsiläiset pojat oli saaneet liput varattua puhelimitse ja saivat liput käteen sitten asemalta, jossa muuten käteinen on ainut toimiva valuutta, eli korttia lienee turha yrittää. Ja vaikka junaliput olisi jo valmiina, kuten meillä, pitää lippuluukulle kuitenkin jonottaa, jotta siellä saadaan rekisteröityä matkustajat saapuneiksi.

Blo (55)

Yllättävää kyllä, juna lähti liikkeelle tismalleen aikataulussa kello neljä. Muutenkin juna oli vallan kelpo juna, mutta vähän jäätiin kyllä kaipaamaan tunnelmaa junalta, Keniassa juna oli kuitenkin rehellisen vanha ja rämä, tämä juna sen sijaa jäi vähän kellumaan tunnelmallisen vanhan junan ja toimivan, käytännöllisen uuden junan välimaastoon olematta kumpaakaan. Oltiin varattu matkalle paikat ykkösluokasta, eli neljän hengen makuuvaunusta, joka kustansi paikallista rahaa 333 kwachaa per henki eli kolmisen kymppiä euroissa. Jos rahaa riittää, niin suosittelen varaamaan koko vaunun itselle, meillä onneksi kävi hyvä säkä ja vaunussa oli meidän lisäksi vain yksi sambialainen nainen, jolla ei juuri tavaraa ollut, eli tilaongelma ei matkatavaroiden kanssa päässyt liian suureksi, mutta jos hytissä olisi neljä ihmistä isompien säkkien kanssa, voisi käydä ahtaaksi. Hytti itsessään oli ihan ok, ei ihan priimakunnossa, petivaatteet oli vähän kämäsiä ja muutama ötökkä majaili lattian rajassa, mutta ihan kelpo hintaansa nähden, ihan mukavasti pärjättiin tuo pari päivää!

Blo (6)Blo (7)

Rajamuodollisuudet ja rahanvaihto rajalla sujui helposti ilman että tarvi edes junasta nousta, ensin Sambian puolella kävi yksi mies leimaamassa exit-leimat passeihin, seuraava mies jakamassa täytettäväksi viisumihakemukset ja rajan toisella puolella kolmas mies hakemassa passit ja hakemukset ja toi ne pian viisumeiden kera takaisin. Tansaniaan viisumi maksoi 50 dollaria ja sen pystyi maksamaan joko dollareina tai Tansanian shillinkeinä. Junassa valuutaksi kelpasivat dollarit ja Sambian puolella kwachat ja Tansanian puolella shillingit. Vaihdettiin varmuuden vuoksi junassa rajalla kaikki kwachat shillingeiksi epämääräisten rahanvaihtajamiesten kanssa, mutta se oli turhaa, koska näköjään Sambian rahaa olisi saanut vaihdettua myös Dar Es Salaamissa, toisin kuin Malawin tai Ruandan rahoja, joita ei näytä oikein missään kyseisten maiden ulkopuolella saavan vaihdettua pois. Eli kannattanee vaihtaa vain junamatkalla tarvittava määrä shillinkejä ja vaihtaa loput paremmalla kurssilla sitten kaupungissa.

Blo (11)

Ruoka oli junassa halpaa (pari euroa lämpimästä ruuasta tai aamupalasta, bisse euron), mutta valikoima ei kovin laaja, nshimaa tai riisiä lihan, kanan tai kalan kanssa ja aamupalaksi paahtoleipää, nakkeja ja munakas. Hedelmiä ja naposteltavaa saa asemilla ostettua paikallisilta, jotka parveilevat vaunujen ympärillä, mutta me oltiin ostettu iso tonkka vettä ja täydennetty karkkivarastot jo Kapirissa, joten säästyttiin hintaväännöiltä ja säätämiseltä. Hulluja määriä eväitä tai ruokaa ei kuitenkaan tarvinnut, pelkillä junan tarjoiluillakin olisi varmasti pärjännyt ihan hyvin.

Blo (56)

Saavuttiin perille Dar Es Salaamiin lopulta vain nelisen tuntia myöhässä, eli koko matkaan meni se kaksi yötä, kolme päivää, kun lähdettiin tiistaina neljältä ja saavuttiin perille torstaina neljän aikaan.  Dar Es Salaam ei onnistunut hurmaamaan meitä millään tavalla ja ainakin mä olin puolet ajasta ihan varma, että tuossa kaaoskaupungissa kohta joku tulee ja ryöstää meidät tai jotain muuta ikävää tapahtuu, sen verran kolkko, karu, likainen ja luotaantyöntävä kaupunki se minusta oli. No, saatiin pakolliset pankkiasiat ja muut hoidettua ja tänään päästiin lautalla turvallisesti pois Dar Es Salaamin kaaoksesta tänne Sansibarille.

Blo (72)

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

6 Kommentit

  • Vastaa Johanna Hulda - Discovering Sunbeams 16.7.2016 23:14

    Oi ihana Sansibar, nauttikaa! Ja menkää Stone Townissa Lazuli Caféseen syömään jos se on vielä pystyssä, sieltä saa niiiin hyviä mehuja! 🙂 Muakaan Dar ei onnistunut vakuuttamaan pikaisella kauttakulkumatkalla, joten ei jäänyt harmittamaan ettei jaksanut kaupunkiin sen kummemmin tutustua siirtyessä lautalta lentokentälle.

    • Vastaa Laura 17.7.2016 14:44

      Joo, ei mekään kyllä jääty kaipaamaan sekuntiakaan enempää aikaa Darissa, Stone Town sen sijaa vei sydämen heti, tää on kyllä tosi viihtyisä paikka ja toi kahvilakin jo bongattiin, vielä ei sisälle ehditty, mutta menee kokeiluun! 🙂

  • Vastaa Elina | Vaihda vapaalle 17.7.2016 08:45

    Tulee ihan oma Intian junareissu mieleen. Se vietettiin juurikin samanlaisessa vaunussa ja kesti ihan yhtä kauan. 🙂 Dar es Salaam ei itseänikään kiinnosta, mutta mielenkiinnolla odottelen juttuja Sansibarilta.

    • Vastaa Laura 17.7.2016 14:45

      Joo, Dar Es Salaamia en kyllä voi edes suositella oman kokemuksen perusteella, mutta tästä Sansibarista varmasti tulee postauksia oikein urakalla, tykästyin paikkaan kyllä heti!

  • Vastaa Elina 24.7.2016 21:23

    Uusi lukija ilmottautuu, hep!
    Itsellä on ihan samanlainen olo Darista, siinä kaupungissa mätti ihan kaikki. Sen sijaan Sansibar ja varsinkin Stone town on mun ihan ehdottomia lemppareita! Vietettiin Sansibarilla pari viikkoa muutama vuosi sitten ja mä sanoisin viihtyneeni kaikkein parhaiten juuri Stone townissa, kun taas rantaelämä ei oikein jaksanut sytyttää.

    • Vastaa Laura 26.7.2016 18:17

      Tervetuloa 🙂 Stone Townille lämpenin kyllä minäkin, viihtyisä kaupunki! Tuo rantaelämä on mullakin vähän siinä ja siinä, helposti tulee vähän turhan tylsää, jos ei oo muuta tekemistä kun maata rannalla…

    Jätä vastaus