Pallontallaajat.net
Valikko
Hakutulokset termille

kenia

HIV-työtä kenialaiseen tapaan

Moi!

Nyt se viimeinen terkkaripostaus tämän vaihdon osalta, eli tiukkaa analyysia viimeisestä harkkapaikasta. Vikat kaksi viikkoa vietin siis Kisumun aluesairaalassa, eli kaupungin toiseksi isoimmassa sairaalassa, jossa sijaitsee myös FACES-nimisen (Family Aids Care and Education Services) järjestön HIV-klinikka. HIV oli mulle jo entuudestaan sairautena tuttu kiitos Englannin isoimmalla HIV-järjestöllä vietetyn vuoden, mutta siellä toiminta painottui HIV-tartuntojen ennaltaehkäisyyn, sukupuolitautien testaamiseen ja positiivisten tukiryhmiin, eli varsinaisesti en siellä päässyt HIV-potilaan hoitotyöhön perehtymään, joten tämä harjoittelu oli loistavaa jatkoa brittivuodelle!

DSC_0926

Tuolla oikealla näkyvän halliteltan takana sijaitsi tuo klinikka

Ihan hirmuisesti en päässyt tässä harkkapaikassa itse tekemään, mutta onneksi harjoittelulle sattui mitä mahtavin ohjaaja, joka jaksoi selittää asioita juurta jaksaen ja esitellä oman työhuoneensa lisäksi myös muita klinikan toimintoja ja kuunnella tyhmiäkin kysymyksiä. Ehdottomasti reissun paras ohjaaja! Ja niin, tuolla klinikkalla ei muita olekkaan kun labratyöntekijöitä, sihteereitä ja hoitajia, eli lääkäreitä ei lainkaan, vaan jonkin sortin lisäkoulutuksen saaneet hoitajat hoitavat lääkemääräykset, lääkemuutokset ja kaiken muunkin sen jälkeen, kun lääkäri on diagnoosin vahvistanut potilaalle, eli hoitajien perehtyneisyys HIV:hen ja kaikkeen siihen liittyvään oli kyllä ihailtavaa.

DSC_0885

Suurin osa päivistä pidettiin ohjaajan kanssa aikuisten HIV-positiivisten vastaanottoa, jossa asiakkaat kävivät hoitotasapainosta, yleisestä voinnista ja diagnoosin tuoreudesta riippuen joko 2 viikon, kuukauden, kahden kuukauden tai maksimissaan kolmen kuukauden välein hakemassa lääkkeet ja labrakokeissa, joissa seurataan CD4-auttajasolujen ja hi-viruksen määrää veressä. HIV-lääkitys vaatii tiukkaa sitoutumista, koska jos lääkkeitä ottaa epäsäännöllisesti tai huolimattomasti, heikkenee lääkkeiden teho nopeasti ja ihmisen vastustuskyky lääkkeille kasvaa. Siksi klinikalla järjestettiin myös ryhmäohjauksena tunteja, joissa puhuttiin lääkitykseen sitoutumisen tärkeydestä ja autettiin löytämään keinoja onnistua lääkehoidossa. Valitettavasti paljon kuitenkin jouduttiin tekemään lääkitysmuutoksia, koska virus oli muuttunut vastustuskykyiseksi aiemmalle lääkitykselle. Lisäksi HIV:hen liittyy paljon liitännäissairauksia ja osalle lääkkeistä tulee pahojakin sivuvaikutuksia, joiden sivuvaikutuksien ja liitännäissairauksien hoidosta keskusteltiin asiakkaiden kanssa. Opin myös arvioimaan HIV:n etenemistä tai tasoa (mikäköhän tämä on suomeksi…) WHO:n staging-systeemin mukaan.

DSC_0870

Aikuisten vastaanoton lisäksi pidimme kahden viikon aikana kahtena päivänä lasten vastaanottoa, jonne jopa alle 10-vuotiaat lapset saattoivat tulla aivan yksin. Periaatteessa homma toimi ihan samanlailla kuin aikuistenkin klinikka, mutta lisäksi tarkasteltiin lapsen kasvua ja kehitystä ja tarkistettiin, onko painon nousun takia syytä nostaa lääkemääriä. Yhtenä päivänä oltiin myös tekemässä kohdunkaulansyövän seulontoja ja vetämässä perhesuunnitteluklinikkaa hiv-positiivisille naisille.

DSC_0872

Haluaisitko itse hypätä tälle tutkimussängylle…

Täällä muuten oltiin jos sen verran pitkällä, että HIV-klinikalla juttuja kirjattiin myös koneelle ja tässä pääsin loistamaan, hoitajia tuli ihan toiselta puolelta taloa asti katsomaan kuinka sujuvasti kirjoitan koneella… No, onneksi kaikki kuitenkin kirjattiin myös niihin kirjoihin, mitä jo terveyskeskuspostauksissa nähtiin, eli ei päässyt itsetunto nousemaan liikaa, kun taas hämmästeltiin, että eikö muka oikeesti meillä kirjata juuri mitään paperille ja miten oon niin hidas käyttämään sataa kirjaa vierekkäin.

DSC_0924DSC_0920

Lisäksi HIV-klinikan yhteydessä sijaitsee tuberkuloosiklinikka, koska yli puolet Kenian tubi-potilaista on myös HIV-positiivisia (HIV-positiivisia on noin joka yhdeksäs kenialainen). Tämä olikin sitten ihan kokonaan uutta juttua minulle näin käytännön elämässä, mutta googlailujen perusteella homma toimii kutakuinkin samalla tavalla kuin Suomessa, eli hoito kestää puoli vuotta, josta ensimmäinen kaksi kuukautta on tehostettua hoitoa ja viimeiset neljä kuukautta ylläpitävää hoitoa. Myös täällä tubi on niitä harvinaisia tartuntatauteja, joita voidaan myös pakkohoitaa, jos potilas ei vapaaehtoisesti sitoudu hoitoon. Erikoisinta täällä oli kuitenkin se, miten tartuntoja pyrittiin estämään. Uudet tubi-epäilyt kulkivat ihan surutta samoissa tiloissa muiden kanssa, tosin tuulettimet lyötiin päälle ja ikkunat auki, jos joku kovasti yski. Sitten kun diagnoosi varmistui, ensimmäiset 3 viikkoa hoidosta toteutettiin niin, että potilas istuu ulkona ja hoitaja huutelee ikkunasta kysymykset ja ojentelee lääkkeet. Ja täälläkään ei mitään tietoa yksityisyydensuojasta, pihalla kulki kokoajan väkeä ja edes tavallisilla klinikoilla ei ovia pidetty kiinni ja yleensä huoneessa oli aina kaksi hoitajaa, joilla molemmilla oli asiakas.

DSC_0918

Tuolla ulkona se asiakas istui…

DSC_0923

Ja hauskana yksityiskohtana pääsin viime perjaintaina osallistumaan myös paikallisten hoitajien koulutuspäivään, joka alkoi ensin tunnin jumalanpalveluksella, jota seurasi tunnin osastonhoitaja paasaus siitä, että toimintaa tulee tehostaa. Sitten päästiin itse koulutukseen, joka käsitteli infektioiden torjuntaa. Käsien pesua, käsidesiä tai vaikka yskimistä kyynärtaipeeseen ei mainittu sanallakaan, vaan sen sijaa puhuttiin mm. pehmeiden rasvojen infektioita torjuvasta vaikutuksesta ja siitä, kuinka usein lattiat on syytä lakaista… Tämän tietoiskun jälkeen oli kuumottavin osuus, eli mun ohjaaja esitteli minut koko henkilökunnalle ja oli mahdollisuus kysellä minulta kysymyksiä. Olin valmistautunut puhumaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä ja HIV:n hoidosta Suomessa, mutta kysymykset keskittyivät lähinnä siihen, mitä pidän Keniasta, olenko sinkku ja mikä on lempiruokani… Ei ihan sitä mitä odotin, mutta melkein puolituntia  vastailin noihin kysymyksyksiin ja muutaman kosintaehdotuksenkin sain…

Että semmoinen viimeinen harkka, nyt uupuneena, mutta vaikka mitä oppineena ja nähneenä lomalle! 🙂

DSC_0868 1

DSC_0880 Kiitos ja kuitti…

Viikko kenialaisella synnytysosastolla

Moro!

Kuten viime postauksessa vihjaisin, on tämän viikon harkka ollut tähän astisista harkoista ehdottomasti rankin kokemus ja ahdistus on välillä nostanut päätään niin ärsytyksen, koti-ikävän kuin turhautumisenkin muodossa. Toki viikon aikana olen myös päässyt oppimaan vaikka mitä, seuraamaan synnytyksiä ja avustamaan synnyttämään tulevien äitien, synnyttäneiden äitien ja vauvojen tutkimuksissa ja tarkkailussa ja ohjaamaan imetyksessä. Oppimista siis ihan perinteisten terveydenhoitajatyön osa-alueiden sarallakin on tapahtunut, mutta isoimpana oppimisena pidän sitä, että tämä viikko on todella näyttänyt kovalla kämmenellä, että yksi ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa, miten hyvin asiat ovat Suomessa ja kuinka´pienillä asioilla toisaalta voi tehdä jonkun olon edes vähän mukavammaksi. Haluankin nyt kertoa muutaman yksittäisen tarinan kenialaisesta synnäristä semmoisen yleisen höpinän sijaa ja kuvat kertokoon yleistä kuvaa paikasta. Vuodeosaston puolesta en kuvaa saanut napsastua, kun siellä oli kokoajan väkeä, mutta kyseessä oli pitkä rivi sairaalasänkyjä, joilla äidit ja vauvat nukkuivat kaikki samassa tilassa ja päässä muutama lattiareikävessa ja hoitajien työnurkkaus.

DSC_0750

Kaksi synnytyssänkyä ja takana ikkuna suoraan takapihalle, jossa on remontti menossa.

Ensimmäisenä haluan kertoa eräästä tavallisesta, hyvin menneestä synnytyksestä, jossa sinällään synnytyksen kulkua ajatellen ei ollut ainakaan minun silmääni mitään erityistä. Erityistä minulle oli kuitenkin se, että kyseessä oli ensimmäinen seuraamani synnytys ja huomioni vei melkein koko synnytyksen ajan hoitajan asenne synnyttäjää kohtaan. Toki ymmärrän, että täällä hoitajan on oltava tiukempi ja kovempi, kuin suomalaisen hoitajan, kun Suomessa tarjolla on muitakin vaihtoehtoja kuin ilman kivunlievitystä kapealla pöydällä synnyttäminen, mutta silti, se huudon ja karjumisen määrä. En ymmärrä, mitä hoitaja sillä voitti, että kannustavan ja tsemppaavan asenteen sijaan hän karjui potilaalle naama punaisena, että nyt suu kiinni ja ponnista, tänne ei tultu hengailemaan tai itkeskelemään. Näinpä ainakin mallisuorituksen siitä, millainen hoitaja en halua olla.

DSC_0751

Käsienpesupiste, josta tuli vettä kolmena päivänä neljästä.

Toisena haluan kertoa teille äidistä, jonka terveydessä oli jotain pahasti pielessä. En tiedä tarkalleen, mistä lopulta oli kyse, enkä usko, että kukaan tiesi, mutta joka tapauksessa äiti tuli synnytysosastolle valtavissa tuskissa tuskin kykenevänä liikkumaan. Jaloissa oli isoja verenpurkaumia ja suonikohjuja ja jalat olivat valtavan turvoksissa, joten jotain verenkiertoon liittyvää ongelmaa hoitajat epäilivät. Terveyskeskuksessa ei asialle tietysti voitu mitään, koska tuolla ei ole millaistakaan valmiutta hoitaa mitään poikkeustilanteita edes ensiapuluontoisesti, koska tarjolla ei ole juuri mitään muita välineitä kuin tavallisessa alatiesynnytyksessä välttämättömät tarvikkeet. Kyseisen äidin tutkiminenkin oli mahdotonta, koska hän ei kivuissaan voinut olla hetkeäkään paikallaan. Mutta sitten se minulle hankalin paikka, eli se, että tuolla pariskunnalla ei myöskään ollut rahaa ambulanssiin tai sairaalahoitoon. Äitiyshuolto täällä on ilmaista, lukuunottamatta vanurullaa, jota käytetään äidin ja synnytyshuoneen putsaamiseen, ja joka pitää itse tuoda mukanaan, mutta jos vaiva ei suoranaisesti liitty raskauteen, ei sitä ilmaiseksi myöskään hoideta. Pariskunta lähti siis julkisilla ilman minkäänmoista kivunlievitystä kohti sairaalaa ja minä jäin miettimään, miten olisin koska vaan voinut omasta pussistani tuon ambulanssin maksaa. Toivotaan, että vaiva kuitenkin selvisi ja koko perhe voi hyvin.

Kolmas tarina liittyy itseasiassa useampaankin harjoitteluissa kohtaamaani tilanteeseen, eli maagisiin steriileihin taikahanskoihin. Aseptiikaa opetetaan ilmeisesti täälläkin koulussa, mutta käytännön toteutus ei paikallisilta hoitajilta onnistu millään tapaa. En väitä hetkeäkään, että itsekkään olisin mikään aseptiikan ammattilainen kera olemattoman työkokemukseni, mutta en ainakaan elä siinä uskossa, että kaikki, mihin steriileillä hanskoilla koskee, muuttuu steriiliksi. Aseptinen omatuntoni on siis taas vahvistunut jäätävää vauhtia. Isoin ongelma tässä minulle on kuitenkin se, että kyse ei ole siitä, etteikö toimenpiteen hoitaminen steriilisti esim. puutteellisten välineiden tms takia olisi mahdollista, vaan kyse on vain siitä, että hoitajilla ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, millainen asia on steriili ja miten jostain asiasta tulee epästeriili. Sovittiinkin tuossa jo tyttöjen kanssa, että jos meille jollekin tulee jotain tarvetta sairaalahoidolle (toivottavasti ei…) niin kaikki muut on sitten vieressä kyttäämässä, että homma oikeesti toimii.

DSC_0749

Synnytyssalin lastenhoitopuoli

Viimeisenä haluan kertoa elämäni ensimmäisestä hoitotilanteesta, josta jouduin poistumaan kesken kaiken, koska en vain voinut seurata tilannetta sivusta. Hoidimme pientä, alle kolme kiloista vastasyntynyttä vauvaa, joka ilmeisesti oli saanut äidiltään synnytyksessä tippurin ja tulehdus oli nostanut vauvalle kovan kuumeen. No ensimmäinen ärsytysmomenttihan tässä oli se, että jos nuo sukupuolitaudit olisi seulottu jo odottavalta äidiltä, tälläista tilannetta ei olisi ikinä todennäköisesti edes syntynyt. Toisekseen äiti oli ensisynnyttäjä ja joka kerta, kun hän yritti aloittaa imetystä, tuli hoitajille valtava tarve juuri silloin hoitaa vauvaa, eli epävarma äiti ei saanut edes mahdollisuutta harjoitella imetystä rauhassa tai hoitajien ohjauksessa, vaan sen sijaa, että päivät pitkät ilman tekemistä hengailevat hoitajat päättivät, että kaikki toimenpiteet oli tehtävä juuri silloin kun äiti imetti. Uskomatonta. No mutta sitten päästiin itse tuon vauvan hoitoon. Kun oltiin huomattu, että vauvalla on korkea kuume, ensinnäkin lääkärin paikallesaamisessa meni yli tunti ja noh, minun henkilökohtainen mielipiteeni oli, että ei tuon vauvan paikka edes lähtökohtaisesti pitäisi olla terkkarin synnytysosastolla, vaan jossain lasten- tai vastasyntyneiden osastolla, sen verran kuivuneelta, kipeältä, tärisevältä ja kuumeiselta vauva tuntui. Lääkäri kuitenkin tutki vauvan ihan huolellisesti niillä resursseilla mitä oli ja teki lääkemääräykset ja antoi hoito-ohjeet. Seuraavana oli sitten ohjelmassa ohjeiden toteuttaminen, mikä sai minut tolaltaan. Ensin piti saada vauvalle kanyyli. Steriilisti pakatut neulat, jotka olisi voinut käyttää steriilisti ja asianmukaisesti, pyöri pitkin pöytiä ja sänkyjä hoitajan häärätessä lääkkeitä valmiiksi ja pistäminen ei mennyt kyllä minkään ohjeiden mukaan. Sitten se itselleni pahin kohta. Lääkäri oli selvästi määrännyt suoneen tietyn määrän antibioottia ja huomasin, että hoitaja annosteli lääkkeen väärin. Huomautin asiasta kohteliaasti, mutta tähän hoitaja vain totesi, että ei se täällä Afrikassa ole niin tarkkaa ja niin se pieni viaton lapsi sai antibioottia noin kolminkertaisen annoksen verrattuna määrättyyn suoraan ruiskusta suoneen laimentamattomana. Tässä vaiheessa minä lähdin potkimaan kaakeleita vessaan hetkeksi. Lisäksi lääkäri määräsi vauvalle suun kautta parasetamolia, joka annosteltiin likaisella ruokalusikalla ja jotain lääkettä x lihakseen pistettäväksi. Vauvan ollessa kuitenkin äärettömän kuiva ja pieni hoitaja totesi, ettei saa lääkettä lihakseen, joten hän ruiskaisi saman lääkkeen vain suoraan suoneen vauvalle. Kertokaa nyt mulle pliis, että on olemassa joku lääke, jonka voi annostella im ja iv samalla annoksella, Suomessa en vaan vastaavaan ole törmännyt… Seuraavana aamuna ei ollut vauva eikä äiti enää osastolla, joten mysteeriksi jää, miten lapselle kävi.

DSC_0752

Steriloitavaksi menevien liinojen taittelua työpöydällä

Että sellainen viikko. Paljon oppimista, tosi mukavia hoitajia, vielä ihanampia vauvoja, mukavia äitejä, mutta paljon myös ahdistusta ja turhautumista paikalliseen hoitokulttuuriin, hoitajien perustaidoissa oleviin puutteisiin ja siihen, miten raha määrittää millaista hoitoa saa. Viikon aluksi joku hoitajista totesi, että voisin hankkia kenialaisen miehen ja sitten jos synnyttäisin tuolla, he pitäisivät minusta hyvää huolta. Ette edes halua tietää, millaisia vaustauksia päässäni pyöri, kun kohteliaasti totesin, että katsellaan…

Nyt kuitenkin ottamaan vähän etäisyyttä töihin, me napataan meinaan yöbussi Mombasaan ja vietetään pari seuraavaa päivää meren rannalla, palaillaan siis pääsiäisen jälkeen.

Äitiysneuvolatyötä kenialaiseen tapaan

Moro!

Terkkajuttuja perinteisesti näin torstai-illan iloksi! Tällä viikolla kuulumiset tulevat paikallisesta äitiysneuvolasta ja ensi viikolla pääsenkin sitten synnärille. Viikko odottavien äitien kanssa on ollut tähän astisista viikoista varmasti opettavaisin ja myös suurimmat erot Kenian ja Suomen välillä ovat nousseet esille juuri täällä. Mielenkiintoinen viikko siis ja tässä nyt osa huomioistani teillekin jaettuna!

DSC_0734

Aloitetaan perusasioista, eli kenialaisen äitiysneuvolatoiminnan painopisteistä. Eikös näytäkkin vähän eriltä? Vapaasti suomennettuna klinikan keskeisimmistä tavoitteista ensimmäinen on siis potilaiden saaminen käymään klinikalla säännöllisesti, VMMC tarkoittaa lyhenteenä Voluntary Medical Male Circumcision:ta, eli tavoitteena on, että poikavauvat ympärileikattaisiin sairaalaolosuhteisa ja seuraavassa puhutaan naisten HIV-testaamisesta odotusaikana. Miesten saaminen mukaan neuvolakäynneille on haaste myös täällä ja viimeisenä tavoitteena olisi motivoida äidit tulemaan synnyttämään sairaaloihin, koska täällä jopa yli puolet äideistä synnyttää kotona. Aika erilaiset lähtökohdat toiminnalle siis, ei puhuta täällä varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta tai sikiöseulonnoista tai elintapaohjauksesta.

DSC_0727

Tässä näkyy sitten vähän sitä, miten tuolla klinikalla ollaan noihin tavoitteisiin päästy. Asiakkaita tuolla käy yhdellä hoitajalla päivässä helposti yli 30, eli laskeskelin, että yhdelle asiakkaalle aikaa on noin 10 minuuttia. Ajanpuutteen lisäksi toisena haasteena, johon itse konkreettisesti myös törmäsin, on saada asiakkaat käymään neuvolassa säännöllisesti. Täällä neuvolaseulontaan kuuluu neljä käyntiä, mikä on tosi vähän, mutta silti äidit eivät motivoidu käymään neuvolassa. Vain noin puolet äideistä käy neuvolassa sen neljä kertaa tai enemmän.

DSC_0730DSC_0731

HIV-positiivisia äitejä (ylempänä olevalla listalla KP eli known positive) on paljon ja lisäksi uusia positiivisia löytyy päivittäin, keskimäärin vajaa 20 kuukaudessa. Hiv-testejä olenkin päässyt viikon aikana tekemään todella paljon, niitä kun tehdään odottaville äideille kolmen kuukauden välein, koska oletus on, että jos on raskaaksi tullut, on luonnollisesti tarvinnut harrastaa suojaamatonta seksiä, joka on HIV-riski, mutta koska ensimmäisessä tarkastuksessa tuosta ei ole kulunut vielä sitä 3kk varoaikaa, testataan kaikki äidit vielä uudelleen. Ihmettelin aluksi käytäntöä, mutta toisaalta noita ylläolevia lukuja katsoessa en kyllä enää yhtään kummastele asiaa ja toki on vauvan ja äidin hyvinvoinnin turvaamiseksi tärkeää seurata asiaa. HIV-testi otetaan täällä sormenpäästä ja tuloksen valmistumisessa kestää noin 5min. Jos tulos on positiivinen, se varmistetaan vielä labrassa, jossa tuloksen valmistumiseen menee parikymmentä minuuttia, eli lääkitys päästään usein aloittamaan jo samana päivänä kun diagnoosi tehdään. Tuolla on ihan oma klinikka hiv-positiivisille äideille, jossa he saavat lääkityksen ja ohjausta odotusajalle, synnytykseen ja imeväisikään, jotta lapsi ei saisi tartuntaa.

DSC_0732DSC_0733Äidin terveyttä seulotaan lähinnä mittaamalla neuvolakäynnillä aina äideiltä verenpaine ja tarkistetaan labran ottama hemoglobiiniarvo. Tosin esimerkiksi mansetteja on käytössä vain yksi, joka ei vähänkään ylipainoisille ole tarpeeksi iso ja rautaa täällä kuulemma tavallisesti on jaossa ilmaiseksi, mutta nyt ne ovat jo pidemmän aikaa olleet loppu, eli osalla äideistä tarvittava rauta jää ostamatta, kun se pitää itse apteekista hakea ja kustantaa. Malarialääkkeitä saatiin sentään eilen, ja jokainen äiti saakin raskausviikolta 16 eteenpäin neljän viikon välein malarianestolääkityksen ilmaisen hyttysverkon lisäksi.

Täällä äidit myös rokotetaan raskausaikana jäykkäkouristusta vastaan. Ensimmäistä lasta odottava äiti saa raskausaikana kaksi rokotetta ja 2.-4. lapsen kohdalla rokotuksia annetaan yksi ja kun lapsia on yli viisi, ei rokotusta enää anneta. Näitäkin olen paljon päässyt pistelemään ja vihdoin alan oppia myös sen, miten noita ruiskuja, jotka voi täyttää vain kerran, käytetään, eikä joka toinen ruisku mene roskiin kun painan vahingossa vähän liikaa ainetta ruiskusta pois ja en saakkaan enää vedettyä uutta sisään.

DSC_0735

Isoin anti tällä viikolla on kuitenkin ollut äitien ulkotutkimuksien tekeminen. Täällä ei ultraääniä tai dopplereita tunneta, joten raskausviikot arvoidaan palpoimalla ja laskemalla arvioitu päivä viimeisistä kuukautisista lisäämällä päivään 7 päivää ja vähentämällä kuukaudesta 3.  Olenkin päässyt palpoimaan vauvamasuja ja arvioimaan sikiön kokoa, tarjontaa ja raskausviikkoja oikein urakalla ja etsimään sikiön sykettä perinteisellä sikiöstetoskooppilla. Ei mitään helppoa hommaa nuo, mutta vähitellen alkaa tulla tähänkin hommaan joku ote ja viime päivinä ollaan tehty niin, että minä palpoin vatsan aina ensin ja esitän ohjaajalleni näkemykseni siitä, millä viikoilla mennään ja missä asennossa sikiö on ja mistä syke kuuluu ja ohjaajani tarkistaa asian, eli olen saanut hyvin palautetta siitä, olenko edes oikeilla jäljillä. Ja ihan hyvin on mennyt, vaikka varsinkin alle 30 viikkoisten sykkeen etsiminen tuntuu välillä mahdottomalta ja viikkojen arvioiminen pelkän kohdun korkeimman kohdan perusteella vähän hakuammunnalta. DSC_0736

Tässä vielä kuva vastaanotosta, huomatkaa taas verhoton ikkuna tutkimuspöydän takana. Että sellainen viikko tällä kertaa, millaisia kysymyksiä ja ajatuksia heräsi teissä?

Kenialaista perhesuunnittelua

Moikka!

Ja taas torstain kunniaksi terkka-aiheista postausta, eli kuulumisia tämä viikon harkkapaikasta Lumumba health centerin family planning-klinikalta, jossa vietin viikon community health-asioihin erikoistuvan sairaanhoitajan ohjauksessa.

DSC_0532DSC_0546

Ensimmäinen homma oli maanantaina alkaa perehtyä klinikan toiminnan perusteisiin. Kuten lastenneuvolassakin, isot linjat näytti olevan aika samanmoisia kuin Suomessakin, mutta kun lähdetään pureutumaan yksityiskohtiin, mennäänkin jo ihan eri kuvioissa kuin mihin Suomessa olen tottunut. Ensimmäisenä tehtävänä oli taas opetella käyttämään tällä klinikalla olevia vihkosia ja kirjoja, joihin kirjaillaan käynnin keskeisimmät asiat, eli kuka sai ja minkämoista ehkäisyä. Täytyy kyllä sanoa, että viime viikkoon verrattuna tää käsinkirjaus alkaa jo sujua ja tuolla ei ollu ihan niin montaa sataa kirjaa käytössä kuin lastenneuvolan puolella, joten sekin varmasti helpotti hommaa.

DSC_0544

Täällä perhesuunnitteluun tai ehkäisyneuvontaan hakeudutaan pääasiassa ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen, koska esiaviollinen seksihän ei täällä kuulu kenenkään elämään, joten ennen avioliittoa ei ehkäisylle ole tarvetta (tähän vähän suhtaudun skeptisesti…) ja se ensimmäinen lapsi hankitaan sitten heti avioliiton alettua, eli suurinosa asiakkaista tuli lastenneuvolan 6vkon käynnin jälkeen käymään meillä, ettei nyt ihan heti tulisi uusia lapsia. Näin suomalaisen näkökulmasta olikin tosi hämmentävää, miten ihminen voi olla jo aikuinen, pitkässä parisuhteessa ollut äiti ja vasta ensimmäisen lapsen jälkeen kuulla ensimmäistä kertaa ehkäisyn mahdollisuuksista, kun Suomessa koulun myötä ainakin kondomin ja tavallisimpien ehkäisymuotojen pitäisi olla edes nimeltä tuttuja kaikille. Onneksi sentään muutama opiskelijakin nähtiin, joilla ei vielä lapsia ollut, halusivat hoitaa opinnot ensin loppuun ja halusivat siksi ehkäisyä.

DSC_0542

Ensimmäinen homma klinikalla oli ensin mittailla äitien paino ja verenpaine ja kartoittaa vähän aiempia ehkäisymenetelmiä ja sairaushistoriaa, jotta WHO:n taulukoista voitiin katsoa, mitkä ehkäisymuodot ovat kyseiselle äidille sopivia. Jos kyseessä ei ollut uusintakäynti, lähdettiin kaikkien kanssa liikkeelle kaikkien ehkäisymuotojen esittelystä. Aikalailla samat vaihtoehdot täällä on tarjolla kuin Suomessakin ja kaikki ehkäisy on ilmaista naisille. Kaiken ehkäisyneuvonnan, -ohjauksen ja esimerkiksi kierukoiden ja ehkäisyimplanttien laitot ja poistot tekee täällä hoitaja. Kondomi täällä ei juuri suosioita saa, vaikka se kaikille esiteltiin ensimmäisenä vaihtoehtona ja valitettavasti tämä näkyy siinä, että huomattava osa asiakkaista on HIV-positiivisia.

Ehdottomasti suosituin ehkäisymuoto täällä on ehkäisyinjektio, jonka vaikutus kestää sen 3kk. Kuulemma tämä vaihtoehto on suosituin, koska usein aviomiehet eivät lämpeä ajatukselle ehkäisystä ja saatavilla olevista vaihtoehdoista injektion voi hankkia ilman, että mies saa tietää tai voi mitenkään mitään huomata sitä ja toisaalta se on helppo lopettaa kohtuu nopeassa ajassa, jos haluaa saada lapsia. Injektion laittaminen lihakseen muuten sujui samaa rataa kuin Suomessakin ja pääsin niitä itsekin pistelemään, mutta pistopaikkana oli pakara ja koska täällä naiset usein on vähän kookkaampia, mietitytti kyllä välillä, meneekö pistos lihakseen vai rasvakudokseen… Neula myös työnnettiin juurta  myöten pakaraan, mikä tuntui itsestä vähän kummalliselta.

DSC_0550

Pillereitä löytyy minipillereitä ja yhdistelmäpillereitä ja suosituin yhdistelmäpilleri oli sellainen, jossa taukoviikolla on hormonia sisältävien pillereiden sijaan rautatabletteja korvaamaan kuukautisten aikana menetettyjä rautavarastoja, osaako joku sanoa, onko tällaisia Suomessa ollenkaan? Implantteja oli tarjolla kolmen ja viiden vuoden mallia, kuten Suomessakin ja näiden laittamiseen ja siinä avustamiseen perehtyminen oli kyllä antoisaa. Tosin implanttien poistaminen täällä vähän järkytti, koska vanhaa implanttia sörkittiin ulos käsivarresta ties millä joskus-ehkä-tuurilla steriloiduilla välineillä, joten en sitten tiedä, kuinka usein noihin jotain infektioita tulee. Laittamisessa sen sijaa ei niin isoja ongelmia ollut, koska asetin itsessään tulee valmiissa steriilissä pakkauksessa, joten tuo toimenpide useimmiten näytti menevän mun silmään ihan ok.

DSC_0533

Tässä pakkailtiin kamoja lähtemään steriloitavaksi synnytysosastolle

Kierukan laittoa pääsin viikon aikana seuraamaan useamman kerran ja avustamaan toimenpiteessä. Tässä kyllä taas steriiliyden puute vähän kauhistutti, mutta näppäriä hoitajat täällä kyllä ovat käsistään, homma näytti hoituvat nopeasti ja kivuttomasti. Hormonikierukkoja täällä ei ole tarjolla, vaan kuparikierukkaa tarjottiin vain lähinnä reilusti ylipainoisille ja niille, jotka eivät jostain syystä halunneet tai voineet ottaa hormonaalista ehkäisyä tai jotka tiesivät, että tuskin enää lapsia haluavat.

DSC_0557

Myös luonnollisiin ehkäisymenetelmiin pääsin perehtymään. Opettelin, kuinka kuvassa näkyvän helminauhan avulla voidaan laskea varmoja päiviä, jos kierto on säännöllinen ja kestää 26-32 päivää. Paikallisten hoitajien suhtautuminen luonnollisiin ehkäisymenetelmiin oli kuitenkin nihkeää, koska no, virheitä sattuu kaikille ja miehet on kuulemma hankala saada suostumaan kondomin käyttöön niinä ei-turvallisina päivinä. Tätäkin vaihtoehtoa kuitenkin kaikille tarjottiin. Toki myös sterilisaatio on täällä vaihtoehto, mutta sitä ei tuolla terveyskeskuksessa tarjota, eli siihen en päässyt sen enempää tutustumaan eikä ainakaan tällä viikolla ohjattu ketään sen pariin.

Kohdunkaulansyövän esiasteiden seulontaa pääsin näkemään kerran alkuviikosta, mutta en ehtinyt perehtymään siihen tarkemmin, koitan päästä näkemään prosessin vielä jossain uudestaan, koska äkkisilmäyksellä prosessi tikulla emättimeen työnnettävien etikkaan ja johonkin tutkimusaineeseen kostutettujen pumpulipallojen kanssa näytti kieltämättä kovin erikoiselta, mutta ilmeisesti pointti oli, että tuo aineyhdistelmä värjää muutokset kudoksessa ja näiden värimuutosten perusteella ihmiset ohjataan jatkohoitoon. Täältä löytyy Yhdysvaltain Cancer foundationin artikkeli aiheesta, ilmeisesti tuolla etikkaseulonnalla on mahdollisuuksia pelastaa tuhansia kehityvissä maissa eläviä naisia, joilla ei ole mahdollisuutta päästä papa-tutkimuksiin. Enpä tällaisestakaan olisi varmasti ikinä kuullut, jos en vaihtoon olisi lähtenyt, meille mahdollisuus papa-seulontoihin on kuitenkin niin itsestäänselvyys.

DSC_0547

Näin “hieman” ongelmana tuon ikkunan tutkimuspöydän vieressä, koska siitä kulki jatkuvasti väkeä ja mitään verhoja ei ollut tarjolla. Lisäksi työhuoneen ovea ei saanut kunnolla kiinni, joten se siittä potilaan intimiteetin suojaamisesta.

Ja viimeisenä, ei niin kivana kokemuksena kohtasin myös urani ensimmäisen ympärileikatun, eli rehellisesti sanottuna silvotun naisen. En uskaltanut asiaa sen kummemmin puheeksi ottaa, kun en tiennyt miten ohjaajani tähän olisi suhtautunut, kun jo paljon pinnallisemmalla tasolla käyty keskustelu naisten oikeuksista tuntui olevan haastaavaa. Mutta en ainakaan mitenkään aistinut, että tuo näky olisi hoitajille ollut mitenkään epänormaali asia. Leikkaus oli varmasti siis tehty jo useita vuosia sitten ja hyvin parantunut, mutta oli se karua nähdä se ja ajatella, miten, missä ja miksi ihmeessä joku haluaa tehdä toiselle ihmiselle niin.

DSC_0535

Mutta siis, välillä karuinekin kokemuksineen taas opettavainen viikko. Ehkäisyinjektioiden ja toimenpiteissä avustamisen lisäksi en päässyt juurikaan tällä viikolla itse tekemään, mutta keskustelujen seuraaminen ja varsinkin ehkäisyyn liittyvien arvokysymysten ja kulttuuriin liittyvien juttujen pohtiminen oli todella antoisaa. Oli mukava saada monenlaista näkökulmaa asioihin, kun meillä oli koko viikon huone täynnä väkeä, kun minun ja ohjaajani lisäksi klinikalla oli tällä viikolla myös yksi paikallinen opiskelija ja joku perhesuunnitteluun liittyvää tutkimusta tekevä mies, joka myös tulkkasi minulle swahiliksi käydyt keskustelut. Ei ollut siis turha viikko tämäkään!

Ensi viikolla suuntana onkin sitten äitiysneuvolamaailma, saa nähdä mitä siellä tulee vastaan…

Ensimmäisten viikkojen tarinoita Keniasta

Heippa kamut!

Lupasin kertoilla teille vielä tänä viikonloppuna ihan tavallisiakin kuulumisia täältä, mutta tässä kuumuudessa johdonmukaisen tekstin muodostaminen tuntuu ihan mahdottomalta, joten tässä muuta yksittäinen kuuluminen, tarina ja hassu huomio viime viikoilta kerra random-kuvien, olkaatte hyvät!

DSC_0335 v

Ensimmäinen kertomus ja fakta: täällä pankkiautomaatit syö ruuakseen suomalaisia pankkikortteja, myös mun debit-kortin. Ja kun sitä käy pankista kyselemässä, vastaus on, että soitellaan, jos se jossain tulee vastaan. Siis tulee sattumalta vastaan? Eikö täällä tyhjennetä pankkiautomaatteja lukituista korteista vai vaelteleeko ne kortit muuten vaan missä sattuu? Kuullostaa kovin pätevältä toiminnalta, eikö? Suljin sitten varmuuden vuoksi tietty kortin, että jos se ei sattumalta päädykkään pankkiin ja eipä paljon johdonmukaisempaa ollut suomalaisenkaan pankin toiminta, kattellaan saanko vielä uuden kortin tänne tän reissun aikana…

DSC_0526

Seuraavana viikon itsetutkiskelun tulos: minä en taidakkaan olla kovinkaan pessimisti, koska kenialaisten mukaan on aina hyvä olla varalla pari ekstralasta, jos joku sattuu kuolemaan. Eipä olisi tämmöiselle ikuisuusmurehtijallekkaan tullut mieleen viedä asiaa noin pitkälle. Ja kun kehuin vauvoja neuvolassa söpöiksi, vastaus oli, että no olisihan se huolestuttavaa, jos sun ikäsellä naisella ei vauvakuume herää, että miten ihmeessä ylipäätään oon näin vanha ja vieläkin lapseton! Ja mikä vielä järkympää, kerroin myös, että Suomessa ehkäisy on usein myös miehen toive, eikä mun henkilökohtaisen kokemuksen perusteella suomalaiset miehet (eikä naisetkaan) halua kovinkaan usein yli viittä lasta

Ja sitten lisää faktoja: porot on satuolentoja. En tiedä vakuuttiko edes mun googlaama kuva ohjaajaani siitä, että kyllä niitä ihan oikeesti on olemassa.

DSC_0518

Fakta kolme, jalkapallo on aina toimiva lahja lapsille!

Ja sitten only in Kenya-juttuja: On ihan ok mennä liikenneruuhkassa paikallisella moottoripyörällä rokotekylmälaukut molemmissa käsissä pitämättä mistään kiinni hakemaan vähän lisää rokotteita, vähän ehkä vaan tuo matka kuumotti. Tai no kuumottaa muutenkin tää liikenne. Muunmuassa se, että jopa mun pää osuu joskus pikkubussissa kattoon ja tuktuk-kyydissä pikkutiellä tulee valtava ikävä urheilurintsikoita ja turvavöitä. Ja niin, yhteen mun silmin kolmen hengen tuktukkiin mahtuu hyvin seitsemän suomalaista tyttöä ja kaksi paikallista ja moottoripyörän selkään menee helposti koko perhe, vauvalla sentään viltti suojana, jos jotain sattuu…

DSC_0368

Kasvoilta paistaa luottamus paikallista liikennesysteemiä kohtaan. No mutta ainakin mäkin tiedän nyt miltä tuntuu, kun pää kolisee kattoon 😀

Ja melkein viimeisimpänä tarinana, sen jälkeen kun oltiin esimerkiksi vaihdettu pankissa rahaa noin kolme tuntia, istuttu töissä tuntitolkulla tekemättä mitään ja muutenkin joka paikassa vaan odotettu ja odotettu, meille kerrottiin, että Kenia on varsin moderni maa, että esim. Tansaniassa on vielä sitä aitoa Afrikan henkeä, eikä kiire mihinkään niinkuin täällä Keniassa… Että sitä Tansaniaa odotellessa, voi olla mun hermoilla aikamoista 😀

DSC_0361

Ja sitten se viimeinen vihje viitaten edeltävään kuvaan: Kun Kenian aurinko paistaa, ei suomalaista ihoa suojaa mikään suojakerroin ja t-paidan läpi voi vallan mainiosti palaa. Hups. Ja hämähäkit ennustaa sadetta ja sateella ei tarvitse tulla välttämättä töihin, koska onhan se nyt mukavampi sisällä odottaa aurinkoa, vaikka suomalainen sielu toki mieluusti liikkuu sateen aikaan, kun lämpötila ehkä tuurilla tippuu alle 30 asteen.

DSC_0494 pieni

Että sellaista tähän lauantai-iltaan, mitäs teille sinne Suomeen?