Pallontallaajat.net
Valikko
Hakutulokset termille

likamba

Tansanialaisen perheen arkielämään tutustumista Likambassa

Moro!

Matkustettiin viime viikolla kolme pitkää päivää Ruandasta Arushaan, Tansaniaan. Matka oli järkyttävän pitkä, tiet melkoisessa kunnossa ja netistä ei ollut apua yöpaikkojen etsimisessä, joten jouduttiin paikan päällä pitkien matkustuspäivien jälkeen hermo kireällä etsimään kylistä joku majatalo, missä nukkua yö. Rajan ylitys Tansaniaan meni kuitenkin mukavammin kuin mikään rajanylitys tähän mennessä, viisumit sai rajalta ja henkilökunta oli ystävällistä, ainoana vinkkinä vaan, että rajavyöhyke on tuhottoman leveä ja mäkinen, eli suosittelen ottamaan bodabodan Tansanian ja Ruandan toimistojen välillä, ettei tarvi tuskailla kamojen kanssa niin kuin me tehtiin.

P6020274 – kopio

Lopulta kuitenkin päästiin Arushaan, mutta jouduttiin vielä majoittumaan yöksi hostelliin, koska ei yhtään tiedetty, koska saavutaan kaupunkiin. Viime keskiviikkona kuitenkin vihdoin päästiin Tansanian reissun odotetuimpaan juttuun, eli tutustumaan perheeseen, joka majoitti meitä viimeisen viikon. Majoitus oltiin varattu Duara Travelsin kautta, joka järjestää perhemajoitusta kylissä, joihin muuten turistina ei varmasti tulisi mentyä. Duara on melko tuore suomalainen startup-yritys, johon itse törmäsin keväällä matkablogeja lueskellessani ja innostuin heti ajatuksesta ja oltiinkin ilmeisesti vasta toiset majoittujat Likamban kylässä.

P6020239

Ensin tavattiin Duaran paikalliset kontaktihenkilöt Doreen ja Suzzy, jotka olivat järkänneet kaiken valmiiksi meille. Juteltiin heti käytännön asioista heidän kanssaan ja sitten napattiin bodabodat kylään. Matka oli pitkä ja möykkyinen, mutta päästiin perille kaikkine kamoinemme ja maisemat oli jo matkalla upeat. Doreenin ja Suzzyn kanssa tutustuttiin perheeseen, lähialueeseen ja talon arkeen ja sitten jäätiinkin omillemme.

P6050334

Perhepotretti, reunoilla Mama ja Baba

Meitä majoittavaan perheeseen kuului perheen pomojen, Maman ja Baban lisäksi liuta heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan ja vieraitakin tuntuu ravaavan jatkuvasti. Perheestä vain Baba ja osa tyttäristä puhuu hieman englantia, mutta hyvin pärjättiin elekielellä ja muutamalla yhteisellä sanalla. Perhe on myös otti meidät mitä parhaiten mukaan talon askareisiin ja päästiin mm. lypsämään lehmiä, tekemään perinteisiä afrikkalaisia ruokia nuotiolla, hakemaan vettä kylän kaivolta, käymään karjamarkkinoilla, tutkimaan pelloilla viljeltäviä kasveja, osallistumaan perinteiseen sunnuntaikirkkoon, auttamaan lapsia läksyissä ja seuraamaan muita talon hommia.

P6020280P6020230P6030311P6070401P6020255P6020261

Mikään luksusmajoitus ei siis ole kyseessä ja tarkoituskin on se, että ollaan täällä enemmän perheenjäseninä kuin vieraina. Kuitenkin pieniä mukavuuksia on täälläkin tarjolla, meillä on Emilian kanssa oma huone, hyttysverkko ja joka ilta ollaan halutessamme saatu saavilliset kuumaa vettä peseytymiseen, mikä on kyllä ollut luksusta kylmien hostellisuihkujen jälkeen. Ruoka on ollut mainiota ja sitä on ollut tarjolla enemmän kuin tarpeeksi ja perinteisten ruokien rinnalla täällä on myös ihan tavallista leipää ja hedelmiä koko ajan tarjolla. Pullovettäkin perhe oli meille ostanut, mutta se ei liene tarkoitus, joten tuotiin myös omat juomavedet mukana.

P6030313P6030319

Yksi yö viettiin viikolla myös Arushassa Doreenin ja Suzzyn luona ja tutustuttiin kaupungin elämään. Emilia shoppaili läjän kankaita, joista saatiin vallan kohtuullisella hinnalla teetettyä mekkoja ja käytiin yhdessä syömässä ja elokuvissa. Tarkoitus oli lähteä tanssimaankin, mutta minä ja Emilia oltiin niin puhki, että päädyttiin nukkumaan ihan ennen aikojaan.

P6020308

Mt. Merun huippu perheen kotipihalta kuvattuna

P6020306

Naapurissa asuva perhe, joka olisi kuulemma mielellään myynyt meille tuon Emilian sylissä olevan vauvan….

En siis oikeastaan osaa sanoa juuri mitään negatiivista tästä konseptista, koska meille sattui ihan vallan loistava perhekin! Jos matkaatte siis Tansaniaan (ja lähitulevaisuudessa muihinkin maihin) niin tsekataa Duaran sivut, täällä on kyllä saanut ihan erilaisen kokemuksen, kun mitä viettämällä viikon perusbackpackerhostellissa olisi ikinä saanut. Ja erityinen kehu siitä, että vaikka jouduttiin muuttelemaan päivämääriä ainakin miljoona kertaa ja meidän puolelta oli kaikenmoista säätöä, niin Duaran niin suomalaiset kuin tansanialaisetkin kontaktit hoisivat homman hienosti ja joustavasti ja kaikki järjestyi! Nyt ollaan jo jatkettu matkaa ja lennetty etelä-Tansaniaan ja huomenna toivottavasti matka jatkuu sitten kohti Malawia!

P6020268

Täällä mikään kuorma ei ole liian iso mopon selässä kuljetettavaksi   P6070383 

Reissusuunnitelmien kasailua

Moro!

Enää kolme kokonaista päivää jäljellä Kisumussa ja reissusuunnitelmat tarkentuu askel askeleelta. Sen sijaa, että suunnattaisiin suoraan vaihdosta kotiin, jäädään Emilian kanssa vielä melkein kolmeksi kuukaudeksi reissuun tänne Afrikan maalle. Nyt on täällä tiukat rinkan pakkailut ja viime hetken panikoinnit menossa ja kesäkuun alkuun asti on suunnitelmat laitettu kuntoon. Tässä Kenian ajalta julkaisemattomien kuvien kera meidän ensimmäisen kuukauden pläänit ja only god knows mihin sitten jatketaan.

P4040675P3110179

Ensimmäisenä suunnataan Ugandan rajan yli kohti Sipi Fallseja ja vietetään siellä pari päivää vesiputouksia tuijotellen ja full board-majoituksesta toivottavasti nauttien. Sieltä otetaan suunta Kampalaan, josta hypätään veneeseen ja suunnataan Banda Islandille keskelle Viktoria-järveä. Uida tuolla ei voi, mutta toivottavasti nautitaan rennosta rantalomailusta kuitenkin ja päästään kunnolla lepäämään. Sieltä ponkaistaan vielä Bugala Islandin kautta takaisin mantereelle ja lähdetään Ugandan läpi kohti Ruandaa, jossa ollaan vajaa viikko, tarkoituksena tutkia Kigalia ja sen lähimaastoja. Toukokuun lopulla ollaan sitten toivottavasti jo Tansanian puolella ja suunnataan viikoksi Likambaan, Arushan lähelle suomalaisen startup-yritys Duaran testimatkailijoiksi ja majoitutaan viikoksi paikallisen perheen luokse. Ihan vallan mainion kuuloinen konsepti, oon ihan superinnoissani tästä ideasta, toivottavasti on edes puoliksi yhtä mahtavaa kun mitä odotukset on! Tästä eteenpäin suunnitelmat onkin sitten vielä ihan auki, mutta tän hetkisen ajatuksen mukaan sompaillaan reittimme läpi Tansanian Malawiin, jossa ollaan ihan ajan kanssa ja sieltä suunnataan sitten jossain vaiheessa kohti Victoria Fallseja ja sieltä rauhaksiin junalla takaisin Tansaniaan ja loppulomasta Zanzibarille, josta meillä on elokuun alussa lennot takaisin Suomeen Nairobin ja Amsterdamin kautta.

P4050703

Pakkaamiset on vielä kovasti vaiheessa, mistä tätä tavaraa onkaan tän kolmen kuukauden aikana kertynyt näin paljon! Aika paljon tavaraa kuitenkin lahjotetaan tänne ja Siiri on jalosti luvannut viedä pienen paketin tavaraa Suomeen, joten eiköhän nuo tavarat rinkkaan mahdu. Ajattelin vielä postailla semmosen pakkaamispostauksenkin, että mitä tavaroita mukaan lähtee ja sitten reissun jälkeen pohtia, että mitä ihmettä ajattelin, kun raahasin niin paljon tavaraa mukanani ja mitä olisi ollut ehkä fiksua jättää rinkasta pois tai toisaalta ottaa messiin. Ja vikasta harkkapaikastakin pitäisi vielä kirjoitella ja ehkä jotain arkielämästä täällä ja tietty kaikki vinkit Kisumuun joskus tuleville ja kouluhommiakin pitäisi ehtiä tehdä ja pestä pyykkiä ja käydä vielä kerran kaikissa suosikkiravintoloissa ja mitä vielä, huhuh, miten tässä edes ehtii kaiken…

P3120218

Aika on täällä kyllä mennyt ihan hurjaa vauhtia, en edes itse tajua, mihin se on kadonnut, vastahan me tänne oikeesti tultiin! Vallan hyvällä mielellä kuitenkin olen reissuun lähdössä, vaikka vähän haikeetahan se on tälle porukalle sanoo heippoja ja kyllähän tuo reissukin jännittää, on se kuitenkin reilusti pidempi kun mun yksikään aiempi reppureissu, mutta eikö se niin oo, että parhaat jutut (ja reissut) alkaa siitä kun vähän astuu mukavuusalueensa ulkopuolelle!

P4050839

Ja loppuun vielä “Hannalle” se kuva jostain paikallisesta vallan turvallisen näjöisestä sähköhärpäkkeestä, en tiedä onko toi nyt sit muuntaja vai ei 😀

P4240041