Pallontallaajat.net
Valikko
Kaikki viesti käyttäjältä

Laura

Yhden yön seikkailu Bergenistä Hardanger-vuonon kupeeseen

Bergenin läheltä löytyy toinen toistaan upeampia luontokohteita, mutta ainakin turistisesongin aikana väkeä riittää suosituimmissa paikoissa ruuhkaksi asti. Koska vaelluskokemusta Norjasta ei ole vielä kertynyt hurjasti ja noiden piilotettujen helmien löytäminen yksin on usein hieman haastavaa, lähdin muutama viikko sitten yliopiston vaellusjärjestö BSI Friluftin kanssa seikkailemaan yhdeksi yöksi Hardanger-vuonon rannalle DNT:n ylläpitämälle Kiellandsbun mökille. Yhden yön reissu oli loistava aloitus Norjan vaellusseikkailuille ja sain hyvän käsityksen esimerkiksi siitä, miten reitit on merkattu ja millaisia ovat norjalaiset autiotuvat.

Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa ja jos sanallisesti täytyy kuvata, niin olihan tuo aivan mieletön paikka. Ajeltiin ensin Bergenistä noin pari tuntia Hamlagrø-nimiseen paikkaan, josta löytyi Hamlagrøvatnet-nimisen järven rannalta vanha sähkölaitos, jonka pihasta löytyi hyvin parkkitilaa. Aivan parkkipaikan kupeesta lähtee mökille myös punaisilla T-kirjaimilla merkitty polku. Polku on helppokulkuista, mutta mäkistä maastoa ja tuohon noin 6km matkaan me saatiin kulumaan pari tuntia valokuvauksineen sun muineen. Vettä on saatavilla puroista koko matkan ajan. Myös talviaikaan mökille pääsee merkattua polkua pitkin, mutta talvipolku kulkee hieman ylempänä rinteellä. Lyhyestä matkasta johtuen mökillä on myös mahdollista käydä ihan päiväreissulla, mutta suosittelen kyllä jäämään ihastelemaan auringonlaskua ja tähtitaivasta ihan paikan päälle.

Perillä Kiellandsbun mökillä

Saavuttiin mökille lopulta alkuiltapäivästä ja mökin luota avautuvat maisemat vetivät kyllä sanattomaksi. Upeasta sijainnista huolimatta hieman rauhallisempana paikkana Kiellandsbun mökki on säilynyt sen takia, että se on melko pieni ja hiljattain rakennettu, joten se ei löydy kuin aivan uusimmista kartoista. Vaikka kyseessä on niin sanottu autiotupa, eli henkilökuntaa ei ole paikalla, joutuu mökin käytöstä maksamaan käyttömaksun, joka koskee myös mökin lähistöllä yöpyviä telttailijoita, jos käyttää esimerkiksi huussia tai keittiötiloja mökissä. Kiellandsbussa yöpyminen maksaa noin 25e/yö DNT:n jäseniltä. Tarkemmat hinnat löydät täältä. Mökistä löytyy hyvin varusteltu keittiö kaasuliedellä, viisi sänkyä ja pieni takka mökin lämmitystä varten. Mökistä hieman alarinteeseen löytyy ainakin tällä reissulla erittäin siistissä kunnossa ollut ulkohuussi ja vettä löytyy useammastakin paikasta noin kymmenen minuutin kävelymatkan säteeltä.

Koska oltiin jo ajoissa paikalla lauantaina ja saatiin mukavasti peti- ja telttapaikat varattua, lähdettiin vielä lounaan jälkeen seikkailemaan mökistä nähden oikealla puolella olevalle rinteelle. Laskeuduttiin ensin joenuomaan syvälle kahden rinteen väliin ja sitten kavuttiin toiselle puolelle ihastelemaan maisemia mökille päin. Huomaatteko mökin pienenä pisteenä tuossa alaolevassa kuvassa melko keskellä vasemmassa laidassa? Tuolla oli myös pieni yläolevassa kuvassa näkyvä Løkjesdalstjørnane-niminen järvi jossa muutama meistä kävi pulahtamassa (en minä, todellakaan….). Illaksi palattiin leiriin syömään ja ihastelemaan näkymiä vuonolle, sitä ympäröiville pystysuorille rinteille ja vuonon toisessa päässä näkyvälle jäätikölle.

Seikkailuja ja särkyneitä polvia kotimatkalla

Kotiin voi tietysti aina palata samaa reittiä, mikä lienee helpoin ja turvallisin vaihtoehto, mutta me päätettiin ottaa reissu vähän enemmän seikkailun kannalta. Paluumatkalla kavuttiin ensin takaisin alas joen viereen samaa reittiä kuin illan retkellä ja tässä vaiheessa meikä pyörähteli pari kertaa polvensa ympäri painava rinkka selässä ja kirosi muutaman kerran. Pienen kiroilun jälkeen matka jatkui ylös takaisin tuonne Løkjesdalstjørnanen viereen, mutta tällä kertaa sen sijaa että oltaisiin jatkettu matkaa järveltä kohti vuonoa, lähdettiin nyt seuraamaan järven reunalle merkattua polkua järven pohjoisreunaa pitkin. Jonkun matkan päästä meikä vetäisi ensimmäiset buranat naamaan kun polvea juili sen verran, mutta suomalaisella sisulla matka jatkui “hymyillen” ryhmän tahdissa. Hetken päästä poikettiin polulta pohjoiseen päin ja lähdettiin etenemään kompassisuunnalla pienen vuorijonon läpi vievää matalampaa kohtaa pitkin takaisin kohti Hamlagøvatnetin rantaa, jossa auto olisi. Ensimmäisellä kunnon tauolla vetäisin polven ympärille tukisidokset ja nappasin loputkin kassista löytyvät särkylääkkeet nassuun, koska kylmä fakta oli se, että eipä tuolta muuta tietä ollut pois kun kävellä sitkeästi perille. Matkalla kohdattiin pieniä suunnistuksellisia ja etenemistä vaikeuttavia haasteita, kuten se, että tuo meidän suunnittelema kulku-uravuono olikin pohjoisrinteeltä täynnä lunta, jonka päälle ei niin jyrkässä rinteessä uskallettu todellakaan lähteä leikkimään, joten jouduttiin tekemään vielä vähän ekstralenkkiä. Tässä vaiheessa meikä päätti luopua tauoista täysin ja loppumatka meni niin, että muiden pysähtyessä tauolle meikä keräsi hitaallakin etenemistahdilla hieman etumatkaa, pian ryhmä sai mut kiinni ja ohitti ja seuraavalla tauolla sain ne kiinni polveni kanssa kiroten. Oli kyllä aikamoista hampaiden puremista tuo loppumatka.

Perille rantaan kuitenkin päästiin ja viimeiset kilsat sujui jo ihan kohtuullisin mielin ja kivuin, kun ei enää ollut niin haastavaa maastoa. Kotiuduttiin reissusta sunnuntai-iltana ja tuliaisina minulla oli lukuisten valokuvien lisäksi ainakin jalkapallon kokoinen polvi, joka onneksi nyt alkaa olla jo ihan normaalissa kunnossa. Ihan mieletön reissu ja paikka, suosittelen!

Kartan pohjana blogiyhteistyönä saadun TomTom-adventurer-kellon antama kartta menomatkasta

Onko teistä kukaan löytänyt Norjasta jotain vähän tuntemattomampia helmiä? 


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Täydellinen kamera matkalle mukaan- millä kameralla syntyvät tämän blogin kuvat?

Hyvän reissukameran löytäminen ei ole mikään maailman helpoin homma, varsinkaan, jos aikoo kuvata paljon reissun päällä ja haluaa, että kamera kulkee mukana jokaisessa seikkailussa ja vielä että jälkikin on hyvännäköistä. Multa on kyselty paljon, minkämoisella kamerakalustolla kuvaan blogiin otetut kuvat. Olen valokuvaajana vielä aivan täysin noviisi ja ensimmäisen peilittömän järkkärini hankinkin vasta reilu vuosi sitten Afrikasta palattuani. Siihen asti kamerana toimi jo vaikka kuinka vanha Olympuksen pokkari Tough TG820, joka on kulkenut matkassa oikeastaan koko blogiajan. Pois en ole tuota kameraa vieläkään heittänyt, vaan iskun- ja vedenkestävyyden ansioista se on edelleen ansainnut paikkansa vauhdikkaimmissa seikkailuissani, vaikka kuvanlaatu ei ehkä ihan enää vastaa toiveitani.

Mikä kamera kulkee siis aina matkassani?

Jos kännykkäkameraa ja tuota edellämainittua kaikenkestävää pokkaria ei lasketa, on aika esitellä se kamera, jolla 90% blogin kuvista on otettu. Kamerarunkonani toimii siis Olympuksen OM-D E-M10, johon olen ollut vallan tyytyväinen alusta asti. Päädyin aikanaan tuohon runkoon konsultoituani Rajalan myyjiä varmaan kyllästymiseen asti ja pohdittuani pitkään, millainen kamera olisi juuri minun tarpeisiini sopiva. Olympuksen rungon kohtuullisen edullinen hinta, hyvä tarjous ja pieni koko painoivat kuitenkin lopulta eniten valinnassa. Tärkeintä ehdottomasti oli se, että kamera olisi tarpeeksi pieni otettavaksi mukaan jokaiseen seikkailuun, koska hienoinkin kamera on ihan turha, jos se jää kotiin pölyttymään. Halusin kuitenkin myös kehittyä kuvaajana, joten pokkari ei enää ollut vaihtoehto ja toisaalta täysiverinen järkkäri tuntui liian kookkaalta kannettavaksi mukana kaikkialle.

Hankkiessani kameraa, sain sen mukana kittilinssin, eli Olympuksen oman M. Zuiko 14-42mm/f3,5-5,6 linssin ja saman sarjan 40-150mm/f4-5,6 zoomiputken. Nuo ovat kuitenkin satunnaista käyttöä lukuunottamatta jääneet melkolailla jo laukun pohjalle ja tilalle on tullut kaksi objektiivia, joista molempiin olen kyllä tykästynyt aivan valtavasti. Perus arkiputkena ja jokapaikan objektiivina minulla on Olympuksen kiinteä premium-sarjan 25mm/f1,8 objektiivi ja erityisesti luonto- ja maisemakuvausta varten Olympuksen pro-sarjan 7-14mm/f2,8 objektiivi. Noilla kahdella pärjää jo valtavan pitkälle ja noista alkuperäisistä objektiiveista kaivan jommankumman esiin lähinnä silloin, kun tarvii päästä vielä lähemmäs kohdetta. Molemmissa objektiiveissa on ainakin toistaiseksi riittänyt valovoimaa ja ominaisuuksia niin paljon, etten varmaan vieläkään saa kaikkea mahdollista irti noista putkista, joten opittavaa riittää!

Mitä muuta kuin kamera mulla on mukana kuvaillessa?

Kameran lisäksi mulla kulkee melkoisen usein mukana verkkokauppa.comista ostettu superhalpa jalusta, joka ei missään nimessä ole paras mahdollinen, mutta on ajanut ainakin toistaiseksi asiansa. Se on kevyt repussa ja niin kauan, kun ei tarvitse kuvata ihmisiä turhan läheltä, se on ihan kätevä. Ihmisiä kuvatessa ongelmaksi muodostuu lähinnä jalustan korkeus tai siis oikeastaan mataluus. Kamerahihnana toimii ihan loistava Peak Designin Slide ja lisäksi Pipo Silmillä-blogin inspiroimana hankin hiljattain Peak Designiltä myös tällaisen Capture Pro Clipin, jolla kameran saa superkätevästi repun tai rinkan hihnaan luotettavasti kiinni niin, ettei se heilu kaulassa ja paina niskaa vaeltaessa, mutta on kuitenkin kokoajan helposti käden ulottuvilla! Tuota voin meinaan lämmöllä suositella kaikille aktiivisesti kameran kanssa liikkuville! Lisäksi laukusta löytyy tietenkin aina vara-akku ja linssinpuhdistusvälineet.

Mitäs kuvaamisen jälkeen?

Kuvaamisen jälkeen pyöräytän valokuvat yleensä Lightroomin kautta ennen blogiin laittamista. Kuvankäsittelijänä olen aikamoisen aloittelija ja vähän hävettää myöntää, että tosi pitkään mun käsitys kuvankäsittelystä oli säätää hieman valotusta tuolla tietokoneen omalla ohjelmalla… Vähitellen kuitenkin tätäkin opettelen ja nyt on kulkaa paras hetki jakaa kommenttiboksiin kaikki hyvät tutoriaalivideot ja muut, joista voisin oppia vielä lisää! Viimeaikoina olen panostanut manuaaliasetusten opetteluun ja vaihtanut jpg-kuvista raw-kuviin, mutta edelleen kuvaan kuvat muodossa jpg+raw, koska tykkään välillä siirtää kuvia suoraan kamerasta puhelimeen superkätevän wifin kautta ja laittaa kuvia suoraan pienen VSCO-editoinnin jälkeen instagramiin.

Kuten varmasti huomasittekin, kamerakaluston suhteen olen luottanut Olympukseen ja en voisi olla tyytyväisempi. En usko, että merkkiä tulen ihan heti vaihtamaan, koska oikeastaan mitään valitettavaa ei vielä ole tullut vastaan. OM-D E-M10 on ollut täydellinen valinta ensimmäiseksi kameraksi pokkareiden jälkeen ja tarjoaa hurjasti mahdollisuuksia oppia ja kehittyä kuvaajana. Seuraavina haaveina lottovoiton iskiessä olisi saada kittilinssin tilalle joku suunnilleen vastaava putki paremmalla valovoimalla ja myös rungon uusiminen sääsuojatuksi ja vähän tehokkaammaksi on toiveissa jonain päivänä. Vielä jonkin aikaa kuitenkin varmasti pärjätään näillä varusteilla!

Millaisilla varusteilla te kuvailette ja mitkä on teille tärkeimmät ominaisuudet kamerassa?

-Artikkelin kuvat meikästä kameravärkkien kanssa Mikaelan käsialaa


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Norjalaispäiväkirjat: Kolme viikkoa norjalaista arkea takana

Heippa!

Reilu kolme viikkoa on nyt kulunut Norjaan muutosta, aikamoista, sehän on jo melkein kuukausi! Välillä tuntuu, että olen ollut täällä jo ikuisuuden ja toisaalta, samana päivänä saattaa tuntua, että vasta lähdin Suomesta. Arkeen täällä on mahtunut niin koulua, koulun oheistoimintaa, vaeltelua, Bergenissä haahuilua, asunnon laittamista, koulukavereihin tutustumista ja niin huonoja kuin ihan valtavan hienojakin päiviä! Nyt torstai-illan ratoksi teille hieman tajunnanvirtaa ja kuulumisia täältä Bergenistä, olkaa hyvät!

Sopeutuminen Norjaan?

Toistaiseksi elelen täällä vielä auvoisaa kuherruskuukautta Norjan kanssa. Muutamia tuhannen sateisia ja aivan liian pitkiä koulupäiviä lukuunottamatta elämä on hymyillyt ja energiaa riittänyt. Olen tutustunut opiskelukavereihin, muutamaan suomalaiseen vaihtariin ja yliopiston vaellusporukan väkeen, retkeillyt lähialueilla, tutustunut muutamaan paikalliseen pubiin ja yrittänyt nauttia jokaisesta pisarasta ostaessani yli kymmenen euroa maksavan siiderin pubissa. Onnellisen sattuman kautta törmäsin täällä jo pidempään asuneeseen suomalaiseen ja pyöräasia järjestyi paremmin kuin hyvin, ja nyt olen suhannut kaupungin rinteitä ylös ja alas kaikissa mahdollisissa säissä, onneksi hyvät kuorivaatteet tulivat mukaan ja kaupasta löytyi täysin vedenpitävä reppu koululaukuksi. Norjalainen vakiolausahdus siitä, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoja varusteita, on osoittautunut kyllä todeksi.

Hintoja jaksan edelleen kauhistella kaupassa käydessäni ja en edelleenkään ymmärrä, miten joku pärjää koko pitkän työpäivän pelkällä voileipälounaalla. Onneksi koulun ruokalasta löytyy sentään mikro ja teetä saa vuosimaksulla lapata koulun termosmukiin niin paljon kun sielu sietää. Voilepälounaan sijaa olen kuitenkin jo itsekkin ostanut kaupasta tuubikinkkujuustolevitettä ja perjantain perinteinen taco friday meksikolaisteemalla istuu meikänkin ruokavalioon. Osaan jo viipaloida leivän kaupassa leivänviipalointikoneella ja tiedän, mikä maitopurkeista vastaa suomalaista rasvatonta maitoa. Norjan kieli ei vielä suju mitenkään päin, mutta kaupassa osaan sentään jo vastata kieltävästi kun kysytään haluanko kassin ja pyytää kuittia, jotta pysyy edes joku taju siinä, miten paljon ruokaan uppoaa rahaa. Norjankielen tunneilla käyn pari kertaa viikossa, joten haaveissa on, että vielä joku päivä norja sujuisi hieman sutjakkaammin ja ehkä avautuisi mahdollisuuksia vaikka tehdä töitäkin täällä.

Opiskelu Norjassa?

Koulussa on ollut hurjasti mielettömän mielenkiintoisia luentoja, vaikka epätoivo välillä valtaakin mielen, kun luokka on täynnä lääkäreitä, toista maisteriaan tekeviä ja muuten vaan tutkijatyöhön suuntautuneita lääketieteen ja terveysalan rautaisia ammattilaisia ja minä siellä seassa vastavalmistuneena terveydenhoitajana. Muutaman viikon aikana kehitys on kuitenkin ollut hurjaa ja tuntuu, että joka päivä opin jotain uutta. Olen oppinut esimerkiksi niin ripulin, aliravitsemuksen, HIV:n kuin malariankin hoitamisesta maailman köyhimmissä kulmissa ilman länsimaisia lääkkeitä ja laitteita, itkenyt iltaisin itseni uneen tilastotieteen kirja kainalossa ja haaveillut parantavani maailmaa luennolta saamieni oppien avulla vielä joku päivä ihan käytännössä. Eniten olen tuskaillut sitä, että graduaihe pitäisi tietää jo parin kuukauden päästä ja maailma on ihan liian täynnä kansainvälisen terveyden aiheita, joihin haluaisin perehtyä ja joista haluaisin oppia lisää, apua! Kuitenkin kaiken epätoivon seassa olen kokenut myös ihan valtavia onnistumisen elämyksiä tajutessani, että välillä myös hoitajan kokemuksesta ja näkemyksestä, sekä omista aiemmista reissuista ja vapaaehtoistöistä voi olla hyötyä opinnoissa.

Ainakin toistaiseksi uskon, että loppujen lopuksi olen kuitenkin nyt juuri siellä, missä minun kuuluukin olla tällä hetkellä. Vaikka opinnot ajoittain tuntuvat liian teoria- ja tutkimuspainotteisilta, luulen, että tällä tutkinnolla pääsen toivottavasti ihan uusien seikkailujen luokse ja kohti sellaista uraa, joka tekisi juuri minut onnelliseksi. Ja jotta Bergenin sateinen syksy ei masentaisi liikaa, sain juuri sähköpostiin lentoliput Kreikkaan lokakuulle, joten toivottavasti edes siellä pääsen nauttimaan pienestä auringonpaisteesta! Ei siis mene sen hullummin täällä ja opiskelijakämpän yhteiskeittiön uunissa on kakkukin paistumassa huomista varten, joten kyllä nyt kelpaa!

Mitä teille kuuluu? Ja hei, kertokaa alla kommenteissa, haluaisitteko kuulla lisää opinnoista täällä?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

 

Løvstakken – Ensimmäinen Bergenin seitsemästä vuoresta huiputettu

Kun on koko viikon kolunnut uuden kaupungin katuja ja kauppoja, alkaa mieli tehdä kovasti pois kaupungista. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin syönyt melkoisen tehokkaasti mehut tästä tytöstä, joten ajattelin, että parempi aloittaa läheltä, eikä vielä lähteä merta edemmäs kalaan upeiden maisemien perässä. Ensimmäisen viikon aikana olin jo ehtinyt oppia, että Bergen on tunnettu siitä, että se on rakennettu alas meren rantaan seitsemän vuoren tai kukkulan kupeeseen. Missäpäin kaupunkia vain onkaan, näkee kaupungin talojen takaa nousevat rinteet joka suunnassa. Kuten suurin osa kaupunkilaisista, minäkin asun yhdellä näistä rinteistä ja tuon lähimmän rinteen päässä olevan huipun halusin käydä ensimmäisenä katsomassa. Lisäksi olin ehtinyt tutustua jo suomalaiseen täällä vaihtarina olevaan Mikaelaan, joka innostui lähtemään messiin tutkimaan Bergenin lähiluontoa!

Kohteena oli siis Løvstakken, 477m korkea mäennyppylä (ja mun mittapuulla jo ihan kunnon vuori tai ainakin vuorivauva!), jonne pääsee lukuisia polkuja eri puolilta kukkulaa. Matkaa huipulle ei lyhintä polkua pitkin kerry kuin pari kilometriä, mutta täytyy kyllä sanoa, että me ei tuota polkua löydetty, ei menomatkalla eikä alaspäin tullessa, vaikka muka kartan kanssa sitä etsittiin… Mutta kukapa sitä merkittyjä polkuja kaipaa, kun vaan pitää suunnan ylöspäin mennessä ja alaspäin tullessa. Me siis rämmittiin molempiin suuntiin välillä mutalammikoissa, välillä soissa ja välillä vaikka ja kuinka jyrkkiä rinteitä suoraan ylös ja alas. Tuo rämpiminen kyllä hienosti näkyy tuolla alhaalla olevissa Tomtomin Adventurer-kellon keräämissä statistiikoissa vauhdeissa, kun keskimäärin ollaan edetty vaan pari kilsaa tunnissa, hups… Toki tuossa täytyy ottaa tietysti huomioon myös valokuvaustaukojen, juomataukojen, maisemanihastelutaukojen ja hengitystaukojen vaikutus. Lisäksi kilometrimäärissä näkyy molempina päivinä huipulla kiertelyä ja tutkimista, matka lähtöpisteestä mun kämpille ja ylhäällä matka telttapaikalta huipulle.

Norjassa telttailuun pätee suunnilleen samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin, eli teltan saa lyödä pystyyn minne vaan, kunhan etäisyyttä taloihin on se muutama sata metriä. Tietysti jo tämänkin korkuisilla nyppylöillä pitää huomioida se, että huipulla todellakin tuulee rauhallisenakin päivänä enemmän kun metsän suojassa, joten välttämättä se huippu ei ole ihan paras paikka teltalle. Mekin kiivettiin vähän matkaa alaspäin huipulta pois ihan kiireisimpien polkujen vierestä ja pystytettiin teltta rinteeseen pienen kallion taakse edes vähän tuulensuojaan. Tuon reissun Løvstakkenille tekee kyllä kevyesti ihan päiväreissunakin, mutta suosittelen tuota huipun lähettyvillä yöpymistä, sen verran upeat näköalat sieltä oli katsella auringonlaskua ja Bergenin valoja. Tasaisia telttapaikkoja saa hetken etsiä ja juoksevaa vettä tai puroja ei huipulla luonnollisesti ole, mutta me keiteltiin huipun vieressä olevan lammen kirkkaasta vedestä ruuanlaittovedet. Ainakaan meille ei siitä vatsavaivoja tullut, mutta toki tuon mittaiselle reissulle vedet jaksaa kantaa vaikka kotoa, jos haluaa pelata varman päälle.

Upeinta tässä yhden yön retkessä oli se, että mitään tarvetta käyttää julkisia liikkennevälineitä tai autoa ei ollut. Pakattiin rinkat, heitettiin ne selkään ja muutaman sadan metrin päästä käännyttiin kotikadulta metsään. Uskomatonta! Toki jos on Bergenissä turistina, kannattaa kyllä ehkä ottaa bussi keskustasta vähän lähemmäksi metsän rajaa. Esimerkiksi bussilla numero 10 pääsee sekä kylään mun luo, että ihan lähelle tuonne vuorelle menevien polkujen alkupistettä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan noihin Bergenin lähikukkuloihin lyhyemmälläkin reissulla. Täytyy meinaan sanoa, että siinä saa meinaan ihan eri perspektiiviä kaupunkiin, kun kiipeä ihastelemaan maisemia vähän korkeammalta. Seuraavaksi lähden itse vielä tänä iltana kapuamaan Fløyenin huipulle muiden lääkisopiskelijoiden kanssa. Viikonloppuna onkin sitten tarkoitus huiputtaa muiden kv-opiskelijoiden kanssa Ulriken, eli korkein Bergeniä ympäröivistä seitsemästä kukkulasta. Ja jos kapuaminen ei kiinnosta, niin ilmeisesti molempiin, Fløyenille ja Ulrikenille myös pääsee jonkinmoisella hissillä, mutta palataan siihen asiaan, kun olen käynyt huiput tsekkaamassa!

Kuvat 1,2 ja 7 Mikaela Willbergin käsialaa

Tomtomin Adventurer-kello saatu blogiyhteistyö



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Norjalaispäiväkirjojen ensimmäinen osa, turvallisesti perillä

Heippa!

Blogissa alkaa nyt ihan uusi ajanjakso, meikä saapui meinaan Norjaan vajaa viikko sitten ja virallisesti osoite löytyy nyt täältä ainakin seuraavat pari vuotta. Muutamia postauksia kesän matkoilta Suomesta on vielä rästissä, mutta jatkossa pääosa teksteistä päivittyy täältä Norjan maalta. Sen johdosta blogissakin tapahtuu hieman muutoksia ja yläpalkkiin ilmestyy pian kategoria Norjalaispäiväkirjat. Tavalliseen tapaan siis edelleen kirjoittelen informatiivisia postauksia Norjan nähtävyyksistä blogille tyypilliseen tapaan luontokohteisiin painottaen, mutta lisäksi alan taas englantivuoden tapaa kirjoittaa myös enemmän päiväkirjatyylisiä merkintöjä, joissa valoitan opiskeluelämääni, arkeani ja ulkosuomalaisuuden haasteita täältä Bergenistä käsin. Matkakohteita etsivien kannattaa siis suunnata yläpalkista Ulkomailla-otsikon alle ja sieltä Norja-otsikon alle ja kuulumisia kaipaavien klikata norjalaispäiväkirjoja. Etusivulle ja blogin facebookkiin kaikki jutut päivittyvät jatkossakin ihan niinkuin ennenkin. Pidemmittä puheitta siis:

 

Elämää Norjassa, eli norjalaispäiväkirjojen ensimmäinen osa, jossa saavutaan Bergeniin, tutustutaan kaupunkiin ja vietetään honeymoonia Norjan kanssa

Norjaan saavuin siis maanantaina pitkän matkan jäljiltä. Lähdettiin liikenteeseen lauantai-iltana Tampereelta pienoisissa läksiäiskrapuloissa ja suunnattiin Turkuun pizzalle ja siitä iltalaivalla kohti Tukholmaa. Pienenpieni auto oli viimeistä neliötään ja koloaan myöten täynnä kamaa, mutta saatiinpa mut ja kaksi muuttokamuiksi lupautunutta ystävää vielä jotenkin autoon mahtumaan. Yö vietettiin laivalla nopean tax free-piipahduksen jälkeen sikeästi nukkuen ja heti aamukuudelta startattiin kohti Osloa. Ajaminen Ruotsissa sujui melko kivuttomasti jäätävistä vesisateista ja lainehtivista teistä huolimatta. Maisemissa ei ollut suomalaiseen peltomaisemaan ja metsiin tottuneella kehumista, mutta tie oli hyväkuntoista ja liikennettä kohtuullisesti. Osloon saavuttiin alkuiltapäivästä ja jatkettiin siis ajoa vielä Fagernessiin asti, jossa majoituttiin yöksi paikalliselle leirintäalueelle. Leirintäalueelle kuuluva vesiputouksen pauhu ja jo aiemmin matkalla nopeasti vilahdelleet lumihuippuiset vuoret antoivat lupaavaa esimakua tulevasta matkasta.

Viimeinen pätkä Bergeniin olikin sitten aivan uskomaton. Auto oli syytä pysäyttää muutaman kymmenen kilometrin välein upeiden maisemien takia ja matkalla päästiin ajamaan niin maailman pisimmän maantietunnelin läpi kuin huristelemaan vuoristossa yli kilometrin korkeudessa. Mieletöntä! Vesiputouksia ja jylhiä kallioita näkyi joka suunnasta ja matkatovereilla meinasi jo palaa hermo, kun en malttanut olla hihkumatta joka välissä ääneen faktaa, että täällä minä asun kohta! Onneksi näihin maisemiin ei ole kotoa Bergenistä kovin pitkä matka, meikä aikoo kyllä palata tänne vielä jalkaisin ja rinkka selässä!

Maanantai-iltapäivällä vihdoin huristeltiin autolla läpi Bergenin tietulleista ja iltapäiväruuhkista keskustaan ja kivuttomasti sain haettua yliopistolta asunnon avaimet. Vierailtiin läheisessä marketissa kauhistelemassa hintoja ja suunnattiin sitten asunnolle Solheimiin. Asun siis nyt miniyksiössä noin kolmen kilometrin päässä keskustasta yhden Bergeniä ympäröivän kukkulan rinteellä. Asunto oli melkoisen kulahtanut ja elämää nähneen näköinen, mutta kamojen purkamisen, ikea-retken, pienen siivoamisen ja yhden huoltomiehen käynnin jälkeen tämä alkaa jo näyttää ihan viihtyisältä.

Ensimmäinen viikko hurahti kaupungilla haahuillessa, pakollisia ostoksia tehdessä ja rahanmenoa kauhistellessa. Sen lisäksi ehdin piipahtaa koululla hoitamassa käytännön asioita ja kuuntelemassa infoluentoja mm. orientoivan viikon bileohjelmasta, norjankielen oppitunneista, Norjaan sopeutumisesta ja vaikka mistä muusta. Virallisten luentojen makuun päästään sitten vasta ensi viikolla. Asiasta vielä ulapalla oleville siis infoksi, että ajatuksena on lukea täällä terveydenhoitajatutkinnon päälle parin vuoden maisteriopinnot kansainvälisestä terveydestä, oon ihan tosi innoissani! Ja hauskinta tässä on se, että virallisesti olen nyt siis opiskelijana lääkiksessä, vaikka mitään lääkäriinpäinkään minusta ei ole tulossa, hehe.

Bergen on onnistunut antamaan parissa päivässä loistavan vaikutelman. Korkeat hinnat ja Bergenin rooli Euroopan sateisimpana kaupunkina ovat tulleet selväksi, mutta muuten olen lähinnä ihastellut kauniita maisemia, ympäröiviä kukkuloita, mukavia ihmisiä, hauskan kuuloista kieltä ja koulun osalta hyvin hoidettuja käytännön järjestelyjä. Honeymoonia Norjan kanssa parhaimmillaan, ei voi muuta sanoa, kyllä se tästä vielä jossain vaiheessa vähenee…. Paikallisiin tai oikeastaan kehenkään en ole vielä kummemmin ehtinyt tutustua. Muutaman suomalaisen tytön kanssa bondattiin jo infoissa ja vaihdettiin numeroita (terkkuja vaan Mikaela ja Pihla), joten eiköhän tää tästä lähde! Ja tietysti ehdin ladata jo tinderin, että josko se villapaitainen norjalainen unelmamies vielä tulisi vastaan!

Nyt pakataan kuitenkin rinkat ja lähdetään tutustumaan tuohon minusta lähimpään kukkulaan Mikaelan kanssa, tarkoituksena viettää siellä yksi yö, aika jees!

   Mites, onko siellä lukijoissa muita Norjaan kotoutuneita ulkosuomalaisia tai Norjaan muutosta haaveilevia?



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!