Arkielämää arkistot - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Arkielämää

Norjalaispäiväkirjat: Minä olen väsynyt

Päiväkirjamaisia kuulumisia ja ajatusten virtaa pitkästä aikaa, kun reissujakaan ei ole kertynyt teille jaettavaksi. Muutama viikko sitten kävin pyörähtämässä viikonlopun Finsessä, upeassa vuoristokohteessa, jonne pääsee vain jalkaisin, pyörällä tai junalla, mutta todella huonon sään takia ulkoilu jäi vähälle. Aion kuitenkin varmasti palata tuonne ja sitten ehkä pääsen jakamaan teillekin enemmän vinkkejä alueesta. Joka tapauksessa nyt jo voin kertoa, että kyseessä oli loistava kohde niin hardcore-vaeltajalle kuin koko perheen ulkoiluviikonlopullekin. Paikalta löytyi mm. loistavalla ruualla, perusmukavilla huoneilla ja kaikilla palveluilla varusteltu DNT:n täyden palvelun mökki. Mökiltä on helppo tehdä päiväretkiä ympäristöön, jos pidempi reissu ei houkuttele ja nähtävää riittää niin jäätiköistä vuorenhuippuihin ja järvistä vesiputouksiin ja pidempiäkin reissuja alueelle on helppo suunnitella. Jutun kuvina siis muutama tuolta napsittu kuva, jotka kyllä harmaudessaan kuvastavat erinomaisesti tämän hetken fiiliksiä.

Edeltävät kolme viikkoa koulussa ovat olleet äärettömän raskaita. Superkiinnostavan ja inspiroivan ensimmäisen kurssin jälkeen sukellettiin epidemiologian pariin, joka ei todellakaan ehkä iskenyt ja uponnut päähän samalla tavalla, kuin ensimmäinen kurssi. Sen lisäksi, että aihe ei ollut kovin kiinnostava, moni luennoitsija huomasi sen, että luokassa oli vallan päteviä opiskelijoita, joilla riitti runsaasti osaamista ja tietoa aiheesta jo etukäteen. Valtavista tasoeroista ja ehkä ajoittain myös professorien puutteellisista opetustaidoista johtuen me aloittelijat ja ummikot jäätiin auttamatta alakynteen ja tunnit etenivät hurjaa tahtia ja perusasioiden selittäminen jäi ihan liian vähälle. Lisäksi kurssi sisälsi runsaasti laskemista, joka ei koskaan ole varsinaisesti myöskään ollut vahvin osaamisalani, joten edeltävät kolme viikkoa ovat kyllä vetäneet kaikki mehut pihalle ja minut niin kauas mukavuusalueestani kun vaan voi. Eilen kuitenkin sain huokaista ainakin hetkeksi, kun poistuin tenttisalista tuskallisen kolmen tunnin laskemisen ja kaiken mahdollisen päähän jääneen tiedon tenttiin puristamisen jälkeen. Elän sitkeästi toivossa, että tentti meni läpi, koska tuntui, että osasin ainakin peruslaskuista osan ja muutama laajempikin kysymys tuntui menevän kohtuullisesti. Toivotaan siis, ettei tarvi kohdata tätä ainetta enää uusinnassa.

Muutenkin koulussa on riittänyt hommaa, kun on pitänyt viime aikoina tehdä melkoisen isoja päätöksiä, kun ensi kevään kurssit ja graduaihetoiveet piti lähettää professoreille tällä viikolla. On meinaan niin monta unetonta iltaa ja paniikkihetkeä vietetty noiden kanssa, että ei mitään rajaa, mutta sainpa jotain kursseja valittua. Niiden puitteissa näyttäisi nyt siltä, että kolmen viikon suomiloma toteutuu jouluna ja keväällä olisi lähes kaksi kuukautta tyhjää kalenterissa, kun mun valitsemat kurssit ajoittuu lähinnä tammi-helmikuulle ja toukokuulle. Saa nähdä, olisiko tuossa mahdollista toteuttaa joku reissu, vai pakottaako lompakko tulemaan Suomeen töiden pariin. Kevään kurssien teemoina tulee olemaan ainakin ravitsemusasioita kehitysmaanäkökulmasta, pakolaisten terveydenedistämistä, tasa-arvon ja reilun päätöksenteon perusteita, terveyspalvelujen suunnittelua kriisitilanteissa ja kulttuurien vaikutusta terveyteen.

Gradulistan toimitin professorille viime yönä noin puolta tuntia ennen deadlinea ja toivelistalle päätyi aiheita pakolaisten mielenterveydestä länsimaalaisten expatti-työntekijöiden hyvinvointiin ja työnohjaukseen liittyen, sekä yksi kehitysmaissa asuvien nuorten äitien koulutukseen ja teiniraskauksien ehkäisyyn liittyvä projekti. Kaikkiin noihin liittyy noin muutaman kuukauden pituinen aineistonkeruujakso, joka toteutuu ensi syksynä jossain matalan tulotason maassa riippuen projektista. Jos onni on myöten ja saan jonkun noista toivomistani projekteista todennäköisesti minä suuntaan joko Sambiaan, Zimbabween, Tansaniaan tai Nepaliin. Tuosta olen kyllä ihan valtavan innoissani!

Lisäksi syksy on iskenyt tännekin. Olen muutenkin huono aamuihminen, joten pimeät ja sateiset aamut eivät ole yhtään helpottaneet sängystä nousemista. Bergen on lunastanut paikkansa Euroopan sateisimpana kaupunkina syystä ja vaikka aurinkoisiakin hetkiä on aina silloin tällöin, on päivittäin myös ollut niitä hetkiä, kun taivaalta tuntuu tulevan alas kaikki maailman vesi. Sitkeästi olen kuitenkin edelleen pyöräillyt yliopistolle ja takaisin, vaikka kertaalleen jouduin jo taluttamaan pyörää osan matkasta, kun olin varma, että hurja tuuli ja vesisade kaataa meikän kumoon, jos koitan edetä pyörän selässä. Huomiselle on kuitenkin ainakin luvattu aurinkoa, joten pitääpä yrittää lähteä etsimään hieman valoa elämään ja onhan se hieno huomata, kuinka vastapäisen kukkulan rinteiden purojen vesi virtaa jo niin kovaa, että ne näyttää ainakin tänne vastakkaiselle rinteelle jo ihan koskilta tai vesiputouksilta, vaikkeivat sitä toki norjalaisella mittapuulla varmaan vielä olekkaan!

Tiliotteen katsominen tuottaa myös edelleen jatkuvasti harmaita hiuksia. Eläminen ei tosiaankaan ole halvimmasta päästä täällä, varsinkaan jos haluaa edes joskus ja jouluna käydä ystävien kanssa yksillä ja satunnaisesti ostaa kaupasta vaikkapa levyn suklaata ja vähän reissata. Juuri eilen pyörittelin kaupassa päätä, kun perjantain herkkutarjouksena lähikaupassa oli Fazerin Dumle-karkkipusseja – ja vain vaivaiseen reilun viiden euron hintaan… Mikä tarjousten tarjous! Hieman helpotusta tilanteeseen on kuitenkin tuonut se, että sain järkättyä itselleni satunnaisia lapsenvahdintöitä täältä Bergenistä ja tuntipalkkakin vastaa norjalaista hintatasoa – tienaan meinaan tuntipalkan suhteen täällä tuollaisesta opiskelijan hanttihommasta enemmän kuin terveydenhoitajana Suomessa, aikamoista. Reissukuumekin kasvaa valtavaa tahtia ja rinkka huuta pidemmän reppureissun perään. Onneksi tähän on luvassa edes vähän helpotusta, kun ensi viikolla tähän aikaan olen jo Kreikassa. Kyseessä on kuitenkin vain viikon reissu, joten pelkään, että se enemmänkin pahentaa tätä kroonista reissukuumetta kun mitenkään lievittäisi sitä.

Että sellaisia kuulumisia tänne tällä kertaa, tässä nyt oli päällimmäiset fiilikset viime viikoilta. Väsymystä ja uupumusta on ollut ilmassa, mutta eiköhän se tästä, kun saan vähän aurinkoenergiaa kerättyä Kreikasta! Onko teillä viime hetken vinkkejä Ateenan tai protipsejä Meteoran lähistön parhaista kahviloista, ruokapaikoista ja must-see jutuista? Miten teidän syksy on sujunut? Onko kukaan muu tuskaillut lisääntyvän pimeyden ja syyskelejen kanssa?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja blogin omalla fb-sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Terkkuja matkamessuilta

Moikkamoi!

Nyt on kyllä taas reissuinspiraatioita ja turhia ja vähemmän turhia esitteitä ja tilpehööriä kerätty taskut täyteen, huh huh. Kuten mun instagramia seuraavat jo varmasti huomasivatkin, viikonloppu meni siis Helsingissä Matka2017-messuilla, joissa olin ihan ensimmäistä kertaa bloggaajakyltti kaulassa ihmettelemässä. Lauantain kiertelin paikan päällä yksin fiilistellen ja sunnuntaina ryntäiltiin pisteeltä toiselle kahden hyvän ystävän kanssa. Jos mihinkä arvontoihin tuli osallistuttua, maistiaisia syötyä useammankin ihmisen puolesta, tänä vuonna ilmeisen muodikasta virtuaalimatkailua kokeiltua (oli muuten supersiistiä!), haaveiltua ja todettua, että ei tästä pallosta taida kiinnostavat paikat vielä ihan hetkeen loppua. Messujen seurauksena ainakin Jordania, Suomen saaristo ja Indonesia pääsivät hurjaa kyytiä ylöspäin mun unelmien matkakohteissa.

Täytyy kyllä myöntää, että oli kyllä kauhean jännää ensimmäistä kertaa olla tuolla bloggaajakyltti kaulassa. Vaikka välillä ihmetytti, kuinka passiivisia pieni osa näytteilleasettajista oli potentiaalisia asiakkaita kohtaan, niin oli äärimmäisen jännä huomata, miten tuo kyltti myös muutti osan suhtautumista. Oli vähän kumma tunne, kun muutamalla pisteellä tuntui, että vaikka pääsi esittelijän kanssa jutulle, täytyi kaikki tieto nyhtää irti sen sijaa, että keskustelu olisi edennyt luontevasti. Suurimmalla osasta pisteistä kuitenkin homma pelasi ja esittelijöillä oli tarjota esitteiden lisäksi valtava määrä käytännön vinkkejä, reissuideoita ja hurjasti hyvää mieltä. Muihin bloggaajiin ja bloggaajatouhuihin en vienoa hymyä enempää vielä uskaltanut ottaa osaa näin ensikertalaisena ja tyydyin lähinnä ihmettelemään laajaa messutarjontaa, mutta ehkä ensi vuonna sitten! Hauskaa oli jokatapauksessa, ja se lienee tärkeintä!

Tähän inspiraatio- ja reissukuumeeseen kun vielä lisätään päälle heräteostoksena messuilta tilattu Mondo ja tänään postista kolahtaneet Lonely Planetit, ei taida olla kaukana, että lähtee koko homma lapasesta. Vähän kuitenkin pitää vielä himmailla, jotta työkuviot keväälle ja kesälle selviää niin selväksi, että tiedän, mihin väliin lentoliput voi ujuttaa. Sitä odotellessa viikonloppujen miniseikkailut ja haaveilu kaukomaista jatkuu!

Nokka kohti uusia seikkailuja!

Heippa!

Voihan, puolitoista kuukautta blogitaukoa takana ja johan sitä on meikän elämässä ehtinyt sattua ja tapahtua. Blogitauko ei ollut millään tapaa suunniteltu, mutta elämä otti ja vei mukanaan niin, että seikkailut eivät ehtineet millään blogiin asti, kun välillä tuntui haastavalta pitää edes kaverit ajantasalla siitä, missä nyt mennään. Lisäksi nyt tällä kertaa seikkailut ovat tapahtuneet ihan muualla kuin matkailun maailmassa ja kamera on pysynyt melkoisen visusti kaapissa, joten nekin ehkä syynä tähän hiljaiseen hetkeen. Nyt kuitenkin meikä on takaisin linjoilla ja kuvituskuvinakin on meikän reissuselfieitä, jotta saatte ikävänne karkoitettua! Vielä ennekuin päästään ruotimaan vuoden 2016 seikkailuja ja suunnittelemaan uusia vuodelle 2017, saatte vastauksen siihen kysymykseen, että no mitä nyt sitten onkaan tapahtunut viimeisimmän, marraskuussa ilmestyneen postauksen jälkeen, jos kerta menojalka ei oo vipattanut reissujen suuntaan?

pc300011-2Viimeisimmän postauksen aikoihin olin juuri lopettelemassa työharjoittelua äitiys- ja lastenneuvolassa ja mietin kuumeisesti, missä viettäisin seuraavat kolme viikkoa tehden opintojen viimeistä syventävää harjoittelua. Pidin kovasti neuvolamaailmasta, mutta jotain jäin puuttumaan, että olisin halunnut sinnekään syventävään harjoitteluun ja aiempien harjoittelujen perusteella esimerkiksi työterveyden olin jo raakannut pois listalta. Koulu- ja opiskeluterveys kiinnosti kyllä myös, mutta en kuitenkaan löytänyt sitä suurta intoa hakea sinnekkään syventävään harjoitteluun. Lisäksi edessä oli vielä ihan liian monta tenttiä, hurjan monta sivua opinnäytetyötä ja loputon suo kehittämistehtävän, yhteisödiagnoosien ja muiden pikkutehtävien kanssa. Tulevaisuus oli ihan auki (heh, no niin se on vieläkin, mutta ainakin hetkeksi suunta on nyt selvä). Olin ihan hukassa, rikki kiireisestä koulu- ja työsyksystä ja valmiina luovuttamaan koulun kanssa.

p5280604-3Niin siinä kuitenkin kävi, että otin itseäni niskasta kiinni, hoidin kaikki kouluhommat enemmän tai vähemmän kunnialla loppuun ja 20.12. juhlittiin mun valmistujaisia ja sain lisätä ansioluetteloon kaksi uutta titteliä, kun tästä edes valehoitajan voi korvata nimikkeillä laillistettu terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja (jos valvira vielä näin päättää..). Lisäksi monet asiat saivat ihan uuden suunnan, kun sain viime hetkellä kaikkia toiveitani vastaavan harkkapaikan ja vietin viimeiset kolme viikkoa opinnoistani syventävässä harjoittelussa Tampereen vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoiden terveyspalveluissa. Nuo kolme viikkoa opettivat hurjasti terveydenhoitajan työn monipuolisuudesta, haasteista ja siitä, että yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea. Nautin kuitenkin harjoittelusta ennennäkemättömän paljon, kiitos mahtavien työkavereiden, motivoivan työympäristön ja mielenkiintoisen työn. Toki täytynee kyllä myöntää, että oli tuo kyllä myös yksi opintojen raskaimmista harjoitteluista, mutta en vaihtaisi sitä kyllä ikinä muuhunkaan paikkaan.

p6270651-2Toki tuon kolmen viikon aikana myös työnhaku oli valmistumista silmällä pitäen kiivaimmillaan ja useamman tyhjän arvan jälkeen olin ihan varma, ettei mitään töitä muutaman päivän sijaisuuksia lukuunottamatta tulisi järjestymään. Tuon jo edellä mainitun mahtavan viimeisen harjoittelun ja vahvan järjestötaustan ja -kontaktien myötä kuitenkin avautui ihan uusia mahdollisuuksia, kun toisiksi viimeisellä harkkaviikolla kuulin, että työpaikka oli järjestynyt sellaisesta työpaikasta, josta en ollut edes uskaltanut haaveilla vielä pitkään aikaan. Sen sijaa, että olisin valmistumisen jälkeen lepäillyt ja seikkaillut hetken, kävikin sitten niin, että pääsisin aloittamaan uudet työt samantien, kun viimeinenkin koulutyö oli palautettu jo viikkoa ennen valmistumista. Pakkasinkin siis tavarani, soitin paniikkipuhelun isälle, joka järjesti minulle oman auton ja otin äkkilähdön Ruovedelle, alle viidentuhannen ihmisen pikkukuntaan Näsijärven toiselle laidalle ja aloittelen täällä nyt sitten ihan uusia seikkailuja.

pc200516Vaikka uuden työn oppiminen ja uusi paikkakunta on vienyt mukanaan, toivon, että arkipäivisin tapahtuva työ mahdollistaa myös ihan uusia seikkailuja ensi keväälle ja koska soppari on tänne määräaikainen, saa nähdä minne jalat maaliskuun loputtua ja kevään koitettua vie, suunnitelmia ainakin on jo kovasti! Pysytään siis jatkossakin täällä linjoilla, en minä seikkailemista ole lopettanut vaikka hetken olinkin hiljempaa!

Tansanialaisen perheen arkielämään tutustumista Likambassa

Moro!

Matkustettiin viime viikolla kolme pitkää päivää Ruandasta Arushaan, Tansaniaan. Matka oli järkyttävän pitkä, tiet melkoisessa kunnossa ja netistä ei ollut apua yöpaikkojen etsimisessä, joten jouduttiin paikan päällä pitkien matkustuspäivien jälkeen hermo kireällä etsimään kylistä joku majatalo, missä nukkua yö. Rajan ylitys Tansaniaan meni kuitenkin mukavammin kuin mikään rajanylitys tähän mennessä, viisumit sai rajalta ja henkilökunta oli ystävällistä, ainoana vinkkinä vaan, että rajavyöhyke on tuhottoman leveä ja mäkinen, eli suosittelen ottamaan bodabodan Tansanian ja Ruandan toimistojen välillä, ettei tarvi tuskailla kamojen kanssa niin kuin me tehtiin.

P6020274 – kopio

Lopulta kuitenkin päästiin Arushaan, mutta jouduttiin vielä majoittumaan yöksi hostelliin, koska ei yhtään tiedetty, koska saavutaan kaupunkiin. Viime keskiviikkona kuitenkin vihdoin päästiin Tansanian reissun odotetuimpaan juttuun, eli tutustumaan perheeseen, joka majoitti meitä viimeisen viikon. Majoitus oltiin varattu Duara Travelsin kautta, joka järjestää perhemajoitusta kylissä, joihin muuten turistina ei varmasti tulisi mentyä. Duara on melko tuore suomalainen startup-yritys, johon itse törmäsin keväällä matkablogeja lueskellessani ja innostuin heti ajatuksesta ja oltiinkin ilmeisesti vasta toiset majoittujat Likamban kylässä.

P6020239

Ensin tavattiin Duaran paikalliset kontaktihenkilöt Doreen ja Suzzy, jotka olivat järkänneet kaiken valmiiksi meille. Juteltiin heti käytännön asioista heidän kanssaan ja sitten napattiin bodabodat kylään. Matka oli pitkä ja möykkyinen, mutta päästiin perille kaikkine kamoinemme ja maisemat oli jo matkalla upeat. Doreenin ja Suzzyn kanssa tutustuttiin perheeseen, lähialueeseen ja talon arkeen ja sitten jäätiinkin omillemme.

P6050334

Perhepotretti, reunoilla Mama ja Baba

Meitä majoittavaan perheeseen kuului perheen pomojen, Maman ja Baban lisäksi liuta heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan ja vieraitakin tuntuu ravaavan jatkuvasti. Perheestä vain Baba ja osa tyttäristä puhuu hieman englantia, mutta hyvin pärjättiin elekielellä ja muutamalla yhteisellä sanalla. Perhe on myös otti meidät mitä parhaiten mukaan talon askareisiin ja päästiin mm. lypsämään lehmiä, tekemään perinteisiä afrikkalaisia ruokia nuotiolla, hakemaan vettä kylän kaivolta, käymään karjamarkkinoilla, tutkimaan pelloilla viljeltäviä kasveja, osallistumaan perinteiseen sunnuntaikirkkoon, auttamaan lapsia läksyissä ja seuraamaan muita talon hommia.

P6020280P6020230P6030311P6070401P6020255P6020261

Mikään luksusmajoitus ei siis ole kyseessä ja tarkoituskin on se, että ollaan täällä enemmän perheenjäseninä kuin vieraina. Kuitenkin pieniä mukavuuksia on täälläkin tarjolla, meillä on Emilian kanssa oma huone, hyttysverkko ja joka ilta ollaan halutessamme saatu saavilliset kuumaa vettä peseytymiseen, mikä on kyllä ollut luksusta kylmien hostellisuihkujen jälkeen. Ruoka on ollut mainiota ja sitä on ollut tarjolla enemmän kuin tarpeeksi ja perinteisten ruokien rinnalla täällä on myös ihan tavallista leipää ja hedelmiä koko ajan tarjolla. Pullovettäkin perhe oli meille ostanut, mutta se ei liene tarkoitus, joten tuotiin myös omat juomavedet mukana.

P6030313P6030319

Yksi yö viettiin viikolla myös Arushassa Doreenin ja Suzzyn luona ja tutustuttiin kaupungin elämään. Emilia shoppaili läjän kankaita, joista saatiin vallan kohtuullisella hinnalla teetettyä mekkoja ja käytiin yhdessä syömässä ja elokuvissa. Tarkoitus oli lähteä tanssimaankin, mutta minä ja Emilia oltiin niin puhki, että päädyttiin nukkumaan ihan ennen aikojaan.

P6020308

Mt. Merun huippu perheen kotipihalta kuvattuna

P6020306

Naapurissa asuva perhe, joka olisi kuulemma mielellään myynyt meille tuon Emilian sylissä olevan vauvan….

En siis oikeastaan osaa sanoa juuri mitään negatiivista tästä konseptista, koska meille sattui ihan vallan loistava perhekin! Jos matkaatte siis Tansaniaan (ja lähitulevaisuudessa muihinkin maihin) niin tsekataa Duaran sivut, täällä on kyllä saanut ihan erilaisen kokemuksen, kun mitä viettämällä viikon perusbackpackerhostellissa olisi ikinä saanut. Ja erityinen kehu siitä, että vaikka jouduttiin muuttelemaan päivämääriä ainakin miljoona kertaa ja meidän puolelta oli kaikenmoista säätöä, niin Duaran niin suomalaiset kuin tansanialaisetkin kontaktit hoisivat homman hienosti ja joustavasti ja kaikki järjestyi! Nyt ollaan jo jatkettu matkaa ja lennetty etelä-Tansaniaan ja huomenna toivottavasti matka jatkuu sitten kohti Malawia!

P6020268

Täällä mikään kuorma ei ole liian iso mopon selässä kuljetettavaksi   P6070383 

Arkielämää Kisumussa

Moikka!

Viime viikko meni vähän sumussa, oli henkisesti ja ajoittain myös fyysisesti aika rankka työviikko ja omia murheita siihen päälle, kun rakkaiden ystävien kuolemasta tuli täyteen kaksi vuotta, joten en sitten blogia jaksanut päivitellä, joten kelataan nyt vähän taaksepäin ennenkuin päästään tämän viikon kokemuksiin kenialaiselta psykiatrian osastolta, jossa olin maanantain ja hiv-klinikalta, jossa vietän nyt sitten loppuviikon.

DSC_5057

Työmatkalla on ihan ok seurata pikkulapsia, että pääsee lätäköstä yli. Kuva Emilian ottama.

P4220016

Viime viikon olin siis harkassa samaisessa paikassa kuin edellisenkin viikon, eli Orongossa orpoja ja leskiä auttavan järjestön apuna. Tämä viikko ei ehkä opettanut niitä perinteisimpiä terveydenhoitajatyön osa-alueita, mutta kaikennäköistä päästiin tekemään ja kokemaan. Kuljettiin siis edelleen community health workereitten matkassa Siirin kanssa ja tehtiin viikon aikana mm. kotikäyntejä ja opeteltiin afrikkalaisia arkiaskareita.

P4220014

Savenkantoa talon seinien vahvistamista varten

Alkuviikolla ohjelmassa oli muutama kotikäynti ja nyt lyötiin kirjaimellisesti kädet multaan, kun perheiden kanssa keskusteltuamme pyrimme joka perheessä tekemään edes jotain pientä, jolla voidaan heidän arkeaan helpottaa. Konkreettisen avun lisäksi saimme kyllä varmasti myös edes pienen hymyn paikallisten naamalle, kun me valkoiset tytöt opeteltiin pesemään nyrkkipyykkiä, kokkamaan outoja hedelmiä ja kasveja, kyntämään peltoa, tekemään saippuaa ja korjailemaan talon seiniä. Lisäksi päästiin perehtymään luonnonlääkkeiden valmistukseen ja itsekkin hörppimään jotain vastustuskykyä parantavaa teejuomaa.

DSC_5047

Saippuaa tekemässä, kuva Emilian ottama

DSC_0848

Oikeeta suo, kuokka ja jussi-meininkiä

Perjantaina vietin sitten viimeistä päivää harkassa Orongossa, tarkoituksena oli alunperin pitää jotain oppitunteja leskille ja viettää läksiäisiä, mutta edellisen yön rankkasateet muuttivat suunnitelman ihan täysin. Käytettiin lopulta koko päivä siihen, että korjailtiin yhden vapaaehtoisen työntekijän taloa, jonne vesi oli yöllä tulvinut sisälle. Me hyvä jos huomattiin, että yöllä myrskysi hienossa luksuskämpässämme samalla kun tuolla kyläläiset olivat keskellä yötä kantaneet lapsia ja tavaroita turvaan taloista, kun ei tiedä paljonko vettä tulee sisälle ja kestävätkö savesta tehdyt seinät… No, toivottavasti meistä kuitenkin oli apua, vaikka pieni juttuhan se on, kun varmaan puolen kylän talot olisi olleet saman remontin tarpeessa.

P4220020

Orongon lääkeyrttitarha

P4220021

Harkan ohessa ollaan sitten koitettu nauttia viimeisistä viikoista täällä Keniassa, mutta vähän on huono omatunto painanut, kun miettii, mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä niillä rahoilla, joita me iloisesti ollaan käytetty mm. tuliaisiin, ulkona syömiseen, leffassa käymiseen ja muuhun “tuikitarpeelliseen”. Käytiin myös tutustumassa kaupungin isoimpaan toriin, joka herää henkiin joka sunnuntaina, jo oli kokemus se, ei tunnu enää hullujen päivien ahtaus ja mummojen parfyymituoksut missään, kun tuolla kierteli sen tunnin…

DSC_0857DSC_0866

Sunnuntaina kävi muuten sellainenkin ihme, että meikä heräsi jo ennen seiskaa kirkkoon! Käytiin siis täällä olevan yliopiston vaihtokoordinaattorin mukana oikeassa kenialaisessa sunnuntaikirkossa ja jo oli kokemus tämäkin, kunnon paatosta, aivopesua ja semmosta leffoista tuttua laulamista ja rukoilemista suurella tunteella. Musta on tosi hienoa, että usko antaa näille ihmisille niin paljon toivoa ja voimaa, mutta samalla kyllä vähän ärsytti se, että esimerkiksi yhdessä laulussa laulettiin, että rukoileminen ja itkeminen on ainut, mitä voi vaikeassa tilanteessa tehdä… Mutta tulipahan tämäkin koettua!

P4240048

Että sellaista Keniassa viime viikolla ja loppuun vielä todiste siitä, että kolme tyttöä mahtuu työmatkalla yhden mopon selkään ihan loistavasti…

P4220027