Luontomatkailua arkistot - Page 2 of 10 - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Luontomatkailua

Yhden yön seikkailu Bergenistä Hardanger-vuonon kupeeseen

Bergenin läheltä löytyy toinen toistaan upeampia luontokohteita, mutta ainakin turistisesongin aikana väkeä riittää suosituimmissa paikoissa ruuhkaksi asti. Koska vaelluskokemusta Norjasta ei ole vielä kertynyt hurjasti ja noiden piilotettujen helmien löytäminen yksin on usein hieman haastavaa, lähdin muutama viikko sitten yliopiston vaellusjärjestö BSI Friluftin kanssa seikkailemaan yhdeksi yöksi Hardanger-vuonon rannalle DNT:n ylläpitämälle Kiellandsbun mökille. Yhden yön reissu oli loistava aloitus Norjan vaellusseikkailuille ja sain hyvän käsityksen esimerkiksi siitä, miten reitit on merkattu ja millaisia ovat norjalaiset autiotuvat.

Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa ja jos sanallisesti täytyy kuvata, niin olihan tuo aivan mieletön paikka. Ajeltiin ensin Bergenistä noin pari tuntia Hamlagrø-nimiseen paikkaan, josta löytyi Hamlagrøvatnet-nimisen järven rannalta vanha sähkölaitos, jonka pihasta löytyi hyvin parkkitilaa. Aivan parkkipaikan kupeesta lähtee mökille myös punaisilla T-kirjaimilla merkitty polku. Polku on helppokulkuista, mutta mäkistä maastoa ja tuohon noin 6km matkaan me saatiin kulumaan pari tuntia valokuvauksineen sun muineen. Vettä on saatavilla puroista koko matkan ajan. Myös talviaikaan mökille pääsee merkattua polkua pitkin, mutta talvipolku kulkee hieman ylempänä rinteellä. Lyhyestä matkasta johtuen mökillä on myös mahdollista käydä ihan päiväreissulla, mutta suosittelen kyllä jäämään ihastelemaan auringonlaskua ja tähtitaivasta ihan paikan päälle.

Perillä Kiellandsbun mökillä

Saavuttiin mökille lopulta alkuiltapäivästä ja mökin luota avautuvat maisemat vetivät kyllä sanattomaksi. Upeasta sijainnista huolimatta hieman rauhallisempana paikkana Kiellandsbun mökki on säilynyt sen takia, että se on melko pieni ja hiljattain rakennettu, joten se ei löydy kuin aivan uusimmista kartoista. Vaikka kyseessä on niin sanottu autiotupa, eli henkilökuntaa ei ole paikalla, joutuu mökin käytöstä maksamaan käyttömaksun, joka koskee myös mökin lähistöllä yöpyviä telttailijoita, jos käyttää esimerkiksi huussia tai keittiötiloja mökissä. Kiellandsbussa yöpyminen maksaa noin 25e/yö DNT:n jäseniltä. Tarkemmat hinnat löydät täältä. Mökistä löytyy hyvin varusteltu keittiö kaasuliedellä, viisi sänkyä ja pieni takka mökin lämmitystä varten. Mökistä hieman alarinteeseen löytyy ainakin tällä reissulla erittäin siistissä kunnossa ollut ulkohuussi ja vettä löytyy useammastakin paikasta noin kymmenen minuutin kävelymatkan säteeltä.

Koska oltiin jo ajoissa paikalla lauantaina ja saatiin mukavasti peti- ja telttapaikat varattua, lähdettiin vielä lounaan jälkeen seikkailemaan mökistä nähden oikealla puolella olevalle rinteelle. Laskeuduttiin ensin joenuomaan syvälle kahden rinteen väliin ja sitten kavuttiin toiselle puolelle ihastelemaan maisemia mökille päin. Huomaatteko mökin pienenä pisteenä tuossa alaolevassa kuvassa melko keskellä vasemmassa laidassa? Tuolla oli myös pieni yläolevassa kuvassa näkyvä Løkjesdalstjørnane-niminen järvi jossa muutama meistä kävi pulahtamassa (en minä, todellakaan….). Illaksi palattiin leiriin syömään ja ihastelemaan näkymiä vuonolle, sitä ympäröiville pystysuorille rinteille ja vuonon toisessa päässä näkyvälle jäätikölle.

Seikkailuja ja särkyneitä polvia kotimatkalla

Kotiin voi tietysti aina palata samaa reittiä, mikä lienee helpoin ja turvallisin vaihtoehto, mutta me päätettiin ottaa reissu vähän enemmän seikkailun kannalta. Paluumatkalla kavuttiin ensin takaisin alas joen viereen samaa reittiä kuin illan retkellä ja tässä vaiheessa meikä pyörähteli pari kertaa polvensa ympäri painava rinkka selässä ja kirosi muutaman kerran. Pienen kiroilun jälkeen matka jatkui ylös takaisin tuonne Løkjesdalstjørnanen viereen, mutta tällä kertaa sen sijaa että oltaisiin jatkettu matkaa järveltä kohti vuonoa, lähdettiin nyt seuraamaan järven reunalle merkattua polkua järven pohjoisreunaa pitkin. Jonkun matkan päästä meikä vetäisi ensimmäiset buranat naamaan kun polvea juili sen verran, mutta suomalaisella sisulla matka jatkui “hymyillen” ryhmän tahdissa. Hetken päästä poikettiin polulta pohjoiseen päin ja lähdettiin etenemään kompassisuunnalla pienen vuorijonon läpi vievää matalampaa kohtaa pitkin takaisin kohti Hamlagøvatnetin rantaa, jossa auto olisi. Ensimmäisellä kunnon tauolla vetäisin polven ympärille tukisidokset ja nappasin loputkin kassista löytyvät särkylääkkeet nassuun, koska kylmä fakta oli se, että eipä tuolta muuta tietä ollut pois kun kävellä sitkeästi perille. Matkalla kohdattiin pieniä suunnistuksellisia ja etenemistä vaikeuttavia haasteita, kuten se, että tuo meidän suunnittelema kulku-uravuono olikin pohjoisrinteeltä täynnä lunta, jonka päälle ei niin jyrkässä rinteessä uskallettu todellakaan lähteä leikkimään, joten jouduttiin tekemään vielä vähän ekstralenkkiä. Tässä vaiheessa meikä päätti luopua tauoista täysin ja loppumatka meni niin, että muiden pysähtyessä tauolle meikä keräsi hitaallakin etenemistahdilla hieman etumatkaa, pian ryhmä sai mut kiinni ja ohitti ja seuraavalla tauolla sain ne kiinni polveni kanssa kiroten. Oli kyllä aikamoista hampaiden puremista tuo loppumatka.

Perille rantaan kuitenkin päästiin ja viimeiset kilsat sujui jo ihan kohtuullisin mielin ja kivuin, kun ei enää ollut niin haastavaa maastoa. Kotiuduttiin reissusta sunnuntai-iltana ja tuliaisina minulla oli lukuisten valokuvien lisäksi ainakin jalkapallon kokoinen polvi, joka onneksi nyt alkaa olla jo ihan normaalissa kunnossa. Ihan mieletön reissu ja paikka, suosittelen!

Kartan pohjana blogiyhteistyönä saadun TomTom-adventurer-kellon antama kartta menomatkasta

Onko teistä kukaan löytänyt Norjasta jotain vähän tuntemattomampia helmiä? 


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Løvstakken – Ensimmäinen Bergenin seitsemästä vuoresta huiputettu

Kun on koko viikon kolunnut uuden kaupungin katuja ja kauppoja, alkaa mieli tehdä kovasti pois kaupungista. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin syönyt melkoisen tehokkaasti mehut tästä tytöstä, joten ajattelin, että parempi aloittaa läheltä, eikä vielä lähteä merta edemmäs kalaan upeiden maisemien perässä. Ensimmäisen viikon aikana olin jo ehtinyt oppia, että Bergen on tunnettu siitä, että se on rakennettu alas meren rantaan seitsemän vuoren tai kukkulan kupeeseen. Missäpäin kaupunkia vain onkaan, näkee kaupungin talojen takaa nousevat rinteet joka suunnassa. Kuten suurin osa kaupunkilaisista, minäkin asun yhdellä näistä rinteistä ja tuon lähimmän rinteen päässä olevan huipun halusin käydä ensimmäisenä katsomassa. Lisäksi olin ehtinyt tutustua jo suomalaiseen täällä vaihtarina olevaan Mikaelaan, joka innostui lähtemään messiin tutkimaan Bergenin lähiluontoa!

Kohteena oli siis Løvstakken, 477m korkea mäennyppylä (ja mun mittapuulla jo ihan kunnon vuori tai ainakin vuorivauva!), jonne pääsee lukuisia polkuja eri puolilta kukkulaa. Matkaa huipulle ei lyhintä polkua pitkin kerry kuin pari kilometriä, mutta täytyy kyllä sanoa, että me ei tuota polkua löydetty, ei menomatkalla eikä alaspäin tullessa, vaikka muka kartan kanssa sitä etsittiin… Mutta kukapa sitä merkittyjä polkuja kaipaa, kun vaan pitää suunnan ylöspäin mennessä ja alaspäin tullessa. Me siis rämmittiin molempiin suuntiin välillä mutalammikoissa, välillä soissa ja välillä vaikka ja kuinka jyrkkiä rinteitä suoraan ylös ja alas. Tuo rämpiminen kyllä hienosti näkyy tuolla alhaalla olevissa Tomtomin Adventurer-kellon keräämissä statistiikoissa vauhdeissa, kun keskimäärin ollaan edetty vaan pari kilsaa tunnissa, hups… Toki tuossa täytyy ottaa tietysti huomioon myös valokuvaustaukojen, juomataukojen, maisemanihastelutaukojen ja hengitystaukojen vaikutus. Lisäksi kilometrimäärissä näkyy molempina päivinä huipulla kiertelyä ja tutkimista, matka lähtöpisteestä mun kämpille ja ylhäällä matka telttapaikalta huipulle.

Norjassa telttailuun pätee suunnilleen samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin, eli teltan saa lyödä pystyyn minne vaan, kunhan etäisyyttä taloihin on se muutama sata metriä. Tietysti jo tämänkin korkuisilla nyppylöillä pitää huomioida se, että huipulla todellakin tuulee rauhallisenakin päivänä enemmän kun metsän suojassa, joten välttämättä se huippu ei ole ihan paras paikka teltalle. Mekin kiivettiin vähän matkaa alaspäin huipulta pois ihan kiireisimpien polkujen vierestä ja pystytettiin teltta rinteeseen pienen kallion taakse edes vähän tuulensuojaan. Tuon reissun Løvstakkenille tekee kyllä kevyesti ihan päiväreissunakin, mutta suosittelen tuota huipun lähettyvillä yöpymistä, sen verran upeat näköalat sieltä oli katsella auringonlaskua ja Bergenin valoja. Tasaisia telttapaikkoja saa hetken etsiä ja juoksevaa vettä tai puroja ei huipulla luonnollisesti ole, mutta me keiteltiin huipun vieressä olevan lammen kirkkaasta vedestä ruuanlaittovedet. Ainakaan meille ei siitä vatsavaivoja tullut, mutta toki tuon mittaiselle reissulle vedet jaksaa kantaa vaikka kotoa, jos haluaa pelata varman päälle.

Upeinta tässä yhden yön retkessä oli se, että mitään tarvetta käyttää julkisia liikkennevälineitä tai autoa ei ollut. Pakattiin rinkat, heitettiin ne selkään ja muutaman sadan metrin päästä käännyttiin kotikadulta metsään. Uskomatonta! Toki jos on Bergenissä turistina, kannattaa kyllä ehkä ottaa bussi keskustasta vähän lähemmäksi metsän rajaa. Esimerkiksi bussilla numero 10 pääsee sekä kylään mun luo, että ihan lähelle tuonne vuorelle menevien polkujen alkupistettä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan noihin Bergenin lähikukkuloihin lyhyemmälläkin reissulla. Täytyy meinaan sanoa, että siinä saa meinaan ihan eri perspektiiviä kaupunkiin, kun kiipeä ihastelemaan maisemia vähän korkeammalta. Seuraavaksi lähden itse vielä tänä iltana kapuamaan Fløyenin huipulle muiden lääkisopiskelijoiden kanssa. Viikonloppuna onkin sitten tarkoitus huiputtaa muiden kv-opiskelijoiden kanssa Ulriken, eli korkein Bergeniä ympäröivistä seitsemästä kukkulasta. Ja jos kapuaminen ei kiinnosta, niin ilmeisesti molempiin, Fløyenille ja Ulrikenille myös pääsee jonkinmoisella hissillä, mutta palataan siihen asiaan, kun olen käynyt huiput tsekkaamassa!

Kuvat 1,2 ja 7 Mikaela Willbergin käsialaa

Tomtomin Adventurer-kello saatu blogiyhteistyö



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Seilaten Seilin saarelle tutustumaan houruinhoidon historiaan

Seilin saari on Nauvon saaristossa, Paraisten kunnan alueella sijaitseva pienehkö saari, jonka synkkä historia vetää kenet tahansa hiljaiseksi. Nykyään saari toimii ympärivuotisena vierailukohteena sen historiasta tai kauniista luonnosta kiinnostuneille, saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijoille ja tietysti ihan kotina muutamalle ympärivuotiselle asukkaalle. Parhaimmillaan saari on varmasti kauniina kesäpäivänä, mutta synkkänä syyspäivänä tai talvisen viiman puhaltaessa lienee helpointa uppoutua saaren karuihin tarinoihin, joten kannattaa laitta kohde mieleen myös lähestyvää syksyä ajatellen. Saarelle pääsee mantereelta useammalla yhteysaluksella, joiden  aikataulut löydät täältä (Nauvo-Seili-Hanka-Seili-Nauvo), täältä (Nauvon pohjoinen reitti – Falkö) ja täältä (kesäyhteys Turku-Seili).

Saarelle pääsee yhteysalusten lisäksi kuitenkin myös ihan itse omilla voimin purjehtien, ja näin me suunnattiin vierailemaan saarelle juhannuksen tuntumassa. Meikä oli ihka ekaa kertaa purjehtimassa ja kieltämättä Seili oli aika vakuuttava aloitus saaristomeren valloitukselle. Seililtä löytyy kolme vierassatamaa, joista Postilaiturilla ja Asemalaiturilla voi myös olla yötä, kun taas Kirkkolaituri on tarkoitettu vain päivävieraille. Me parkkeerattiin paatti Asemalaiturille, mikä olikin kaikkien saaren nähtävyyksien kupeessa, mutta ei tuolta Postilaituriltakaan ollut kuin reilu kilometrin kävely kauniin luonnon läpi saaren keskukseen ja oli missä tahansa, kannattaa käydä vierailulla kaikkien satamien kupeessa.

Mitä nähtävää Seilillä sitten on?

Päivän Seilillä saa varmasti kulumaan ihan vaan kiertelemällä pihapiiriä ja ihastelemalla saariston upeaa luontoa vaikka piknikin merkeissä. Vanhan kirkon takaa kiertää pieni luontopolku, jonka varrelta löytyy melkoisen kesyjä lampaita ja saaren toisessa päässä, lähempänä postilaituria törmättiin lehmiin ja joihinkin sarvekkaisiin eläimiin (peuroja tai kauriita tai mitä niitä nyt on…). Uimarantakin on tarjolla ja kuulemma päärakennuksen kahvilan ruoka on mitä parhainta, tosin sitä ei ehditty itse testata. Pitkät housut kannattanee kuitenkin pitää jalassa kierrellessä, koska saaren punkkikanta on mitä parhaimmissa voimissaan ja minäkin nappasin tuolta nilkkaani elämäni ensimmäisen punkkini.

Suosittelen kuitenkin kaiken kiertelyn lomassa perehtymään myös saaren historiaan. Saari on toiminut 1600-1700-luvuilla leprasairaalana ja sen jälkeen houruinhuoneena eli tuttavallisemmin mielisairaalana, joka oli toiminnassa aina 1960-luvulle asti. Nykyään vanhan houruinhuoneen tilat on ehostetty Turun yliopiston saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön, mutta vanhan sairaalan tunnelman voi silti edelleen aistia vanhoissa taloissa, hautasmaalla ja vanhassa puukirkossa. Kun antaa mielikuvituksensa laukata, voi vain kuvitella, miltä on tuntunut saapua tälle saarelle ilman tietoa tai oikeastaan edes toivoa paluusta mantereelle. Hoidon kulmakivinä toimivat puhtaat vaatteet, jonkinsortin ruoka ja viina, jota tarjoiltiin päivittäin.

Saarella järjestetään myös opastettuja kierroksia, mutta itse en sellaista kaivannut, koska kattavia ja hyviä infotauluja oli ripoteltu ympäri saarta. Hintaa opastetulle kierrokselle jää kuitenkin alle kymppi, joten ei varmasti sekään kuitenkaan huono idea, jos taulut tuppaa jäämään lukematta. Kirkossa vierailu maksaa myöskin muutaman euron.

Onko teistä kukaan vieraillut Seilin saarella tai onko Seilin saari sinun bucket listillä? Lue lisää saaresta Visit Seilin sivuilta!


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Yöttömän yön retki Kiilopään huipulle – Lapin taikaa parhaimmillaan

Kiilopään tunturin huipulle keskiyön auringossa kiipeäminen jäänee varmasti mieleen yhtenä kesän uskomattomimmista kokemuksista. Rästissä on monta muutakin teille kerrottavaa tarinaa ja toivottavasti pian saan kertoa teille myös esimerkiksi juhannuksen seikkailuista Saaristomeren kansallispuistossa ja Seilin saarella. Lähdetään nyt ensin kuitenkin käymään yhdessä Lapissa. Vietin siis edeltävän viikonlopun Saariselällä opiskellen valokuvauksen ja somen saloja Inari Nightlessnight – valokuvaustyöpajassa. Kerronkin teille pian erillisessä postauksessa lisää itse kurssista, mutta nyt kiivetään Kiilopäälle.

Kiilopää on siis 546 metrin korkeudelle kohoava tunturi aivan Urho Kekkosen kansallispuiston, eli tutummin UKK:n laidalla. Se on yksi Saariselän alueen ja UKK:n korkeimmista tuntureista ja tarjoaa upeat näkymät kansallispuistoon. Tunturi on helposti saavutettavista tunturin nimeä kantavalta Kiilopään retkeilykeskukselta, jota ylläpitää Suomen Latu. Keskukselta löytyy niin ravintolaa, majoitusta kuin retkipalveluitakin. Me kiipesimme tunturille osana Eeva Mäkisen pitämää workshoppia ja huipulla tutustuimme maisemakuvaukseen, saamelaiskulttuuriin ja yöttömän yön valon hyödyntämiseen valokuvauksessa.

Miten Kiilopään huipulle sitten pääsee?

Reitti huipulle on suoraviivainen ja helposti löydettävissä. Astelet vain parkkipaikalta puiston porttien ali ja otat suunnan kohti edessä siintävää huippua. Lähes koko reitin matkalle on rakennettu kipuamista helpottavia portaita. Matkalla on myös muutama penkki tarjoamassa mahdollisuuden pysähtyä ihastelemaan maisemia, jos ei halua istahtaa suoraan tunturin kupeeseen. Portaat ovat jo osittain hieman huonossa kunnossa, joten tarkkana saa askelten kanssa ajoittain olla. Nyt jos koskaan kannattaakin liittyä Partioaitan klubiin ja tehdä paljon ostoksia, koska tänä vuonna noin neljäsosa ostoksista kertyneistä ympäristöbonuksista menee Kiilopään reitin kunnostukseen.

Matkaa ylös tunturiin kertyy vain noin kaksi kilometriä, mikä tarkoittaa yhteensä 860 porrasta, siinä on meinaan sitten porrastreeniä jos missä! Nousun saisi varmasti tehtyä reilussa puolessa tunnissa, mutta meillä hurahti matkaan lähes tunti, kun joka toisella askeleella piti pysähtyä ihailemaan maisemia ja hengittämään syvään, jottei pää pökertyisi moisista maisemista! Alaspäin tuleminen onnistuu toki huomattavasti nopeammin, jos ei taas unohdu pyörittelemään päätään maisemille. Tunturista pääsee alas myös muutamaa muuta reittiä, mutta selvin, suosituin ja lyhin reitti on palata takaisin omia jalanjälkiä.

Huipulla seikkailemiseen ja syömiseen kannattaa varata reilusti aikaa, koska noihin maisemiin ei tottuneempikaan lapinkulkija varmasti viidessä minuutissa kyllästy. Kivien ja kallioiden koloista löytyy hieman suojaa vaikka ruuanlaittoa varten. Itse ajattelisin, että Kiilopää on loistokohde minä vuodenaikana vain. Voin nimittäin vain kuvitella, kuinka upeaa olisi katsella syksyistä tähtitaivasta tai revontulia huipulta. Me tehtiin retki niin, että lähdettiin liikenteeseen iltakymmenen aikaan ja palattiin vasta kahden jälkeen yöllä, joten saatiin nauttia upeasta yöttömän yön auringosta ja suosittelen samaa muillekin kesällä paikalle saapuville.

Kiilopää itsessään on jo mahtava kohde retkelle, mutta toimii myös porttina syvemmälle UKK:n puistoon. Lisäksi se kannattaa pitää mielessä myös ohikulkumatkalla, koska muutaman tunnin jaloittelutauko huipulle on varmasti tauon arvoista esimerkiksi Norjaan ajellessa. Tämä Lapin taikaan hurahtanut ei voi siis kuin suositella ja varoittaa, että näihin maisemiin saattaa jäädä koukkuun…

Onko teissä lukijoissa muita Lappiin hurahtaneita? Mitkä on teidän suosikkikohteet Suomen Lapissa?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Joutsijärvi – viikonloppuretki Satakunnan sydämeen

Muutama viikko sitten tapahtui ihmeitä ja mulle sattui samaan aikaan vapaa viikonloppu Afrikan reissultakin tutun Emilian kanssa ja päätettiin mitäs muutakuin lähteä metsään! Hakusessa oli molemmille uusi kohde, joka sijaitsisi enintään muutaman tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, ei olisi ihan täpötäynnä ihmisiä, käveltävää riittäisi viikonlopulle ja paikka olisi meille molemmille uusi kohde. Näillä spekseillä aloitettiin googlailut ja kyseltiinpä somessakin sopivaa retkipaikkaa.

Vinkkien avulla ja noilla kriteereillä kohteeksi valikoitui lopulta Porin kupeessa sijaitseva Joutsijärvi, jonka kiertää noin 27km pitkä retkeilyreitti. Matkaa Tampereelta kertyi Kullaaseen Joutsijärven reitin alkuun noin puolentoista tunnin ajelun verran. Järven kiertämisen voi aloittaa useammastakin kohdasta järveä, mutta me heitettiin auto parkkiin Silokallion kurssikeskuksen pihaan ja lähdettiin matkaan siitä.

Reitin varresta löytyy vaikka kuinka monta nuotiopaikkaa ja useampi autiotupa, mikä ei näin Etelä-Suomessa ole ihan tavallista. Reitti kiertää melkolailla rantaa myötäillen järven, joten reittiä ei juuri voi lyhentää, mutta heti alussa oikaistiin muutama kilometri ja kierrettiin parkkipaikalta polulle suoraan rantaa pitkin, eikä tien kautta. Hyvä, mutta hieman kostea valinta oikoreitiksi – sai meinaan muutamassa ojan ylityksessä tuolla rannassa miettiä, mistä kohtaa lähtee kokeilemaan pituushyppytaitojaan. Jos reitti tuntuu liian lyhyeltä, menee järven läheisyydessä monta muutakin polkua, joten niitä yhdistelemällä saa reissuun lisää pituutta. Linkki reitin karttaan tässä.

Ensimmäinen yö vietettiin Hiivaniemessä, jonne parkkipaikalta kertyi oikoreittiä pitkin vain muutama kilometri matkaa. Ihan mieletön paikka niemen tai oikeastaan kai saaren nokassa, molemmilla puolilla järveä ja upea luonnonrauha ja hiljaisuus. Hiivaniemessä oli reilusti tilaa teltoille ja lisäksi avolaavu, huussi, laituri ja nuotiopaikka. Maisemat oli hienot ja puitteet kohdallaan, joten tänne voisin lähteä ehdottomasti toistekin vaikka ihan yhdeksi yöksi käymään!

Aamulla herättiin levänneinä pitkien ja loistavien yöunien jäljiltä ja lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Toisena päivänä matkalle osui muun muassa Kulhan laavu, Kronkiston nuotiopaikka, jossa syötiin lounasta, Kaakkurin laavu ja Sisälmystenlahden autiotupa. Kaikissa noista oli hyvin puita notskia varten ja muutenkin polku oli pääosin vallan hyvässä kunnossa ja helppo seurata. Kaakkurin laavun ja Sisälmystenlahden autiotuvan välillä tehtiin pieni poikkeama reitistä kauempana rannasta olevalle kaivolle toiveissamme täyttää vesipullot. Kaivon vesi oli kuitenkin lapun mukaan tarkastettu viimeksi reilu kymmenen vuotta sitten ja läpiruosteinen ämpäri oli pohjasta rikki, joten ei mennyt vesipullojen täyttö niinkun strömsössä. Saatiin kuitenkin pienellä vaivalla ja askartelulla vesipullot täyteen ja vesi ainakin näytti ja haisi puhtaalta, mutta lopulta ei sitä päädytty juomaan, kun kotoa kannettu vesi riitti juomavedeksi ja ruuanlaittovedet keitettiin järvivedestä.

Reissun toinen yö vietettiin Tuurunkankaan autiotuvalla, jossa törmättiin myös ensimmäisiin muihin kulkijoihin koko reissulla, eli luonnonrauhasta saatiin todella nauttia. Tilaa kuitenkin riitti tälläkin paikalla ja me laitettiin teltta pystyyn Tuurunkankaan rantaan. Toki tuvassakin olisi mahtunut hyvin useampi porukka nukkumaan, mutta koska täällä kohdattiin myös kesän ensimmäistä kertaa useampi hyttynen kiitos tyynen ja upean ilman, todettiin, että hyttysverkolla suojattu teltta taitaa olla mukavampi nukkumapaikka kuin autiotupa.

Aamusta lähdettiin taivaltamaan viimeistä pätkää reissusta. Tälle välille saatiinkin reissun hauskimmat osuudet, kun kahdessa kohtaa matkaa piti taittaa ensin venelossilla ja sitten perinteisemmällä lauttalossilla. Vikan päivän reitti eli Joutsijärven eteläosat olivatkin aika täynnä mökkejä ja asutusta, joten täällä oli enemmänkin liikennettä. Pitkäniemen laavulla saatiin kuitenkin olla taas rauhassa lounastouhuissa. Loppumatkasta tehtiin taas ihan pieni oikaisu, eikä kierretty taaskaan parkkipaikalle tietä pitkin, vaan oikaistiin jokisuon jälkeen menevän sähkölinjan alla kulkevaa polkua pitkin takaisin Silokalliolle ja autolle.

Joutsijärven kierros oli loistava viikonloppuretkikohde. Mitään maailman hätkähdyttävimpiä maisemia tai luontoelämyksiä täällä ei ollut, mutta suomalainen järvimaisema kyllä miellyttää ainakin minun silmääni ihan sellaisenaankin. Ainut harmituksen kohde olikin välillä se, että polku kulki yllättävän pitkiä matkoja välillä metsässä kaukana rannasta, kun mieli olisi tehnyt kulkea pelkkiä rantapolkuja pitkin. Polut oli hyvässä kunnossa ja helppokulkuisia muutamia vähän kuluneita pitkoksia lukuunottamatta ja taukopaikkoja oli sopivan usein. Eniten täällä kuitenkin mieltä lämmitti rauha ja hiljaisuus, kun viimeaikojen kansallispuistoretkillä muita kulkijoita on riittänyt melkein ruuhkaksi asti. Joutsijärvi täytti siis kaikki vaatimukset helposti saavutettavasta viikonloppuretkikohteesta, joten voin suositella lämmöllä!

Onko teillä vinkkejä muista Tampereen lähialueen retkeilypaikoista kansallispuistojen ulkopuolella juurikin tällaisia lyhyitä päivä- tai viikonloppuretkiä varten?

Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!