Norjalaispäiväkirjat arkistot - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Norjalaispäiväkirjat

Norjalaispäiväkirjat: Ensimmäisen puolivuosikkaan viimeiset Norja-kuulumiset

Moikka!

Viidettä norjalaispäiväkirjojen osaa viedään. Takana nyt siis jo lähestulkoon viisi huikeaa kuukautta Norjassa ja viikon päästä tähän aikaan meikä on jo viettämässä joulua tutussa ja turvallisessa ympäristössä Tampereella. Elokuussa kirjoittelin ekan norjalaispäiväkirjapostauksen matkasta tänne, syyskuussa fiilistelin ekaa kolmea viikkoa Norjassa, lokakuussa tuskailin pienen väsymyksen ja kulttuurishokin kanssa ja viimekuun alussa jaoin jo vähän parempia fiiliksiä ja hauskoja sattumuksia teille luettavaksi. Nyt onkin sitten tosiaan luvassa jo joulukuisia kuulumisia vielä ennen suomilomaa! Kuvituksena saatte nauttia muutamasta lumisesta kaupunkikuvasta täältä Bergenistä, vaikka lunta täällä ei muutamaa päivää lukuunottamatta näkynyt, enemmänkin on eletty vaan jatkuvaa sadekautta…

Elämä on täällä jatkunut ihan hyvää rataa läpi marras- ja joulukuun. Ensimmäiset vieraatkin kävi täällä, kun Salla vietti pari viikkoa Bergenissä lomaillen marraskuussa ja äiti ja täti kävi piristämässä joulukuun alkua pitkän viikonlopun verran. Koska vieraat ja laatuaika lähesten kanssa ulkomailla asuessa on melkoisen harvinaista herkkua, on somekin pysynyt hiljaisena, kun olen keskittynyt vieraisiin täysillä ja koittanut hoitaa kaikki kouluhommat vieraiden välissä. Oon kyllä niin monta kertaa täällä miettinyt, että jummi kun osaisi Suomessakin asuessa aina arvostaa yhtä paljon läheisten kanssa vietettyä aikaa kun täällä. Ette usko, kuinka iloiseksi tulen aina, kun joku tulee kylään, laittaa viestiä ja kyselee kuulumia tai soittelee ihan vaan rupatellakseen. Vaikka kamuja on toki täälläkin, on se aina ihan eri asia jutella asioista omalla kielellä sellaisten ystävien ja läheisten kanssa, jotka on tuntenut vuosia ja jotka jo puolesta ilmeestä tai sanasta tietää, mistä on kyse ja mitä meinaan.

Somehiljaisuuden taustalla on pitkälti ollut myös edellä mainittu täällä Bergenissä talven sijasta vallitseva sadekausi, johon kuuluu mm. tauotonta räntä- tai vesisadetta, ukkoskuuroja, hulluja tuulenpuuskia ja halua minimoida kaikki ulkona vietettävä aika. Näin ollen kamerakin on pysynyt pitkälti kaapissa ja uusia seikkailuja ei ole juuri ehtinyt kertyä, mutta ainakin on tullut kiiteltyä hyviä kuorivaatteita, kun tuossa tuulessa ja mytäkässä sateenvarjo tuntuu olevan aivan turha värkki. Sen verran kuitenkin nähtiin lunta, että päästiin luokkalaisten kanssa harjoittelemaan hiihtämistä ja laskemaan mäkeä yhden norjalaisen luokkakamun perheen talon takapihalla pari viikonloppua sitten. Voin kertoa, että oli ehkä hulvattominta ikinä seurata meidän luokalaisia, jotka ylipäätään näkivät ensimmäistä kertaa lunta tänä syksynä, saati että olisivat koskaan aikaisemmin edes nähneet suksia tai rattikelkkaa. Täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin tunsin oloni vallan ammattilaishiihtäjäksi! Ja tietty sunnuntaina saatiin taas sulaneen lumen tilalle vähän uutta lunta ja kävin nämäkin kuvat napsimassa!

Edellä mainittujen hommien lisäksi – yllätysyllätys – koulu on pitänyt kiireisenä. Marraskuussa saatiin pakettiin Health Systems-niminen kurssi, jonka kotitentin väänsin Sallan valvovan silmän alla. Kurssi oli tosi kiinnostava ja avarsi kummasti taas käsitystä siitä, miten erilaisilla tavoilla terveyspalveluita voidaankaan tuottaa ja miten pienet asiat voivat vaikuttaa siihen, toimiiko systeemi vai ei. Esimerkkejä kuunnellessa ei voinut kuin olla kiitollinen suomalaisista sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka niissäkin toki aina hiottavaa riittää. Tämän kurssin jälkeen ollaankin sukellettu tarkemmin sitten gradujuttuihin research tools-kurssin kautta, joka jatkuu vielä ensi viikon gradusuunnitelman kehittelyn parissa. Tässä onkin sitten riittänyt pureskeltavaa ja pohdittavaa, kun mulla ei vielä edes toi lopullinen graduaihe oo aivan selvillä. Maa vaihtui muutama viikko sitten Zimbabwesta Ghanaan, mutta tuosta muutoksesta olen vain iloinen, koska Zimbabwen poliittinen tilanne on tässä elänyt vähän suuntaan jos toiseen ja toki tuo tarkoittaa myös mahdollisuutta päästä näkemään ihan uusi kolkka Afrikasta! Keskiviikkona pitäisi treffata graduohjaajaa ja sopia lopullinen tarkempi aihe, mutta jotain pakolaisleirillä olevien ihmisten hyvinvointiin ja selviytymiskeinoihin liittyvää se tulee olemaan.

Tuo Ghana-juttu ei ollutkaan sitten myöskään ihan ainoa muutos edellisen postauksen koulukuulumisiin liittyen. Nimittäin sen sijaa, että toukokuussa tulisin tänne suorittamaan ravitsemustieteen kurssia, lähdenkin 1,5kk minivaihtoon Sambiaan meidän luokkalaisen tanskalaisen hoitsun kanssa, ihan mahtavaa! Mitkään käytännön asiat tuon suhteen ei ole vieläkään selvinnyt, mutta tiedossa on useampi lyhyt viikonkestoinen intensiivikurssi kehitysmaalääketieteeseen ja kansainväliseen terveydenedistämiseen liittyen, oon ihan hurjan innoissani. Toinen valtavasti intoa tuova asia on se, että innostuttiin Sallan kanssa vähän tutkimaan mahdollisuuksia matkata jonnekin tuon mun kevään kahden kuukauden kurssitauon aikana ja kovasti vaikuttaisi siltä, että suuntana saattaisi olla unelmieni unelmakohde eli Nepal!

Koulu- ja vieraskiireiden lomassa hieman pidin itsekkin taukoa Bergenistä ja yhden viikonlopun kävin piipahtamassa Suomessa tuossa viimekuun lopulla. Perjantaista sunnuntaihin vietetty suomiviikonloppu oli lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi. Ehdin mm. nähdä äitiä ja isovanhempia, yökyläillä afrikkareissutoveri Emilian luona, käydä iltapäiväkahveilla tutussa kahvilassa toisen ystävän kanssa, viettää perinteistä sohvallalagaamisherkkuhetkeä Frendien pyöriessä taustalla kolmannen hyvän ystävän kanssa ja käydä sanomassa hyvästit Suomen Punaisen Ristin valtakunnallisen nuorisotoimikunnan varapuheenjohtajan pestille uuden toimikunnan aloittaessa hommansa. Tuo viimeisin olikin se oleellisin syy tulla Suomeen ja oli kyllä vähän haikea fiilis sanoa heipat tuolle luottamushommalle! Tuo reissu muistutti myös hyvin kaikesta siitä, mikä onkaan mukavaa ja kivaa Suomessa, joten en malta odottaa viikonloppuna alkavaa lomaa! Suomessa nähdään!

 Miten teidän joulukuu on sujunut? Mitä suunnitelmia teillä on joululomalla? Kuka lähtee kehittelemään mun kanssa jotain pieniä suomiretkiä ja -seikkailuja suomiloman kunniaksi?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Norjalaispäiväkirjat: Mitä kuuluu Norjaan, miten sain melkein FBI:n perääni ja mitä ihmettä tapahtuu keväällä?

Heipä hei!

Elämä hymyilee täällä Norjassa, vaikka kiirettä pitääkin. Viimeksi kun kirjoittelin kuulumisia täällä, oli tunnelmat melkoisen uupuneita ja vähän taisi semmosta pientä kulttuurishokin poikastakin olla ilmassa. Nyt onneksi tunnelmat on jo paljon paremmat. Koulun kanssa on asiat lutviutunut, aurinko on pilkahtanut vähintään kerran viikossa täälläkin, Kreikan viikko toi uutta energiaa peliin ja tänään iltapäivällä ihana ex-kämppikseni ja parhaista parhain reissu- ja seikkailutoverini Salla saapuu tänne reiluksi viikoksi kylään. Ja hei, heti alkuun huomautuksena että tällä kertaa kuvakrediitit kaikista paitsi tokasta ja vikasta kuvasta kuuluu yliopiston vaellusporukan konkarille Larsille, kuulette kohta lisää meidän mahtavasta viikonlopusta vuorilla.

Tosiaan kuten sanottu, koulun suhteen sujuu ihan loistavasti verrattuna edellisen postauksen fiiliksiin. Molemmat ensimmäiset tentit meni hyvillä arvosanoilla läpi ja moni asia on kovasti jo selkiytynyt. Sain keväälle kaikki haluamani kurssit ja graduohjaajakseni juuri sen ihmisen, ketä toivoinkin. Aihe on vielä leväällään, mutta todennäköisesti suuntana on ensi syksynä Zimbabwe ja siellä aiheena perheiden hyvinvointi pakolaisleirillä, mutta tämä nyt saattaa elää vielä ihan mihin vaan suuntaan. Ensi viikolla mulla ei oo norjanluentojen lisäksi ollenkaan luentoja, vaan koko viikko on varattu kotitentin tekemiseen. Heh, nytkin mun pitäis kyllä olla kirjoittelemassa tuota loppuesseetä…

Mahtava viikonloppu Hallingskeidissä

Kouluhommien lomassa vietin viime viikonloppuna myös yhden parhaista viikonlopuista tähän mennessä täällä Norjassa. Olin yliopiston vaellusporukan eli BSI Friluftin kanssa tällä kertaa Hallingskeid-nimisessä paikassa, joka sijaitsee samalla ylängöllä kun Finse, jossa kävin reilu kuukausi sitten. Finsestä kirjoittelin tuossa edellisessä kuulumispostauksessa. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut vaellusreissu, vaan yhdistyksen vapaaehtoisten vaellusoppaiden koulutusviikonloppu, jossa olin mukana sekä osallistujana, että kouluttajana. Koko lauantain opetin porukalle ensiavun perusteita ja ensiapua maasto-olosuhteissa. Oli kyllä ihan mahtavaa päästä pitkästä aikaa kouluttamaan muita, vaikka kovasti tuosta stressasinkin etukäteen. Käytiin ensin läpi perusjuttuja ja -harjoituksia sisällä mökissä, mutta viikonlopun vauhdikkainta ja hauskinta antia olivat ehdottomasti ulkona toteutetut käytännön harjoitukset.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja seikkailtiin läheisillä vuorilla, joilla olikin jo yllättävän paljon lunta. Suksia ei kuitenkaan ollut matkassa, mutta suomalaisen, norjalaisen, tanskalaisen, marokkolaisen ja saksalaisen sisun voimalla kahlattiin välillä hyvinkin vyötärölle ulottuvan lumihangen halki läheiselle huipulle ihailemaan maisemia. Lumikylvyn lisäksi kielikylpykin oli viikonlopun aikana taattu, koska olin porukasta ainoa, joka ei vielä puhu kovinkaan sujuvaa norjaa. Väki tuntui sen aina välillä tehokkaasti unohtavan ja varsinkin parin viinilasillisen jälkeen puhuttiin enemmän ja vähemmän sujuvasti sekaisin norjaa ja englantia. Oli mahtavaa tutustua paikallisiin ja kovasti suunniteltiin jo seuraavia vaellusreissuja ja mun mahdollisuuksia lähteä myös apuoppaaksi paikallisten kanssa.

Viikonloppuna satuin myös avaamaan suuni oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja pääsen tänään raksimaan yhden kohdan pois bucket listiltäni, kun pääsen vihdoin perehtymään kiipeilyn ihmeelliseen maailmaan. Olen jo monta kertaa haaveillut kiipeilyn perusteiden opettelusta, mutta aina se on syystä tai toisesta jäänyt. Viikonloppuna matkassa oli mukana muutamakin kokeneempi kiipeilijä ja superinspiroivia tarinoita kuunnellessani satuin mainitsemaan, että voisin itsekkin olla kiinnostunut kokeilemaan lajia. Yksi tytöistä totesikin samantien olevansa myös pätevä kouluttaja alalla ja sovittiin, että kiitoksena ensiapukoulutuksesta pääsisin heidän kanssa perehtymään lajiin, joten lähdenkin tästä aivan juuri kohti paikallista kiipeilyhallia, jännää!

Ja niin, tuona viikonloppuna ymmärsin myös, että kyllä mulla onkin mahtava perhe ja mahtavia ystäviä Suomessa, kun autuaasti olin unohtanut kaikessa kiireessä ja tohinassa ilmoittaa kenellekkään, että lähden viikonlopuksi puhelinkenttien ulottumattomiin ja jo lauantaina oli whatsapp täynnä huolestuneita viestejä. Onneksi kuitenkin väki tajusi, että kidnappauksen ja kuoleman sijaa vaellusreissu on todennäköisin syy mun katoamiselle radioaalloilta, joten poliisien, pelastushelikoptereiden, yksityisagenttien, FBI:n ja CSI:n kutsuminen lykättiin sunnuntai-iltaan. Oli siinäkin sitten tekemistä, kun ensin luin junassa puhelinkentän ääreen päästessäni kaikki keskustelut läpi ja aloin laitella viestejä, että hengissä ja täysissä voimissa ollaan. Tästä oppineena muistan jatkossa ainakin kertoa kaikki suunnitelmani etukäteen.

Miltä näyttää tulevaisuus?

Joululomalennotkin on Suomeen buukattu ja viihdyn Suomessa kolme viikkoa joulun ja vuodenvaihteen tienoilla, joten laittakaa viestiä, jos joku haluaa törmäillä. Lisäksi piipahdan pikapikareissun Suomessa Punaisen Ristin jutuissa kahden viikon päästä ja äiti ja täti on tulossa kylään joulukuun alussa, joten ohjelmaa riittää. Ainoana haasteena tässä on nyt vaan se, että vuokrayhtiö päätti laittaa mun asunnon viikon varoitusajalla kuukaudeksi remonttiin, mutta onneksi korvaava asunto löytyi remontin ajaksi yläkerrasta. Ärsyttää vaan kaikki kamat muuttaa sinne ja takaisin tässä muun kiireen lomassa, mutta toivotaan että sitten tää kämppä ois edes vähän ehomman näköinen.

Kevään kuvioita oon tässä myös paljon pohtinut, joten jos jollain on loistavia ideoita tai ajatuksia, niitä saa kertoa, hyvät neuvot on aina enemmän kun tervetulleita. Mulla on siis keväällä kahden kuukaden tauko läsnäolopakollisesta opetuksesta maalis-huhtikuussa, mut toukokuussa pitää taas olla täällä kolme viikkoa yhdellä kurssilla. Sitten alkaakin kesäloma, joka kestänee elokuulle ja siitä lähden varmaan suoraan tekemään gradua, joten alkusyksystä ei tarvi välttämättä tarvi tulla. Ongelmana onkin nyt se, että mitä himskattia teen nuo kaksi kuukautta ja kesän.

Unelmanani on aina ollut viettää kesä patikoiden ja vaeltaen täällä Norjassa, mutta toisaalta mun kielitaidolla ei oo mitään toivoa saada oman alan töitä täältä. Toki esim. ravintola-alan duuneillakin tienaa täällä ihan yhtä hyvin kun hoitajana Suomessa, mutta silti olisi kiva tehdä oikeita, mieleisiä oman alan töitä, joita Suomessa olisi tarjolla. Ja tietysti se oman alan työkokemuskaan ei olisi pahitteeksi, varsinkin jos mielin valmistumisen jälkeen ulkomaille töihin, järjestöt meinaan vaatii aikamoisia työkokemusmääriä ennenkun kannattaa edes hakemusta lähettää. Toisaalta ongelma on myös se, että Bergenin asuntotilanne on uskomattoman huono. Tämän syksyn tapainen asuntotakuu on once in a lifetime-juttu, eli jos luovun asunnostani, olen palatessa pulassa, varsinkin jos joudun etsimään asuntoa sieltä Zimbabwesta käsin. Eli apuvaa, ei mitään hajua mikä olisi fiksuin ratkaisu ensi keväälle. Onneksi ihan vielä päätöstä ei tarvi tehdä, mutta joulukuussa on pakko lyödä jotain lukkoon…

Mutta sellaista tällä kertaa tänne Bergenin kukkuloiden kupeeseen, mitä teille kuuluu? Haluatteko lukea lisää tällaisia höpinä- ja kuulumispostauksia vai kaipaatteko enemmän faktaa? Ja tuli mieleen, että onko siellä ruudun takana joku, joka harkitsee opintoja täällä Norjassa, haluaisitteko kuulla siitä lisää?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja blogin omalla fb-sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

 

Norjalaispäiväkirjat: Minä olen väsynyt

Päiväkirjamaisia kuulumisia ja ajatusten virtaa pitkästä aikaa, kun reissujakaan ei ole kertynyt teille jaettavaksi. Muutama viikko sitten kävin pyörähtämässä viikonlopun Finsessä, upeassa vuoristokohteessa, jonne pääsee vain jalkaisin, pyörällä tai junalla, mutta todella huonon sään takia ulkoilu jäi vähälle. Aion kuitenkin varmasti palata tuonne ja sitten ehkä pääsen jakamaan teillekin enemmän vinkkejä alueesta. Joka tapauksessa nyt jo voin kertoa, että kyseessä oli loistava kohde niin hardcore-vaeltajalle kuin koko perheen ulkoiluviikonlopullekin. Paikalta löytyi mm. loistavalla ruualla, perusmukavilla huoneilla ja kaikilla palveluilla varusteltu DNT:n täyden palvelun mökki. Mökiltä on helppo tehdä päiväretkiä ympäristöön, jos pidempi reissu ei houkuttele ja nähtävää riittää niin jäätiköistä vuorenhuippuihin ja järvistä vesiputouksiin ja pidempiäkin reissuja alueelle on helppo suunnitella. Jutun kuvina siis muutama tuolta napsittu kuva, jotka kyllä harmaudessaan kuvastavat erinomaisesti tämän hetken fiiliksiä.

Edeltävät kolme viikkoa koulussa ovat olleet äärettömän raskaita. Superkiinnostavan ja inspiroivan ensimmäisen kurssin jälkeen sukellettiin epidemiologian pariin, joka ei todellakaan ehkä iskenyt ja uponnut päähän samalla tavalla, kuin ensimmäinen kurssi. Sen lisäksi, että aihe ei ollut kovin kiinnostava, moni luennoitsija huomasi sen, että luokassa oli vallan päteviä opiskelijoita, joilla riitti runsaasti osaamista ja tietoa aiheesta jo etukäteen. Valtavista tasoeroista ja ehkä ajoittain myös professorien puutteellisista opetustaidoista johtuen me aloittelijat ja ummikot jäätiin auttamatta alakynteen ja tunnit etenivät hurjaa tahtia ja perusasioiden selittäminen jäi ihan liian vähälle. Lisäksi kurssi sisälsi runsaasti laskemista, joka ei koskaan ole varsinaisesti myöskään ollut vahvin osaamisalani, joten edeltävät kolme viikkoa ovat kyllä vetäneet kaikki mehut pihalle ja minut niin kauas mukavuusalueestani kun vaan voi. Eilen kuitenkin sain huokaista ainakin hetkeksi, kun poistuin tenttisalista tuskallisen kolmen tunnin laskemisen ja kaiken mahdollisen päähän jääneen tiedon tenttiin puristamisen jälkeen. Elän sitkeästi toivossa, että tentti meni läpi, koska tuntui, että osasin ainakin peruslaskuista osan ja muutama laajempikin kysymys tuntui menevän kohtuullisesti. Toivotaan siis, ettei tarvi kohdata tätä ainetta enää uusinnassa.

Muutenkin koulussa on riittänyt hommaa, kun on pitänyt viime aikoina tehdä melkoisen isoja päätöksiä, kun ensi kevään kurssit ja graduaihetoiveet piti lähettää professoreille tällä viikolla. On meinaan niin monta unetonta iltaa ja paniikkihetkeä vietetty noiden kanssa, että ei mitään rajaa, mutta sainpa jotain kursseja valittua. Niiden puitteissa näyttäisi nyt siltä, että kolmen viikon suomiloma toteutuu jouluna ja keväällä olisi lähes kaksi kuukautta tyhjää kalenterissa, kun mun valitsemat kurssit ajoittuu lähinnä tammi-helmikuulle ja toukokuulle. Saa nähdä, olisiko tuossa mahdollista toteuttaa joku reissu, vai pakottaako lompakko tulemaan Suomeen töiden pariin. Kevään kurssien teemoina tulee olemaan ainakin ravitsemusasioita kehitysmaanäkökulmasta, pakolaisten terveydenedistämistä, tasa-arvon ja reilun päätöksenteon perusteita, terveyspalvelujen suunnittelua kriisitilanteissa ja kulttuurien vaikutusta terveyteen.

Gradulistan toimitin professorille viime yönä noin puolta tuntia ennen deadlinea ja toivelistalle päätyi aiheita pakolaisten mielenterveydestä länsimaalaisten expatti-työntekijöiden hyvinvointiin ja työnohjaukseen liittyen, sekä yksi kehitysmaissa asuvien nuorten äitien koulutukseen ja teiniraskauksien ehkäisyyn liittyvä projekti. Kaikkiin noihin liittyy noin muutaman kuukauden pituinen aineistonkeruujakso, joka toteutuu ensi syksynä jossain matalan tulotason maassa riippuen projektista. Jos onni on myöten ja saan jonkun noista toivomistani projekteista todennäköisesti minä suuntaan joko Sambiaan, Zimbabween, Tansaniaan tai Nepaliin. Tuosta olen kyllä ihan valtavan innoissani!

Lisäksi syksy on iskenyt tännekin. Olen muutenkin huono aamuihminen, joten pimeät ja sateiset aamut eivät ole yhtään helpottaneet sängystä nousemista. Bergen on lunastanut paikkansa Euroopan sateisimpana kaupunkina syystä ja vaikka aurinkoisiakin hetkiä on aina silloin tällöin, on päivittäin myös ollut niitä hetkiä, kun taivaalta tuntuu tulevan alas kaikki maailman vesi. Sitkeästi olen kuitenkin edelleen pyöräillyt yliopistolle ja takaisin, vaikka kertaalleen jouduin jo taluttamaan pyörää osan matkasta, kun olin varma, että hurja tuuli ja vesisade kaataa meikän kumoon, jos koitan edetä pyörän selässä. Huomiselle on kuitenkin ainakin luvattu aurinkoa, joten pitääpä yrittää lähteä etsimään hieman valoa elämään ja onhan se hieno huomata, kuinka vastapäisen kukkulan rinteiden purojen vesi virtaa jo niin kovaa, että ne näyttää ainakin tänne vastakkaiselle rinteelle jo ihan koskilta tai vesiputouksilta, vaikkeivat sitä toki norjalaisella mittapuulla varmaan vielä olekkaan!

Tiliotteen katsominen tuottaa myös edelleen jatkuvasti harmaita hiuksia. Eläminen ei tosiaankaan ole halvimmasta päästä täällä, varsinkaan jos haluaa edes joskus ja jouluna käydä ystävien kanssa yksillä ja satunnaisesti ostaa kaupasta vaikkapa levyn suklaata ja vähän reissata. Juuri eilen pyörittelin kaupassa päätä, kun perjantain herkkutarjouksena lähikaupassa oli Fazerin Dumle-karkkipusseja – ja vain vaivaiseen reilun viiden euron hintaan… Mikä tarjousten tarjous! Hieman helpotusta tilanteeseen on kuitenkin tuonut se, että sain järkättyä itselleni satunnaisia lapsenvahdintöitä täältä Bergenistä ja tuntipalkkakin vastaa norjalaista hintatasoa – tienaan meinaan tuntipalkan suhteen täällä tuollaisesta opiskelijan hanttihommasta enemmän kuin terveydenhoitajana Suomessa, aikamoista. Reissukuumekin kasvaa valtavaa tahtia ja rinkka huuta pidemmän reppureissun perään. Onneksi tähän on luvassa edes vähän helpotusta, kun ensi viikolla tähän aikaan olen jo Kreikassa. Kyseessä on kuitenkin vain viikon reissu, joten pelkään, että se enemmänkin pahentaa tätä kroonista reissukuumetta kun mitenkään lievittäisi sitä.

Että sellaisia kuulumisia tänne tällä kertaa, tässä nyt oli päällimmäiset fiilikset viime viikoilta. Väsymystä ja uupumusta on ollut ilmassa, mutta eiköhän se tästä, kun saan vähän aurinkoenergiaa kerättyä Kreikasta! Onko teillä viime hetken vinkkejä Ateenan tai protipsejä Meteoran lähistön parhaista kahviloista, ruokapaikoista ja must-see jutuista? Miten teidän syksy on sujunut? Onko kukaan muu tuskaillut lisääntyvän pimeyden ja syyskelejen kanssa?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja blogin omalla fb-sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Norjalaispäiväkirjat: Kolme viikkoa norjalaista arkea takana

Heippa!

Reilu kolme viikkoa on nyt kulunut Norjaan muutosta, aikamoista, sehän on jo melkein kuukausi! Välillä tuntuu, että olen ollut täällä jo ikuisuuden ja toisaalta, samana päivänä saattaa tuntua, että vasta lähdin Suomesta. Arkeen täällä on mahtunut niin koulua, koulun oheistoimintaa, vaeltelua, Bergenissä haahuilua, asunnon laittamista, koulukavereihin tutustumista ja niin huonoja kuin ihan valtavan hienojakin päiviä! Nyt torstai-illan ratoksi teille hieman tajunnanvirtaa ja kuulumisia täältä Bergenistä, olkaa hyvät!

Sopeutuminen Norjaan?

Toistaiseksi elelen täällä vielä auvoisaa kuherruskuukautta Norjan kanssa. Muutamia tuhannen sateisia ja aivan liian pitkiä koulupäiviä lukuunottamatta elämä on hymyillyt ja energiaa riittänyt. Olen tutustunut opiskelukavereihin, muutamaan suomalaiseen vaihtariin ja yliopiston vaellusporukan väkeen, retkeillyt lähialueilla, tutustunut muutamaan paikalliseen pubiin ja yrittänyt nauttia jokaisesta pisarasta ostaessani yli kymmenen euroa maksavan siiderin pubissa. Onnellisen sattuman kautta törmäsin täällä jo pidempään asuneeseen suomalaiseen ja pyöräasia järjestyi paremmin kuin hyvin, ja nyt olen suhannut kaupungin rinteitä ylös ja alas kaikissa mahdollisissa säissä, onneksi hyvät kuorivaatteet tulivat mukaan ja kaupasta löytyi täysin vedenpitävä reppu koululaukuksi. Norjalainen vakiolausahdus siitä, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoja varusteita, on osoittautunut kyllä todeksi.

Hintoja jaksan edelleen kauhistella kaupassa käydessäni ja en edelleenkään ymmärrä, miten joku pärjää koko pitkän työpäivän pelkällä voileipälounaalla. Onneksi koulun ruokalasta löytyy sentään mikro ja teetä saa vuosimaksulla lapata koulun termosmukiin niin paljon kun sielu sietää. Voilepälounaan sijaa olen kuitenkin jo itsekkin ostanut kaupasta tuubikinkkujuustolevitettä ja perjantain perinteinen taco friday meksikolaisteemalla istuu meikänkin ruokavalioon. Osaan jo viipaloida leivän kaupassa leivänviipalointikoneella ja tiedän, mikä maitopurkeista vastaa suomalaista rasvatonta maitoa. Norjan kieli ei vielä suju mitenkään päin, mutta kaupassa osaan sentään jo vastata kieltävästi kun kysytään haluanko kassin ja pyytää kuittia, jotta pysyy edes joku taju siinä, miten paljon ruokaan uppoaa rahaa. Norjankielen tunneilla käyn pari kertaa viikossa, joten haaveissa on, että vielä joku päivä norja sujuisi hieman sutjakkaammin ja ehkä avautuisi mahdollisuuksia vaikka tehdä töitäkin täällä.

Opiskelu Norjassa?

Koulussa on ollut hurjasti mielettömän mielenkiintoisia luentoja, vaikka epätoivo välillä valtaakin mielen, kun luokka on täynnä lääkäreitä, toista maisteriaan tekeviä ja muuten vaan tutkijatyöhön suuntautuneita lääketieteen ja terveysalan rautaisia ammattilaisia ja minä siellä seassa vastavalmistuneena terveydenhoitajana. Muutaman viikon aikana kehitys on kuitenkin ollut hurjaa ja tuntuu, että joka päivä opin jotain uutta. Olen oppinut esimerkiksi niin ripulin, aliravitsemuksen, HIV:n kuin malariankin hoitamisesta maailman köyhimmissä kulmissa ilman länsimaisia lääkkeitä ja laitteita, itkenyt iltaisin itseni uneen tilastotieteen kirja kainalossa ja haaveillut parantavani maailmaa luennolta saamieni oppien avulla vielä joku päivä ihan käytännössä. Eniten olen tuskaillut sitä, että graduaihe pitäisi tietää jo parin kuukauden päästä ja maailma on ihan liian täynnä kansainvälisen terveyden aiheita, joihin haluaisin perehtyä ja joista haluaisin oppia lisää, apua! Kuitenkin kaiken epätoivon seassa olen kokenut myös ihan valtavia onnistumisen elämyksiä tajutessani, että välillä myös hoitajan kokemuksesta ja näkemyksestä, sekä omista aiemmista reissuista ja vapaaehtoistöistä voi olla hyötyä opinnoissa.

Ainakin toistaiseksi uskon, että loppujen lopuksi olen kuitenkin nyt juuri siellä, missä minun kuuluukin olla tällä hetkellä. Vaikka opinnot ajoittain tuntuvat liian teoria- ja tutkimuspainotteisilta, luulen, että tällä tutkinnolla pääsen toivottavasti ihan uusien seikkailujen luokse ja kohti sellaista uraa, joka tekisi juuri minut onnelliseksi. Ja jotta Bergenin sateinen syksy ei masentaisi liikaa, sain juuri sähköpostiin lentoliput Kreikkaan lokakuulle, joten toivottavasti edes siellä pääsen nauttimaan pienestä auringonpaisteesta! Ei siis mene sen hullummin täällä ja opiskelijakämpän yhteiskeittiön uunissa on kakkukin paistumassa huomista varten, joten kyllä nyt kelpaa!

Mitä teille kuuluu? Ja hei, kertokaa alla kommenteissa, haluaisitteko kuulla lisää opinnoista täällä?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

 

Norjalaispäiväkirjojen ensimmäinen osa, turvallisesti perillä

Heippa!

Blogissa alkaa nyt ihan uusi ajanjakso, meikä saapui meinaan Norjaan vajaa viikko sitten ja virallisesti osoite löytyy nyt täältä ainakin seuraavat pari vuotta. Muutamia postauksia kesän matkoilta Suomesta on vielä rästissä, mutta jatkossa pääosa teksteistä päivittyy täältä Norjan maalta. Sen johdosta blogissakin tapahtuu hieman muutoksia ja yläpalkkiin ilmestyy pian kategoria Norjalaispäiväkirjat. Tavalliseen tapaan siis edelleen kirjoittelen informatiivisia postauksia Norjan nähtävyyksistä blogille tyypilliseen tapaan luontokohteisiin painottaen, mutta lisäksi alan taas englantivuoden tapaa kirjoittaa myös enemmän päiväkirjatyylisiä merkintöjä, joissa valoitan opiskeluelämääni, arkeani ja ulkosuomalaisuuden haasteita täältä Bergenistä käsin. Matkakohteita etsivien kannattaa siis suunnata yläpalkista Ulkomailla-otsikon alle ja sieltä Norja-otsikon alle ja kuulumisia kaipaavien klikata norjalaispäiväkirjoja. Etusivulle ja blogin facebookkiin kaikki jutut päivittyvät jatkossakin ihan niinkuin ennenkin. Pidemmittä puheitta siis:

 

Elämää Norjassa, eli norjalaispäiväkirjojen ensimmäinen osa, jossa saavutaan Bergeniin, tutustutaan kaupunkiin ja vietetään honeymoonia Norjan kanssa

Norjaan saavuin siis maanantaina pitkän matkan jäljiltä. Lähdettiin liikenteeseen lauantai-iltana Tampereelta pienoisissa läksiäiskrapuloissa ja suunnattiin Turkuun pizzalle ja siitä iltalaivalla kohti Tukholmaa. Pienenpieni auto oli viimeistä neliötään ja koloaan myöten täynnä kamaa, mutta saatiinpa mut ja kaksi muuttokamuiksi lupautunutta ystävää vielä jotenkin autoon mahtumaan. Yö vietettiin laivalla nopean tax free-piipahduksen jälkeen sikeästi nukkuen ja heti aamukuudelta startattiin kohti Osloa. Ajaminen Ruotsissa sujui melko kivuttomasti jäätävistä vesisateista ja lainehtivista teistä huolimatta. Maisemissa ei ollut suomalaiseen peltomaisemaan ja metsiin tottuneella kehumista, mutta tie oli hyväkuntoista ja liikennettä kohtuullisesti. Osloon saavuttiin alkuiltapäivästä ja jatkettiin siis ajoa vielä Fagernessiin asti, jossa majoituttiin yöksi paikalliselle leirintäalueelle. Leirintäalueelle kuuluva vesiputouksen pauhu ja jo aiemmin matkalla nopeasti vilahdelleet lumihuippuiset vuoret antoivat lupaavaa esimakua tulevasta matkasta.

Viimeinen pätkä Bergeniin olikin sitten aivan uskomaton. Auto oli syytä pysäyttää muutaman kymmenen kilometrin välein upeiden maisemien takia ja matkalla päästiin ajamaan niin maailman pisimmän maantietunnelin läpi kuin huristelemaan vuoristossa yli kilometrin korkeudessa. Mieletöntä! Vesiputouksia ja jylhiä kallioita näkyi joka suunnasta ja matkatovereilla meinasi jo palaa hermo, kun en malttanut olla hihkumatta joka välissä ääneen faktaa, että täällä minä asun kohta! Onneksi näihin maisemiin ei ole kotoa Bergenistä kovin pitkä matka, meikä aikoo kyllä palata tänne vielä jalkaisin ja rinkka selässä!

Maanantai-iltapäivällä vihdoin huristeltiin autolla läpi Bergenin tietulleista ja iltapäiväruuhkista keskustaan ja kivuttomasti sain haettua yliopistolta asunnon avaimet. Vierailtiin läheisessä marketissa kauhistelemassa hintoja ja suunnattiin sitten asunnolle Solheimiin. Asun siis nyt miniyksiössä noin kolmen kilometrin päässä keskustasta yhden Bergeniä ympäröivän kukkulan rinteellä. Asunto oli melkoisen kulahtanut ja elämää nähneen näköinen, mutta kamojen purkamisen, ikea-retken, pienen siivoamisen ja yhden huoltomiehen käynnin jälkeen tämä alkaa jo näyttää ihan viihtyisältä.

Ensimmäinen viikko hurahti kaupungilla haahuillessa, pakollisia ostoksia tehdessä ja rahanmenoa kauhistellessa. Sen lisäksi ehdin piipahtaa koululla hoitamassa käytännön asioita ja kuuntelemassa infoluentoja mm. orientoivan viikon bileohjelmasta, norjankielen oppitunneista, Norjaan sopeutumisesta ja vaikka mistä muusta. Virallisten luentojen makuun päästään sitten vasta ensi viikolla. Asiasta vielä ulapalla oleville siis infoksi, että ajatuksena on lukea täällä terveydenhoitajatutkinnon päälle parin vuoden maisteriopinnot kansainvälisestä terveydestä, oon ihan tosi innoissani! Ja hauskinta tässä on se, että virallisesti olen nyt siis opiskelijana lääkiksessä, vaikka mitään lääkäriinpäinkään minusta ei ole tulossa, hehe.

Bergen on onnistunut antamaan parissa päivässä loistavan vaikutelman. Korkeat hinnat ja Bergenin rooli Euroopan sateisimpana kaupunkina ovat tulleet selväksi, mutta muuten olen lähinnä ihastellut kauniita maisemia, ympäröiviä kukkuloita, mukavia ihmisiä, hauskan kuuloista kieltä ja koulun osalta hyvin hoidettuja käytännön järjestelyjä. Honeymoonia Norjan kanssa parhaimmillaan, ei voi muuta sanoa, kyllä se tästä vielä jossain vaiheessa vähenee…. Paikallisiin tai oikeastaan kehenkään en ole vielä kummemmin ehtinyt tutustua. Muutaman suomalaisen tytön kanssa bondattiin jo infoissa ja vaihdettiin numeroita (terkkuja vaan Mikaela ja Pihla), joten eiköhän tää tästä lähde! Ja tietysti ehdin ladata jo tinderin, että josko se villapaitainen norjalainen unelmamies vielä tulisi vastaan!

Nyt pakataan kuitenkin rinkat ja lähdetään tutustumaan tuohon minusta lähimpään kukkulaan Mikaelan kanssa, tarkoituksena viettää siellä yksi yö, aika jees!

   Mites, onko siellä lukijoissa muita Norjaan kotoutuneita ulkosuomalaisia tai Norjaan muutosta haaveilevia?



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!