Ulkomailla arkistot - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Ulkomailla

Yhden yön retki Trolltungalle – uskomattomia maisemia ja hapottavia reisilihaksia

Trolltunga oli minulle yksi niistä must see-paikoista, jotka halusin ehdottomasti päästä itse näkemään nyt Norjassa ollessani. Lähes jokainen teistä on varmasti nähnyt paikasta lukuisia instagram-kuvia ja pohtinut, onko se kieleke nyt oikeasti niin huikea ja onko se tuon pitkän päivävaelluksen arvoista. Täytyy heti alkuun siis sanoa, että toisin kuin monesti, tällä kertaa itse paikka oli vielä monta kertaa upeampi kuin kuvat eli lämmin suositus retkelle.

Vaikka itse Trolltunga on pitkän päivämatkan päässä lähimmästä parkkipaikasta vielä syyskuun puolessa välissäkin väkeä riitti reitillä niin, että yksin ei juuri tarvinnut kulkea. Voin vain kuvitella millaiset ruuhkat paikan päällä on vaikkapa elokuussa, joten ehkä kannattaa harkita retkeä hieman korkeimman sesongin ulkopuolella. Trolltungan omana ohjeena on, että sääolosuhteet huomioden reitillä voi vaeltaa itsenäisesti 15. kesäkuuta – 15. syyskuuta ja sen ulkopuolella on syytä turvautua ohjattuihin vaelluksiin. Talvella 16. lokakuuta – 18. maaliskuuta reitti on kokonaan suljettu. Maisemat olivat kuitenkin niin upeat, että edes väenpaljous ei onnistunut pilaamaan kokemusta, joten jos loma onnistuu vain elokuussa, älä missään nimessä jätä reissua silti välistä! Ja hei, muista myös se, että jos jaksat kantaa suklaapatukan tai nenäliinapaketin tuonne ylös asti, jaksat myös kantaa roskat kotiin ja merkittyjä polkuja on syytä seurata, jotta hauras luonto kuluu mahdollisimman vähän!

Toisin kuin väkimäärästä voisi ehkä päätellä, kyseessä on haastava päiväretki tai meidän tapauksessa kohtuullinen kahden päivän ja yhden yön retki. Matkaa kertyy nykyistä, tänä vuonna uudistettua reittiä pitkin yhteensä 27km, johon kuuluu mm. kaksi pitkää ja jyrkkää, kestävyyttä raastavaa ylämäkeä, jotka pitää jaksaa paluumatkalla myös kävellä alas. Nousumetrejä kertyy kaikki mäet yhteenlaskien yli kilometri ja aikaa reitin kävelemiseen taukoineen kulunee jotain kahdeksan ja kahdentoista tunnin väliltä.

Hapottava menomatka Trolltungalle

Me saavuttiin paikalle julkisilla, ensin bussilla kolmen tunnin (n. ~30e) matka Bergenistä Oddaan ja sieltä shuttletaksilla Skjeggedaliin reitin aloituspisteeseen (n. ~10e/naama). Kuten jo äskeisessä kappaleessa mainitsin, alun osalta reitti on muuttunut tänä vuonna ja aiemman pystysuoran kilometrin sijaa alussa kävellään uutta autotietä pitkin noin neljä kilometriä. Vaikka tuo ei olekkaan enää aivan pystysuora pätkä, on se kuitenkin kokoajan jyrkkää ylämäkeä,  joten kävelijöiden kannattaa varautua reisien hapotukseen. Koska reitti tosiaan seuraa alkumatkan autotietä, on aamun nopeimmilla autoilijoilla on mahdollisuus skipata tuo alun kidutus mukavasti autossa istuen, koska tänä kesänä avatulle yläparkkipaikalle mahtuu yhteensä 50 autoa. Jos siis liikkuu omalla autolla ja haluaa lyhentää kävelymatkaa tuntuvasti, kannattaa tulla ajoissa paikalle, koska kuten todettu, vain ensimmäiset 50 mahtuu tuonne parkkikselle. Kannattaa huomioida, että tuolla pysäköinti maksaa kuitenkin useamman kympin enemmän kuin alaparkkiksella.

Kun tämä alun tuskainen pätkä on suoritettu siirrytään pienemmälle polulle, jossa reittiä näyttävät edellä kulkevien ihmisten lisäksi kivistä kasatut reitti merkit ja korkeat tolpat, joiden päässä on punainen teippaus. Maisemat ovat jo tässä vaiheessa on näyttävät ja avoimen laakson toisella puolella noin kilometrin päässä näkyy seuraava tiukka nousu. Kuulemma tätä nousua ovat sherpat aina Nepalista asti käyneet parantelemassa, mutta kyllä tuo toinenkin nousu on mielestäni edelleen haastava, ainakin rinkan kanssa ja hieman huonommalla peruskunnolla.

Kun tuo mäki on päästy ylös alkaa loppumatka, jota on jäljellä vielä toiset 7km. Vaikka reitin korkeuseroja esittelevästä kuvasta voisi päätellä, että nyt alkaa tasainen osuus, näin ei kuitenkaan ole, vaan reitti tuntuu kokoajan joko laskevan tai nousevan. Maisemat ovat upeita ja melko pian oikealle puoelle avautuu upeat näkymät alas vuonoon. Hätätilanteita varten tuolta väliltä löytyy myös kaksi pelastustupaa, joissa ei kuitenkaan voi majoittautua.

Mieletön yö Trolltungalla

Perillä itse Trolltungalle kiemurtelee mitä todennäköisemmin jono, johon on liityttävä, jos meinaa tuon kuuluisan shotin itse peikonkielen päältä saada. Jonotus on kuitenkin sen arvoista, koska maisemat kielekkeeltä ovat upeat ja jalkojen roikottaminen lähes kilometrin pudotuksen päällä nostaa mukavasti adrenaliinimäärä veresssä. Kannattaa myös kierrellä aluetta, koska nurkan takaa löytyy myös toinen upea kieleke ja monta hienoa paikkaa, joista aukeaa upeat näköalat alas vuonolle ja vuonoa ympäröiville vuorille ja jäätiköille.

Me oltiin kannettu rinkka ja leiriytymistarvikkeet tänne asti ja leiriydyttiin muutaman sadan metrin päähän Trolltungalta lukuisten muiden yöksi jäävien kanssa. Oli mitä parhain valinta tehdä reissu kahdessa osassa, koska saatiin mielettömiä kuvia sekä auringonlaskun että -nousun aikaan ja yöllä valosaastetta ei ollut nimeksikään, joten syyskuinen tähtitaivas antoi parastaan ja pääsinpä ottamaan alla näkyvän ensimmäisen otokseni linnunradasta!

Tuolta Trolltungan kupeesta löytyy useita upeita ja hyviä telttapaikkoja. Juoksevaa vettä ylhäältä Trolltungan vierestä me ei ainakaan löydetty, mutta juomavettä oli vielä jäljellä ja ruokavedet keiteltiin kirkkaasta järvivedestä. Kannattaa harkita myös telttailua muutama kilometri ennen Trolltungaa, siellä näkyi olevan ihan mielettömiä ja hieman rauhallisempia telttaspotteja aivan virtaavien purojen varrella vuonon reunalla.

Kotimatkalla

Seuraavana päivänä pienten kuvailujen jälkeen matka kotiin jatkui samaa reittiä kuin tullessakin, ensin 7km pientä mäkeä ylös ja alas, sitten ensimmäinen jäätävä alamäki, hetki tasaista ja viimeinen mäki. Itsellä meinasi ainakin jossain välissä jo usko loppua kykyyn tulla jyrkkiä mäkiä hallitusti alas painava rinkka selässä ja ikinä ei ole neljän euron limsa maistunut niin hyvältä, kun alas päästessä. Täytyy myöntää, että reissu oli fyysisesti huomattavasti haastavampi kuin odotin ja vaatii pientä varautumista.

Jälkikäteen täytyy todeta, että vaikka reitillä näkyi ties minkälaisia varusteratkaisuja, omasta mielestäni tukevat vaelluskengät, kunnon eväät ja ruuat, lämpimät ja sateenpitävät varusteet ja pieni ensiapulaukku eivät ole yhtään liioittelua, vaikka reitin tekisi päiväretkenä. Päiväretkeläisten kannattaa muistaa myös varsinkin keväisin ja syksyisin se, että pimeys tulee aikaisin. Takaisin löytäminen varsinkin laakeiden laaksojen läpi voi olla erittäin haastavaa ilman suunnistustaitoja pilkkosen pimeässä. Suositus onkin, että kesällä liikenteeseen lähdettäisiin ihan viimeistään klo 10 ja syksyisin klo 8. Eli lähtekää hyvät ihmiset ajoissa aamulla liikenteeseen tai vielä parempi, nauttikaa reitistä rauhassa viettäen siellä yksi yö! Ja kantakaa ne roskat pois ja noudattakaa paikallisten ohjeita ja kylttejä.

Jutun kuvat meikästä kielekkeillä Mikaelan käsialaa.

Onko teistä kukaan käynyt Trolltungalla? Mitä mieltä olitte paikasta?


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Yhden yön seikkailu Bergenistä Hardanger-vuonon kupeeseen

Bergenin läheltä löytyy toinen toistaan upeampia luontokohteita, mutta ainakin turistisesongin aikana väkeä riittää suosituimmissa paikoissa ruuhkaksi asti. Koska vaelluskokemusta Norjasta ei ole vielä kertynyt hurjasti ja noiden piilotettujen helmien löytäminen yksin on usein hieman haastavaa, lähdin muutama viikko sitten yliopiston vaellusjärjestö BSI Friluftin kanssa seikkailemaan yhdeksi yöksi Hardanger-vuonon rannalle DNT:n ylläpitämälle Kiellandsbun mökille. Yhden yön reissu oli loistava aloitus Norjan vaellusseikkailuille ja sain hyvän käsityksen esimerkiksi siitä, miten reitit on merkattu ja millaisia ovat norjalaiset autiotuvat.

Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa ja jos sanallisesti täytyy kuvata, niin olihan tuo aivan mieletön paikka. Ajeltiin ensin Bergenistä noin pari tuntia Hamlagrø-nimiseen paikkaan, josta löytyi Hamlagrøvatnet-nimisen järven rannalta vanha sähkölaitos, jonka pihasta löytyi hyvin parkkitilaa. Aivan parkkipaikan kupeesta lähtee mökille myös punaisilla T-kirjaimilla merkitty polku. Polku on helppokulkuista, mutta mäkistä maastoa ja tuohon noin 6km matkaan me saatiin kulumaan pari tuntia valokuvauksineen sun muineen. Vettä on saatavilla puroista koko matkan ajan. Myös talviaikaan mökille pääsee merkattua polkua pitkin, mutta talvipolku kulkee hieman ylempänä rinteellä. Lyhyestä matkasta johtuen mökillä on myös mahdollista käydä ihan päiväreissulla, mutta suosittelen kyllä jäämään ihastelemaan auringonlaskua ja tähtitaivasta ihan paikan päälle.

Perillä Kiellandsbun mökillä

Saavuttiin mökille lopulta alkuiltapäivästä ja mökin luota avautuvat maisemat vetivät kyllä sanattomaksi. Upeasta sijainnista huolimatta hieman rauhallisempana paikkana Kiellandsbun mökki on säilynyt sen takia, että se on melko pieni ja hiljattain rakennettu, joten se ei löydy kuin aivan uusimmista kartoista. Vaikka kyseessä on niin sanottu autiotupa, eli henkilökuntaa ei ole paikalla, joutuu mökin käytöstä maksamaan käyttömaksun, joka koskee myös mökin lähistöllä yöpyviä telttailijoita, jos käyttää esimerkiksi huussia tai keittiötiloja mökissä. Kiellandsbussa yöpyminen maksaa noin 25e/yö DNT:n jäseniltä. Tarkemmat hinnat löydät täältä. Mökistä löytyy hyvin varusteltu keittiö kaasuliedellä, viisi sänkyä ja pieni takka mökin lämmitystä varten. Mökistä hieman alarinteeseen löytyy ainakin tällä reissulla erittäin siistissä kunnossa ollut ulkohuussi ja vettä löytyy useammastakin paikasta noin kymmenen minuutin kävelymatkan säteeltä.

Koska oltiin jo ajoissa paikalla lauantaina ja saatiin mukavasti peti- ja telttapaikat varattua, lähdettiin vielä lounaan jälkeen seikkailemaan mökistä nähden oikealla puolella olevalle rinteelle. Laskeuduttiin ensin joenuomaan syvälle kahden rinteen väliin ja sitten kavuttiin toiselle puolelle ihastelemaan maisemia mökille päin. Huomaatteko mökin pienenä pisteenä tuossa alaolevassa kuvassa melko keskellä vasemmassa laidassa? Tuolla oli myös pieni yläolevassa kuvassa näkyvä Løkjesdalstjørnane-niminen järvi jossa muutama meistä kävi pulahtamassa (en minä, todellakaan….). Illaksi palattiin leiriin syömään ja ihastelemaan näkymiä vuonolle, sitä ympäröiville pystysuorille rinteille ja vuonon toisessa päässä näkyvälle jäätikölle.

Seikkailuja ja särkyneitä polvia kotimatkalla

Kotiin voi tietysti aina palata samaa reittiä, mikä lienee helpoin ja turvallisin vaihtoehto, mutta me päätettiin ottaa reissu vähän enemmän seikkailun kannalta. Paluumatkalla kavuttiin ensin takaisin alas joen viereen samaa reittiä kuin illan retkellä ja tässä vaiheessa meikä pyörähteli pari kertaa polvensa ympäri painava rinkka selässä ja kirosi muutaman kerran. Pienen kiroilun jälkeen matka jatkui ylös takaisin tuonne Løkjesdalstjørnanen viereen, mutta tällä kertaa sen sijaa että oltaisiin jatkettu matkaa järveltä kohti vuonoa, lähdettiin nyt seuraamaan järven reunalle merkattua polkua järven pohjoisreunaa pitkin. Jonkun matkan päästä meikä vetäisi ensimmäiset buranat naamaan kun polvea juili sen verran, mutta suomalaisella sisulla matka jatkui “hymyillen” ryhmän tahdissa. Hetken päästä poikettiin polulta pohjoiseen päin ja lähdettiin etenemään kompassisuunnalla pienen vuorijonon läpi vievää matalampaa kohtaa pitkin takaisin kohti Hamlagøvatnetin rantaa, jossa auto olisi. Ensimmäisellä kunnon tauolla vetäisin polven ympärille tukisidokset ja nappasin loputkin kassista löytyvät särkylääkkeet nassuun, koska kylmä fakta oli se, että eipä tuolta muuta tietä ollut pois kun kävellä sitkeästi perille. Matkalla kohdattiin pieniä suunnistuksellisia ja etenemistä vaikeuttavia haasteita, kuten se, että tuo meidän suunnittelema kulku-uravuono olikin pohjoisrinteeltä täynnä lunta, jonka päälle ei niin jyrkässä rinteessä uskallettu todellakaan lähteä leikkimään, joten jouduttiin tekemään vielä vähän ekstralenkkiä. Tässä vaiheessa meikä päätti luopua tauoista täysin ja loppumatka meni niin, että muiden pysähtyessä tauolle meikä keräsi hitaallakin etenemistahdilla hieman etumatkaa, pian ryhmä sai mut kiinni ja ohitti ja seuraavalla tauolla sain ne kiinni polveni kanssa kiroten. Oli kyllä aikamoista hampaiden puremista tuo loppumatka.

Perille rantaan kuitenkin päästiin ja viimeiset kilsat sujui jo ihan kohtuullisin mielin ja kivuin, kun ei enää ollut niin haastavaa maastoa. Kotiuduttiin reissusta sunnuntai-iltana ja tuliaisina minulla oli lukuisten valokuvien lisäksi ainakin jalkapallon kokoinen polvi, joka onneksi nyt alkaa olla jo ihan normaalissa kunnossa. Ihan mieletön reissu ja paikka, suosittelen!

Kartan pohjana blogiyhteistyönä saadun TomTom-adventurer-kellon antama kartta menomatkasta

Onko teistä kukaan löytänyt Norjasta jotain vähän tuntemattomampia helmiä? 


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

Løvstakken – Ensimmäinen Bergenin seitsemästä vuoresta huiputettu

Kun on koko viikon kolunnut uuden kaupungin katuja ja kauppoja, alkaa mieli tehdä kovasti pois kaupungista. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin syönyt melkoisen tehokkaasti mehut tästä tytöstä, joten ajattelin, että parempi aloittaa läheltä, eikä vielä lähteä merta edemmäs kalaan upeiden maisemien perässä. Ensimmäisen viikon aikana olin jo ehtinyt oppia, että Bergen on tunnettu siitä, että se on rakennettu alas meren rantaan seitsemän vuoren tai kukkulan kupeeseen. Missäpäin kaupunkia vain onkaan, näkee kaupungin talojen takaa nousevat rinteet joka suunnassa. Kuten suurin osa kaupunkilaisista, minäkin asun yhdellä näistä rinteistä ja tuon lähimmän rinteen päässä olevan huipun halusin käydä ensimmäisenä katsomassa. Lisäksi olin ehtinyt tutustua jo suomalaiseen täällä vaihtarina olevaan Mikaelaan, joka innostui lähtemään messiin tutkimaan Bergenin lähiluontoa!

Kohteena oli siis Løvstakken, 477m korkea mäennyppylä (ja mun mittapuulla jo ihan kunnon vuori tai ainakin vuorivauva!), jonne pääsee lukuisia polkuja eri puolilta kukkulaa. Matkaa huipulle ei lyhintä polkua pitkin kerry kuin pari kilometriä, mutta täytyy kyllä sanoa, että me ei tuota polkua löydetty, ei menomatkalla eikä alaspäin tullessa, vaikka muka kartan kanssa sitä etsittiin… Mutta kukapa sitä merkittyjä polkuja kaipaa, kun vaan pitää suunnan ylöspäin mennessä ja alaspäin tullessa. Me siis rämmittiin molempiin suuntiin välillä mutalammikoissa, välillä soissa ja välillä vaikka ja kuinka jyrkkiä rinteitä suoraan ylös ja alas. Tuo rämpiminen kyllä hienosti näkyy tuolla alhaalla olevissa Tomtomin Adventurer-kellon keräämissä statistiikoissa vauhdeissa, kun keskimäärin ollaan edetty vaan pari kilsaa tunnissa, hups… Toki tuossa täytyy ottaa tietysti huomioon myös valokuvaustaukojen, juomataukojen, maisemanihastelutaukojen ja hengitystaukojen vaikutus. Lisäksi kilometrimäärissä näkyy molempina päivinä huipulla kiertelyä ja tutkimista, matka lähtöpisteestä mun kämpille ja ylhäällä matka telttapaikalta huipulle.

Norjassa telttailuun pätee suunnilleen samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin, eli teltan saa lyödä pystyyn minne vaan, kunhan etäisyyttä taloihin on se muutama sata metriä. Tietysti jo tämänkin korkuisilla nyppylöillä pitää huomioida se, että huipulla todellakin tuulee rauhallisenakin päivänä enemmän kun metsän suojassa, joten välttämättä se huippu ei ole ihan paras paikka teltalle. Mekin kiivettiin vähän matkaa alaspäin huipulta pois ihan kiireisimpien polkujen vierestä ja pystytettiin teltta rinteeseen pienen kallion taakse edes vähän tuulensuojaan. Tuon reissun Løvstakkenille tekee kyllä kevyesti ihan päiväreissunakin, mutta suosittelen tuota huipun lähettyvillä yöpymistä, sen verran upeat näköalat sieltä oli katsella auringonlaskua ja Bergenin valoja. Tasaisia telttapaikkoja saa hetken etsiä ja juoksevaa vettä tai puroja ei huipulla luonnollisesti ole, mutta me keiteltiin huipun vieressä olevan lammen kirkkaasta vedestä ruuanlaittovedet. Ainakaan meille ei siitä vatsavaivoja tullut, mutta toki tuon mittaiselle reissulle vedet jaksaa kantaa vaikka kotoa, jos haluaa pelata varman päälle.

Upeinta tässä yhden yön retkessä oli se, että mitään tarvetta käyttää julkisia liikkennevälineitä tai autoa ei ollut. Pakattiin rinkat, heitettiin ne selkään ja muutaman sadan metrin päästä käännyttiin kotikadulta metsään. Uskomatonta! Toki jos on Bergenissä turistina, kannattaa kyllä ehkä ottaa bussi keskustasta vähän lähemmäksi metsän rajaa. Esimerkiksi bussilla numero 10 pääsee sekä kylään mun luo, että ihan lähelle tuonne vuorelle menevien polkujen alkupistettä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan noihin Bergenin lähikukkuloihin lyhyemmälläkin reissulla. Täytyy meinaan sanoa, että siinä saa meinaan ihan eri perspektiiviä kaupunkiin, kun kiipeä ihastelemaan maisemia vähän korkeammalta. Seuraavaksi lähden itse vielä tänä iltana kapuamaan Fløyenin huipulle muiden lääkisopiskelijoiden kanssa. Viikonloppuna onkin sitten tarkoitus huiputtaa muiden kv-opiskelijoiden kanssa Ulriken, eli korkein Bergeniä ympäröivistä seitsemästä kukkulasta. Ja jos kapuaminen ei kiinnosta, niin ilmeisesti molempiin, Fløyenille ja Ulrikenille myös pääsee jonkinmoisella hissillä, mutta palataan siihen asiaan, kun olen käynyt huiput tsekkaamassa!

Kuvat 1,2 ja 7 Mikaela Willbergin käsialaa

Tomtomin Adventurer-kello saatu blogiyhteistyö



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

#IGTravelThursday: Afrikan reissun parhaat palat

Palataan tänään Instagram Travel Thursdayn ja Throwback Thursdayn teemoissa viime vuoden eeppisimpään matkaan, eli mun ja Emilia puolen vuoden seikkailuun itäisessä Afrikassa. Palattiin reissulta aika tasan vuosi sitten, joten nyt on hyvä hetki nostaa instagramin kätköistä esiin reissun parhaat palat! Valitsin postausta varten kahdeksan mun mielestä niitä reissun kaikista ikimuistoisimpia hetkiä esittävää kuvaa ja kaksi eeppisintä videopätkää. Tässä ne nyt teille alkuperäisine kuvateksteineen ja hästägeineen (heh, ehkä jotain on tuon jälkeen opittu somesta….). Voi mitä muistoja!

Meidän reittihän kulki suunnilleen seuraavasti ja kuvat onkin aikajärjestyksessä matkan varrelta. Koko reissuun meni noin 6kk, josta vajaa puolet oltiin Keniassa ja loput reissun päällä. Kaikki reissun postaukset löydät yläpalkista Ulkomailla-valikosta löytyvän Afrikka-kategorian alta!

Kenia (vaihto-opiskelua 3kk ja lisäksi vähän reissailua mm. Mombasassa) – Uganda – Ruanda – Tansania – Malawi – Sambia – Zimbabwe – Sambia – Tansania – Zanzibar

Mieletön reissu kyllä, ei voi muuta sanoo, katsokaa vaikka noita kuvia!

https://www.instagram.com/p/BD06vbKv0FE/?taken-by=laurammus

https://www.instagram.com/p/BHw2NurB4Qc/?taken-by=laurammus

Tää reissu ei kyllä hevillä unohdu, huhhuh… Mikä on ollut teidän eeppisin reissu tai paras yksittäinen muisto reissuista?


 Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Instagram Travel Thursday eli tutummin #IGTravelThursday yhdistää matkailijoita Instagramissa. Hästägin takaa pääset seuraamaan tilejä ja lukemaan postauksia, joissa matkailu ja Instagram kohtaavat. Aiemmat #IGTravelThursday-postaukseni pääset lukemaan tästä ja tästä


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

 

HIV-työtä kenialaiseen tapaan

Moi!

Nyt se viimeinen terkkaripostaus tämän vaihdon osalta, eli tiukkaa analyysia viimeisestä harkkapaikasta. Vikat kaksi viikkoa vietin siis Kisumun aluesairaalassa, eli kaupungin toiseksi isoimmassa sairaalassa, jossa sijaitsee myös FACES-nimisen (Family Aids Care and Education Services) järjestön HIV-klinikka. HIV oli mulle jo entuudestaan sairautena tuttu kiitos Englannin isoimmalla HIV-järjestöllä vietetyn vuoden, mutta siellä toiminta painottui HIV-tartuntojen ennaltaehkäisyyn, sukupuolitautien testaamiseen ja positiivisten tukiryhmiin, eli varsinaisesti en siellä päässyt HIV-potilaan hoitotyöhön perehtymään, joten tämä harjoittelu oli loistavaa jatkoa brittivuodelle!

DSC_0926

Tuolla oikealla näkyvän halliteltan takana sijaitsi tuo klinikka

Ihan hirmuisesti en päässyt tässä harkkapaikassa itse tekemään, mutta onneksi harjoittelulle sattui mitä mahtavin ohjaaja, joka jaksoi selittää asioita juurta jaksaen ja esitellä oman työhuoneensa lisäksi myös muita klinikan toimintoja ja kuunnella tyhmiäkin kysymyksiä. Ehdottomasti reissun paras ohjaaja! Ja niin, tuolla klinikkalla ei muita olekkaan kun labratyöntekijöitä, sihteereitä ja hoitajia, eli lääkäreitä ei lainkaan, vaan jonkin sortin lisäkoulutuksen saaneet hoitajat hoitavat lääkemääräykset, lääkemuutokset ja kaiken muunkin sen jälkeen, kun lääkäri on diagnoosin vahvistanut potilaalle, eli hoitajien perehtyneisyys HIV:hen ja kaikkeen siihen liittyvään oli kyllä ihailtavaa.

DSC_0885

Suurin osa päivistä pidettiin ohjaajan kanssa aikuisten HIV-positiivisten vastaanottoa, jossa asiakkaat kävivät hoitotasapainosta, yleisestä voinnista ja diagnoosin tuoreudesta riippuen joko 2 viikon, kuukauden, kahden kuukauden tai maksimissaan kolmen kuukauden välein hakemassa lääkkeet ja labrakokeissa, joissa seurataan CD4-auttajasolujen ja hi-viruksen määrää veressä. HIV-lääkitys vaatii tiukkaa sitoutumista, koska jos lääkkeitä ottaa epäsäännöllisesti tai huolimattomasti, heikkenee lääkkeiden teho nopeasti ja ihmisen vastustuskyky lääkkeille kasvaa. Siksi klinikalla järjestettiin myös ryhmäohjauksena tunteja, joissa puhuttiin lääkitykseen sitoutumisen tärkeydestä ja autettiin löytämään keinoja onnistua lääkehoidossa. Valitettavasti paljon kuitenkin jouduttiin tekemään lääkitysmuutoksia, koska virus oli muuttunut vastustuskykyiseksi aiemmalle lääkitykselle. Lisäksi HIV:hen liittyy paljon liitännäissairauksia ja osalle lääkkeistä tulee pahojakin sivuvaikutuksia, joiden sivuvaikutuksien ja liitännäissairauksien hoidosta keskusteltiin asiakkaiden kanssa. Opin myös arvioimaan HIV:n etenemistä tai tasoa (mikäköhän tämä on suomeksi…) WHO:n staging-systeemin mukaan.

DSC_0870

Aikuisten vastaanoton lisäksi pidimme kahden viikon aikana kahtena päivänä lasten vastaanottoa, jonne jopa alle 10-vuotiaat lapset saattoivat tulla aivan yksin. Periaatteessa homma toimi ihan samanlailla kuin aikuistenkin klinikka, mutta lisäksi tarkasteltiin lapsen kasvua ja kehitystä ja tarkistettiin, onko painon nousun takia syytä nostaa lääkemääriä. Yhtenä päivänä oltiin myös tekemässä kohdunkaulansyövän seulontoja ja vetämässä perhesuunnitteluklinikkaa hiv-positiivisille naisille.

DSC_0872

Haluaisitko itse hypätä tälle tutkimussängylle…

Täällä muuten oltiin jos sen verran pitkällä, että HIV-klinikalla juttuja kirjattiin myös koneelle ja tässä pääsin loistamaan, hoitajia tuli ihan toiselta puolelta taloa asti katsomaan kuinka sujuvasti kirjoitan koneella… No, onneksi kaikki kuitenkin kirjattiin myös niihin kirjoihin, mitä jo terveyskeskuspostauksissa nähtiin, eli ei päässyt itsetunto nousemaan liikaa, kun taas hämmästeltiin, että eikö muka oikeesti meillä kirjata juuri mitään paperille ja miten oon niin hidas käyttämään sataa kirjaa vierekkäin.

DSC_0924DSC_0920

Lisäksi HIV-klinikan yhteydessä sijaitsee tuberkuloosiklinikka, koska yli puolet Kenian tubi-potilaista on myös HIV-positiivisia (HIV-positiivisia on noin joka yhdeksäs kenialainen). Tämä olikin sitten ihan kokonaan uutta juttua minulle näin käytännön elämässä, mutta googlailujen perusteella homma toimii kutakuinkin samalla tavalla kuin Suomessa, eli hoito kestää puoli vuotta, josta ensimmäinen kaksi kuukautta on tehostettua hoitoa ja viimeiset neljä kuukautta ylläpitävää hoitoa. Myös täällä tubi on niitä harvinaisia tartuntatauteja, joita voidaan myös pakkohoitaa, jos potilas ei vapaaehtoisesti sitoudu hoitoon. Erikoisinta täällä oli kuitenkin se, miten tartuntoja pyrittiin estämään. Uudet tubi-epäilyt kulkivat ihan surutta samoissa tiloissa muiden kanssa, tosin tuulettimet lyötiin päälle ja ikkunat auki, jos joku kovasti yski. Sitten kun diagnoosi varmistui, ensimmäiset 3 viikkoa hoidosta toteutettiin niin, että potilas istuu ulkona ja hoitaja huutelee ikkunasta kysymykset ja ojentelee lääkkeet. Ja täälläkään ei mitään tietoa yksityisyydensuojasta, pihalla kulki kokoajan väkeä ja edes tavallisilla klinikoilla ei ovia pidetty kiinni ja yleensä huoneessa oli aina kaksi hoitajaa, joilla molemmilla oli asiakas.

DSC_0918

Tuolla ulkona se asiakas istui…

DSC_0923

Ja hauskana yksityiskohtana pääsin viime perjaintaina osallistumaan myös paikallisten hoitajien koulutuspäivään, joka alkoi ensin tunnin jumalanpalveluksella, jota seurasi tunnin osastonhoitaja paasaus siitä, että toimintaa tulee tehostaa. Sitten päästiin itse koulutukseen, joka käsitteli infektioiden torjuntaa. Käsien pesua, käsidesiä tai vaikka yskimistä kyynärtaipeeseen ei mainittu sanallakaan, vaan sen sijaa puhuttiin mm. pehmeiden rasvojen infektioita torjuvasta vaikutuksesta ja siitä, kuinka usein lattiat on syytä lakaista… Tämän tietoiskun jälkeen oli kuumottavin osuus, eli mun ohjaaja esitteli minut koko henkilökunnalle ja oli mahdollisuus kysellä minulta kysymyksiä. Olin valmistautunut puhumaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä ja HIV:n hoidosta Suomessa, mutta kysymykset keskittyivät lähinnä siihen, mitä pidän Keniasta, olenko sinkku ja mikä on lempiruokani… Ei ihan sitä mitä odotin, mutta melkein puolituntia  vastailin noihin kysymyksyksiin ja muutaman kosintaehdotuksenkin sain…

Että semmoinen viimeinen harkka, nyt uupuneena, mutta vaikka mitä oppineena ja nähneenä lomalle! 🙂

DSC_0868 1

DSC_0880 Kiitos ja kuitti…