Ulkomailla arkistot - Page 2 of 2 - Kaiken maailman matkoja
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Ulkomailla

Løvstakken – Ensimmäinen Bergenin seitsemästä vuoresta huiputettu

Kun on koko viikon kolunnut uuden kaupungin katuja ja kauppoja, alkaa mieli tehdä kovasti pois kaupungista. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin syönyt melkoisen tehokkaasti mehut tästä tytöstä, joten ajattelin, että parempi aloittaa läheltä, eikä vielä lähteä merta edemmäs kalaan upeiden maisemien perässä. Ensimmäisen viikon aikana olin jo ehtinyt oppia, että Bergen on tunnettu siitä, että se on rakennettu alas meren rantaan seitsemän vuoren tai kukkulan kupeeseen. Missäpäin kaupunkia vain onkaan, näkee kaupungin talojen takaa nousevat rinteet joka suunnassa. Kuten suurin osa kaupunkilaisista, minäkin asun yhdellä näistä rinteistä ja tuon lähimmän rinteen päässä olevan huipun halusin käydä ensimmäisenä katsomassa. Lisäksi olin ehtinyt tutustua jo suomalaiseen täällä vaihtarina olevaan Mikaelaan, joka innostui lähtemään messiin tutkimaan Bergenin lähiluontoa!

Kohteena oli siis Løvstakken, 477m korkea mäennyppylä (ja mun mittapuulla jo ihan kunnon vuori tai ainakin vuorivauva!), jonne pääsee lukuisia polkuja eri puolilta kukkulaa. Matkaa huipulle ei lyhintä polkua pitkin kerry kuin pari kilometriä, mutta täytyy kyllä sanoa, että me ei tuota polkua löydetty, ei menomatkalla eikä alaspäin tullessa, vaikka muka kartan kanssa sitä etsittiin… Mutta kukapa sitä merkittyjä polkuja kaipaa, kun vaan pitää suunnan ylöspäin mennessä ja alaspäin tullessa. Me siis rämmittiin molempiin suuntiin välillä mutalammikoissa, välillä soissa ja välillä vaikka ja kuinka jyrkkiä rinteitä suoraan ylös ja alas. Tuo rämpiminen kyllä hienosti näkyy tuolla alhaalla olevissa Tomtomin Adventurer-kellon keräämissä statistiikoissa vauhdeissa, kun keskimäärin ollaan edetty vaan pari kilsaa tunnissa, hups… Toki tuossa täytyy ottaa tietysti huomioon myös valokuvaustaukojen, juomataukojen, maisemanihastelutaukojen ja hengitystaukojen vaikutus. Lisäksi kilometrimäärissä näkyy molempina päivinä huipulla kiertelyä ja tutkimista, matka lähtöpisteestä mun kämpille ja ylhäällä matka telttapaikalta huipulle.

Norjassa telttailuun pätee suunnilleen samat jokamiehenoikeudet kuin Suomessakin, eli teltan saa lyödä pystyyn minne vaan, kunhan etäisyyttä taloihin on se muutama sata metriä. Tietysti jo tämänkin korkuisilla nyppylöillä pitää huomioida se, että huipulla todellakin tuulee rauhallisenakin päivänä enemmän kun metsän suojassa, joten välttämättä se huippu ei ole ihan paras paikka teltalle. Mekin kiivettiin vähän matkaa alaspäin huipulta pois ihan kiireisimpien polkujen vierestä ja pystytettiin teltta rinteeseen pienen kallion taakse edes vähän tuulensuojaan. Tuon reissun Løvstakkenille tekee kyllä kevyesti ihan päiväreissunakin, mutta suosittelen tuota huipun lähettyvillä yöpymistä, sen verran upeat näköalat sieltä oli katsella auringonlaskua ja Bergenin valoja. Tasaisia telttapaikkoja saa hetken etsiä ja juoksevaa vettä tai puroja ei huipulla luonnollisesti ole, mutta me keiteltiin huipun vieressä olevan lammen kirkkaasta vedestä ruuanlaittovedet. Ainakaan meille ei siitä vatsavaivoja tullut, mutta toki tuon mittaiselle reissulle vedet jaksaa kantaa vaikka kotoa, jos haluaa pelata varman päälle.

Upeinta tässä yhden yön retkessä oli se, että mitään tarvetta käyttää julkisia liikkennevälineitä tai autoa ei ollut. Pakattiin rinkat, heitettiin ne selkään ja muutaman sadan metrin päästä käännyttiin kotikadulta metsään. Uskomatonta! Toki jos on Bergenissä turistina, kannattaa kyllä ehkä ottaa bussi keskustasta vähän lähemmäksi metsän rajaa. Esimerkiksi bussilla numero 10 pääsee sekä kylään mun luo, että ihan lähelle tuonne vuorelle menevien polkujen alkupistettä. Suosittelen lämmöllä tutustumaan noihin Bergenin lähikukkuloihin lyhyemmälläkin reissulla. Täytyy meinaan sanoa, että siinä saa meinaan ihan eri perspektiiviä kaupunkiin, kun kiipeä ihastelemaan maisemia vähän korkeammalta. Seuraavaksi lähden itse vielä tänä iltana kapuamaan Fløyenin huipulle muiden lääkisopiskelijoiden kanssa. Viikonloppuna onkin sitten tarkoitus huiputtaa muiden kv-opiskelijoiden kanssa Ulriken, eli korkein Bergeniä ympäröivistä seitsemästä kukkulasta. Ja jos kapuaminen ei kiinnosta, niin ilmeisesti molempiin, Fløyenille ja Ulrikenille myös pääsee jonkinmoisella hissillä, mutta palataan siihen asiaan, kun olen käynyt huiput tsekkaamassa!

Kuvat 1,2 ja 7 Mikaela Willbergin käsialaa

Tomtomin Adventurer-kello saatu blogiyhteistyö



Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

#IGTravelThursday: Afrikan reissun parhaat palat

Palataan tänään Instagram Travel Thursdayn ja Throwback Thursdayn teemoissa viime vuoden eeppisimpään matkaan, eli mun ja Emilia puolen vuoden seikkailuun itäisessä Afrikassa. Palattiin reissulta aika tasan vuosi sitten, joten nyt on hyvä hetki nostaa instagramin kätköistä esiin reissun parhaat palat! Valitsin postausta varten kahdeksan mun mielestä niitä reissun kaikista ikimuistoisimpia hetkiä esittävää kuvaa ja kaksi eeppisintä videopätkää. Tässä ne nyt teille alkuperäisine kuvateksteineen ja hästägeineen (heh, ehkä jotain on tuon jälkeen opittu somesta….). Voi mitä muistoja!

Meidän reittihän kulki suunnilleen seuraavasti ja kuvat onkin aikajärjestyksessä matkan varrelta. Koko reissuun meni noin 6kk, josta vajaa puolet oltiin Keniassa ja loput reissun päällä. Kaikki reissun postaukset löydät yläpalkista Ulkomailla-valikosta löytyvän Afrikka-kategorian alta!

Kenia (vaihto-opiskelua 3kk ja lisäksi vähän reissailua mm. Mombasassa) – Uganda – Ruanda – Tansania – Malawi – Sambia – Zimbabwe – Sambia – Tansania – Zanzibar

Mieletön reissu kyllä, ei voi muuta sanoo, katsokaa vaikka noita kuvia!

https://www.instagram.com/p/BD06vbKv0FE/?taken-by=laurammus

https://www.instagram.com/p/BHw2NurB4Qc/?taken-by=laurammus

Tää reissu ei kyllä hevillä unohdu, huhhuh… Mikä on ollut teidän eeppisin reissu tai paras yksittäinen muisto reissuista?


 Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Instagram Travel Thursday eli tutummin #IGTravelThursday yhdistää matkailijoita Instagramissa. Hästägin takaa pääset seuraamaan tilejä ja lukemaan postauksia, joissa matkailu ja Instagram kohtaavat. Aiemmat #IGTravelThursday-postaukseni pääset lukemaan tästä ja tästä


Retkiäni voit seurata myös Facebookissa Kaiken Maailman Matkoja-blogin omalla sivulla ja Instagramissa nimimerkin @laurammus takana. Käyhän klikkaamassa myös nuo seurantaan, niin pysyt mukana seikkailuissani!

 

HIV-työtä kenialaiseen tapaan

Moi!

Nyt se viimeinen terkkaripostaus tämän vaihdon osalta, eli tiukkaa analyysia viimeisestä harkkapaikasta. Vikat kaksi viikkoa vietin siis Kisumun aluesairaalassa, eli kaupungin toiseksi isoimmassa sairaalassa, jossa sijaitsee myös FACES-nimisen (Family Aids Care and Education Services) järjestön HIV-klinikka. HIV oli mulle jo entuudestaan sairautena tuttu kiitos Englannin isoimmalla HIV-järjestöllä vietetyn vuoden, mutta siellä toiminta painottui HIV-tartuntojen ennaltaehkäisyyn, sukupuolitautien testaamiseen ja positiivisten tukiryhmiin, eli varsinaisesti en siellä päässyt HIV-potilaan hoitotyöhön perehtymään, joten tämä harjoittelu oli loistavaa jatkoa brittivuodelle!

DSC_0926

Tuolla oikealla näkyvän halliteltan takana sijaitsi tuo klinikka

Ihan hirmuisesti en päässyt tässä harkkapaikassa itse tekemään, mutta onneksi harjoittelulle sattui mitä mahtavin ohjaaja, joka jaksoi selittää asioita juurta jaksaen ja esitellä oman työhuoneensa lisäksi myös muita klinikan toimintoja ja kuunnella tyhmiäkin kysymyksiä. Ehdottomasti reissun paras ohjaaja! Ja niin, tuolla klinikkalla ei muita olekkaan kun labratyöntekijöitä, sihteereitä ja hoitajia, eli lääkäreitä ei lainkaan, vaan jonkin sortin lisäkoulutuksen saaneet hoitajat hoitavat lääkemääräykset, lääkemuutokset ja kaiken muunkin sen jälkeen, kun lääkäri on diagnoosin vahvistanut potilaalle, eli hoitajien perehtyneisyys HIV:hen ja kaikkeen siihen liittyvään oli kyllä ihailtavaa.

DSC_0885

Suurin osa päivistä pidettiin ohjaajan kanssa aikuisten HIV-positiivisten vastaanottoa, jossa asiakkaat kävivät hoitotasapainosta, yleisestä voinnista ja diagnoosin tuoreudesta riippuen joko 2 viikon, kuukauden, kahden kuukauden tai maksimissaan kolmen kuukauden välein hakemassa lääkkeet ja labrakokeissa, joissa seurataan CD4-auttajasolujen ja hi-viruksen määrää veressä. HIV-lääkitys vaatii tiukkaa sitoutumista, koska jos lääkkeitä ottaa epäsäännöllisesti tai huolimattomasti, heikkenee lääkkeiden teho nopeasti ja ihmisen vastustuskyky lääkkeille kasvaa. Siksi klinikalla järjestettiin myös ryhmäohjauksena tunteja, joissa puhuttiin lääkitykseen sitoutumisen tärkeydestä ja autettiin löytämään keinoja onnistua lääkehoidossa. Valitettavasti paljon kuitenkin jouduttiin tekemään lääkitysmuutoksia, koska virus oli muuttunut vastustuskykyiseksi aiemmalle lääkitykselle. Lisäksi HIV:hen liittyy paljon liitännäissairauksia ja osalle lääkkeistä tulee pahojakin sivuvaikutuksia, joiden sivuvaikutuksien ja liitännäissairauksien hoidosta keskusteltiin asiakkaiden kanssa. Opin myös arvioimaan HIV:n etenemistä tai tasoa (mikäköhän tämä on suomeksi…) WHO:n staging-systeemin mukaan.

DSC_0870

Aikuisten vastaanoton lisäksi pidimme kahden viikon aikana kahtena päivänä lasten vastaanottoa, jonne jopa alle 10-vuotiaat lapset saattoivat tulla aivan yksin. Periaatteessa homma toimi ihan samanlailla kuin aikuistenkin klinikka, mutta lisäksi tarkasteltiin lapsen kasvua ja kehitystä ja tarkistettiin, onko painon nousun takia syytä nostaa lääkemääriä. Yhtenä päivänä oltiin myös tekemässä kohdunkaulansyövän seulontoja ja vetämässä perhesuunnitteluklinikkaa hiv-positiivisille naisille.

DSC_0872

Haluaisitko itse hypätä tälle tutkimussängylle…

Täällä muuten oltiin jos sen verran pitkällä, että HIV-klinikalla juttuja kirjattiin myös koneelle ja tässä pääsin loistamaan, hoitajia tuli ihan toiselta puolelta taloa asti katsomaan kuinka sujuvasti kirjoitan koneella… No, onneksi kaikki kuitenkin kirjattiin myös niihin kirjoihin, mitä jo terveyskeskuspostauksissa nähtiin, eli ei päässyt itsetunto nousemaan liikaa, kun taas hämmästeltiin, että eikö muka oikeesti meillä kirjata juuri mitään paperille ja miten oon niin hidas käyttämään sataa kirjaa vierekkäin.

DSC_0924DSC_0920

Lisäksi HIV-klinikan yhteydessä sijaitsee tuberkuloosiklinikka, koska yli puolet Kenian tubi-potilaista on myös HIV-positiivisia (HIV-positiivisia on noin joka yhdeksäs kenialainen). Tämä olikin sitten ihan kokonaan uutta juttua minulle näin käytännön elämässä, mutta googlailujen perusteella homma toimii kutakuinkin samalla tavalla kuin Suomessa, eli hoito kestää puoli vuotta, josta ensimmäinen kaksi kuukautta on tehostettua hoitoa ja viimeiset neljä kuukautta ylläpitävää hoitoa. Myös täällä tubi on niitä harvinaisia tartuntatauteja, joita voidaan myös pakkohoitaa, jos potilas ei vapaaehtoisesti sitoudu hoitoon. Erikoisinta täällä oli kuitenkin se, miten tartuntoja pyrittiin estämään. Uudet tubi-epäilyt kulkivat ihan surutta samoissa tiloissa muiden kanssa, tosin tuulettimet lyötiin päälle ja ikkunat auki, jos joku kovasti yski. Sitten kun diagnoosi varmistui, ensimmäiset 3 viikkoa hoidosta toteutettiin niin, että potilas istuu ulkona ja hoitaja huutelee ikkunasta kysymykset ja ojentelee lääkkeet. Ja täälläkään ei mitään tietoa yksityisyydensuojasta, pihalla kulki kokoajan väkeä ja edes tavallisilla klinikoilla ei ovia pidetty kiinni ja yleensä huoneessa oli aina kaksi hoitajaa, joilla molemmilla oli asiakas.

DSC_0918

Tuolla ulkona se asiakas istui…

DSC_0923

Ja hauskana yksityiskohtana pääsin viime perjaintaina osallistumaan myös paikallisten hoitajien koulutuspäivään, joka alkoi ensin tunnin jumalanpalveluksella, jota seurasi tunnin osastonhoitaja paasaus siitä, että toimintaa tulee tehostaa. Sitten päästiin itse koulutukseen, joka käsitteli infektioiden torjuntaa. Käsien pesua, käsidesiä tai vaikka yskimistä kyynärtaipeeseen ei mainittu sanallakaan, vaan sen sijaa puhuttiin mm. pehmeiden rasvojen infektioita torjuvasta vaikutuksesta ja siitä, kuinka usein lattiat on syytä lakaista… Tämän tietoiskun jälkeen oli kuumottavin osuus, eli mun ohjaaja esitteli minut koko henkilökunnalle ja oli mahdollisuus kysellä minulta kysymyksiä. Olin valmistautunut puhumaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä ja HIV:n hoidosta Suomessa, mutta kysymykset keskittyivät lähinnä siihen, mitä pidän Keniasta, olenko sinkku ja mikä on lempiruokani… Ei ihan sitä mitä odotin, mutta melkein puolituntia  vastailin noihin kysymyksyksiin ja muutaman kosintaehdotuksenkin sain…

Että semmoinen viimeinen harkka, nyt uupuneena, mutta vaikka mitä oppineena ja nähneenä lomalle! 🙂

DSC_0868 1

DSC_0880 Kiitos ja kuitti…

Harkassa Orongon kylän orpojen ja leskien kanssa

Moikka!

Sairastelu- ja lomaviikkojen jälkeen meikä pääsi tällä viikolla oikeasti hommiin, kun maanantaina alotettiin Siirin kanssa uudessa harkkapaikassa. Tällä kertaa harkkapaikka on vähän syrjemmässä Kisumun keskustan sykkeestä, kuljetaan nimittäin Orongon kylään Kisumun laitamille harjoitteluun Orongo widows and orphans-nimiselle järjestölle, jonka tehtävänä on auttaa kylän orpolapsia ja leskeksi jääneitä. Matka tuonne taittuu ensin tuktukilla, sitten bodabodalla eli moottoripyörällä ja viimeistä taivalta varten vaihdetaan sandaalit kumppareihin ja kävellään sadekauden johdosta tulvivien teiden ja peltojen poikki sääriä myöten mudassa järjestön tiloille.

DSC_0839P4150860P4150873

Alkuviikko vietettiin toimistolla ja päästiin perehtymään järjestön tiloihin, paikan historiaan ja toimintatapoihin. Keskusteltiin paljon eri työntekijöiden kanssa ja perehdyttiin alueen suurimpiin ongelmiin ja haasteisiin, joita perheet täällä kohtaavat. Järjestön keskeisimpinä tavoitteina on terveyden edistäminen alueella mm. hiv- ja aids-tietoutta jakamalla, puhumalla perhesuunnittelusta, ohjaamalla hygieniaan liittyvissä asioissa sekä neuvomalla tavallisimmissa terveysongelmissa ja aliravitsemuksen ja likaisen veden tuomien ongelmien ehkäisyssä ja auttamalla perheitä valmistautumaan niin kuivan kauden  kuivuuteen kuin sadekauden tulviinkin. Lisäksi järjestön keskeisenä tavoitteena on auttaa orpolapsia ja leskeksi jääneitä löytämään tapoja oman toimeentulon turvaamiseksi, koska ajatuksena on, että mitä paremmin ihmiset osaavat edistää itse omaa terveyttään ja kykenevät pitämään itsestään huolta, sitä vähemmän alueella on orvoksi jääneitä lapsia ja leskiä, koska hyvinkin yksinkertaisilla terveydenedistämisen keinoilla voidaan täällä oikeasti pelastaa henkiä. Tämä onkin mielestäni loistava lähestymistapa, koska ulkopuolelta tuleva, lyhytkestoinen, yleensä rahana tuleva apu ei pitkän päälle ole kovin toimiva ratkaisu, joten hyvällä lasten peruskoulutuksella, aikuisten jatkokoulutuksella, terveystaitojen opettamisella, omavaraisuuteen kannustamisella opettamalla kasvattamaan esimerkiksi erilaisia ruokakasveja itse ja erilaisilla yrittäjyystaidoilla voidaan mahdollistaa se, että ihmiset pystyvät itse huolehtimaan itsestään olematta riippuvaisia ulkopuolelta tulevasta avusta.

P4150867

Kitchen garden, jonka leskinainen on perustanut järjestön avustuksella omalle takapihalleen saadakseen ruokaa omalle perheelleen.

P4150863

Takarivissä järjestön työntekijät, Siiri ja vihreässä paidassa oleva leskimuori, joka pitää huolta edessä olevista orpolapsista.

DSC_0830

Edes jotain pientä hyvää saatiin aikaiseksi, kun päällystettiin järjestön pienen kirjaston koulukirjoja, jotta niistä riittäisi iloa pidemmäksi aikaa.

Loppuviikko kierrettiin kotikäynneillä perheissä, joita järjestö jo jollain tapaa tukee. Kaksi päivää kotikäynneillä meni hujauksessa, mutta täytyy myöntää, että henkisesti olin noiden päivien jälkeen ihan rikki. Leskinaiset ovat täällä aivan pohjasakkaa ja useat perheet elivät järkyttävissä oloissa. Aliravittuja lapsia, naisia, joilla ei ole mitään koulutusta tai tuloja, mummoja, jotka sitkeästi huolehtivat kourallisesta orpolapsia, vaikka tuloja ei ole lainkaan ja taloja, joissa sai kokoajan pelätä, että katto tulee niskaan. Suurimmassa osassa perheistä ainakin joku oli HIV-positiivinen ja malariaverkkoja ei ollut kuin yhdessä talossa. Vaikka esimerkiksi rokotukset, tuberkuloosilääkitys ja HIV-lääkitys ovat Keniassa ilmaisia, useilla perheillä ei ole varaa matkustaa terveyskeskukseen saamaan niitä, joten lääkkeet jäävät syömättä. Sirppisoluanemia on kyläyhteisöissä iso ongelma ja lääkkeet kalliita. Luonnonlääkkeillä ja rukoilemalla hoidetaan sitten kaikkia mahdollisia sairauksia ja ongelmia, kun muutakaan ei voida ja mahdollisuudet huolehtia esimerkiksi hygieniasta ovat todella pienet, kun on pula puhtaasta vedestä, puhumattakaan saippuasta.

P4150866

Tutustuttiin mm. aloe veran käyttöön luonnonlääkkeenä.

P4150876

Tälle rouvalle järjestö on ollut opettamassa, kuinka kuivatusta kaislasta voidaan tehdä mattoja, joita myymällä voi tienata edes vähän rahaa.

Täällä harkkapaikassa on kyllä maailman epäoikeudenmukaisuus saanut ihan uuden merkityksen. Tuntuu pahalta, ettei voi auttaa kaikkia ja kun ei oikeastaan edes tiedä, mistä aloittaa tai edes että mitä sanoa näille perheille. Toisaalta sitä miettii, mitä kaikkea silläkin rahalla voisi täällä tehdä, jonka aion käyttää melkein kolmen kuukauden matkusteluun Afrikassa ja miten epäoikeudenmukaista on, että vain syntymällä Suomeen olen saanut mahdollisuuden asioihin, joihin näillä lapsilla ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta. Oma elämä on niin kaukana tästä todellisuudesta, että on hankala edes hahmottaa koko kokonaisuutta tai löytää oikeita sanoja perheissä käydessä. Täytyy myöntää, en muista  yhdessäkään harkassa Suomessa olleeni näin hukassa sanojen kanssa.

P4150883

Järjestön motto, “Don’t wait for extraordinary circumstances to do good, try to use ordinary situations“, kuvastaa kuitenkin musta hyvin sitä asennetta, millä oon päättänyt huomenna käynnistää seuraavan työviikon tuolla. Koitan työntää maailmantuska-ahdistuksen nyt sivuun ja en yritä vaatia itseäni tekemään ihmeitä tuolla, vaan koitan kohdata ihmiset ihmisinä, keskittyä kuuntelemiseen ja koittaa oppia niin paljon kuin voin, koska uskon, että nuo työntekijät ja ihmiset, joita kohtaamme tietävät parhaiten, miten tilannetta voitaisiin parantaa ja mitä pientä ehkä mekin voidaan tehdä auttaaksemme. Toivottavasti harkan lopuksi saadaan edes jotain pientä hyvää aikaiseksi tuolla!